Suomalaisen varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen tehtävät ovat sivistyksellisiä, kulttuurisia ja ihmisenä kasvamiseen liittyviä. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet normatiivisena asiakirjana nostaa katsomusten roolin näkyväksi ja yhteisen tutustumisen kohteeksi. Varhaiskasvatuksen opetussuunnitelman perusteet (Vasu 2022) ja Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet (Eops 2014/2018) sisältävät näkemyksen kulttuurisesta, kielellisestä ja katsomuksellisesta moninaisuudesta rikkautena ja myönteisenä lähtökohtana kasvatuksessa. Varhaiskasvatuslain (2018, §3, 6) mukaan tavoitteena on antaa kaikille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen, edistää yhdenvertaisuutta sekä antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa.
Julkisessa keskustelussa korostuu helposti uskonnonvapauslain (2003) kapea tulkinta eli vapautena uskonnosta eikä niinkään vapautena uskontoon sekä uskonnon ja ei-uskonnon vastakkainasettelu, mitä ei voida pitää hedelmällisenä tulokulmana moninaisuuden ymmärtämiseen. Tämä ei myöskään edistä dialogia eri katsomustaustaisten välillä.
Suomalainen yhteiskunta paitsi maallistuu, myös moninaistuu nopeasti. Lasten ja nuorten katsomukselliset identiteetit ovat viimeaikaisten tutkimusten mukaan entistä moniaineksisempia ja joustavampia, minkä vuoksi uskontoja ja muita katsomuksia koskeva kasvatus ja opetus ei voi perustua vain kristillisen perinteen tai uskonnottoman, usein virheellisesti neutraaliksi mielletyn, tradition varaan. Moninäkökulmaisuus sekä avoimuus ihmettelylle - myös ristiriitaisuuksille - auttaa lapsia hyväksymään niin tutut kuin vieraatkin uskomukset, tavat ja perinteet sekä tutustumaan moninaiseen maailmaan.
Tilanteeseen on useita syitä
Tutkimusten, selvitysten ja opettajien täydennyskoulutustarpeen kautta on kertynyt tietoa siitä, että varhaiskasvatuksen katsomuskasvatus ei toteudu sellaisena kuin sen ohjaavien asiakirjojen mukaan tulisi tällä hetkellä toteutua. Tutkimusten mukaan tilanne on hyvin samantyyppinen kaikissa Pohjoismaissa.
Tilanteeseen on monia syitä. Varhaiskasvatukseen liittyvät moninaiset haasteet heijastuvat opettajan mahdollisuuksiin kehittää katsomuskasvatuksellista toimintaa lapsiryhmässä. Lisäksi varhaiskasvatuksen henkilöstöltä näyttäisi puuttuvan katsomuskasvatukseen liittyvää osaamista ja uskallusta toteuttaa sitä. Varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksessa eri yliopistoissa ei anneta riittävästi valmiuksia kohdata nyky-yhteiskunnan katsomuksellista moninaisuutta. Katsomuskasvatus on myös jäänyt sivuun kansallisista varhaiskasvatuksen arvioinneista, eikä sitä ole otettu kehittämiskohteeksi kuntatasolla.
Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että keskustelu päiväkotien ja seurakuntien yhteistyöstä ja pienten lasten katsomuskasvatuksen sisällöistä ylittää säännöllisesti mediakynnyksen. Epätietoisuutta on lisännyt paitsi varhaiskasvatuksen kenttäperinne, myös katsomuskasvatuksen käsitteellinen muutos, jossa uskontokasvatus on laajentunut käsittämään lapsiryhmässä läsnä olevien uskontojen lisäksi uskonnottomuuden. Myös sitouttamattomuuden periaatteen ymmärtämisessä on ollut haasteita. Sitouttamattomuus tarkoittaa sitä, että Suomessa yhteiskunnallisen kasvatuksen ja opetuksen konteksteissa lapsia ei sitouteta uskomaan tai ajattelemaan tietyn uskonnon, katsomuksen, poliittisen aatteen tai ideologian mukaan. Tämä periaate koskee kaikkea kasvatusta ja opetusta. Lisäksi yhdenvertaisuuden ja inklusiivisuuden kapea tulkinta on synnyttänyt pedagogiikkaa, jossa uskonnolliset ilmiöt, tilat ja kertomukset häivytetään lapsen kokemusmahdollisuuksien ulkopuolelle.
Peruskoulun opit eivät sovellu varhaiskasvatukseen
Keskustelua varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksesta on osaltaan vaikeuttanut se, että sitä tulkitaan helposti perusopetuksen katsomusopetuksesta käsin. Tällöin kahden eri oppiaineen, uskonnon ja elämänkatsomustiedon, opetusta pidetään tarkastelun lähtökohtana, josta ikään kuin ”siivilöidään” näkökulmia varhaiskasvatukseen. Tällainen näkökulma on vaikeuttanut paitsi aidosti moninaisen ja inklusiivisen katsomuskäsitteen myös varhaispedagogiikan omaleimaisuuden ymmärtämistä.
Katsomuskasvatuksen tulisi määrittyä ensisijaisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikasta ja tutkimuksesta käsin. Siinä lapsi on kaiken pedagogisen ajattelun ja toiminnan lähtökohta. Pienen lapsen oppiminen on erityistä ja erilaista verrattuna kouluikäisten ja oppiainejakoiseen opetukseen. Suomalaisessa varhaiskasvatusajattelussa korostuu lapsi- ja oppimiskäsitys, jonka mukaan oppiminen on kokonaisvaltaista ja vuorovaikutuksessa tapahtuvaa, kehollisuuden, toiminnallisuuden, moniaistisuuden sekä tunteet ja kokemuksellisuuden huomioivaa. Näin myös katsomuskasvatuksessa.
Tutkijoina olemme huolissamme siitä, ettei tutkijoiden ja opettajankouluttajien ääni kuulu yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa liittyen katsomuksiin liittyvään kasvatukseen ja opetukseen varhaiskasvatuksessa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on vastikään rahoittanut kehittämis- ja tutkimushankkeen Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhaiskasvatuksessa, Creating Spaces for Diversity of Worldviews in ECEC (2018–2021). Tässä Helsingin yliopiston, Oulun yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston hankkeessa kehitettiin opettajien osaamista katsomukselliseen moninaisuuteen ja katsomuskasvatukseen liittyen. Hankkeessa on julkaistu tieteellisiä artikkeleita sekä tuotettu laaja ja tasokas avoimesti saatavilla oleva menetelmällinen aineisto, jota voi hyödyntää sekä opettajankoulutuksessa että varhaiskasvatuksessa. Pedagogisen materiaalin valmistamisessa on rohkeasti kokeiltu yhteisöllisen innovoinnin voimaa ja kutsuttu kehittämiseen mukaan opiskelijoita, katsomusyhteisöjä ja museotoimijoita.
Erityisenä näkökulmana kehittämistyössä on ollut ennakkoluuloton tilallisuuden pedagogiikan hyödyntäminen. Lisäksi yhteistyössä Opetushallituksen kanssa on laadittu ja julkaistu kattava tukimateriaali Katsomuskasvatus varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Hankkeen loppuraportti suosituksineen on julkaistu: Poulter, S., Lamminmäki-Vartia, S., & Castillo, K. (2021). Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhaiskasvatuksessa: Opettajan katsomuksellista osaamista kehittämässä. Helsingin yliopisto.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu otti taannoin kantaa päiväkodin ja uskonnollisen yhteisön väliseen yhteistyöhön koskien uskonnollisten tradition käsittelyä (Helsingin Sanomat 31.10.2022/Maaseudun tulevaisuus 1.11.2022). Tapauksen käsittely mediassa ja yhdenvertaisuusvaltuutetun päätöksessä heijastelee yhteiskunnallista ilmapiiriä, jossa tunteet näyttävät kärjistyvän eri tavalla ajattelevien välillä, ja jossa uskonto yhtenä kasvatuksen ja opetuksen vaikeana aiheena pyritään työntämään marginaaliin ja sitä koskeva tutkimustieto ohitetaan. Tutkijoina ja opettajankouluttajina haluamme kiinnittää huomiota katsomuskasvatuksen nykytilaan ja siihen liittyvään julkiseen keskusteluilmapiiriin. Lue 22 tutkijan ja opettajankouluttajan allekirjoittama kannanotto.