Oletko muistanut kysyä lähipiirin lapsilta, mitä he ajattelevat tulevaisuudesta? Millaisia näkymiä heillä on mielessään? Jos et ole, kannattaisi kysyä.
Tulevaisuuskoulun perustaja ja johtaja Otto Tähkäpää on huomannut, että lapsilla on tarve puhua aiheesta.
— Muistan monia kertoja, kun olen ollut alakoulussa pitämässä työpajaa ja lapsilta on tullut todella diippejä eksistentiaalisia pohdintoja. Usein huomaa, että kukaan ei ole aiemmin kysynyt heiltä.
Tähkäpään ideoima ja Ilpo Rybatzkin ja Teija Peuran kanssa perustama Tulevaisuuskoulu aloitti yhdistyksenä 2017 ja toimii nykyisin Lasten ja nuorten säätiön osana. Päämääränä on vahvistaa eri-ikäisten tulevaisuustaitoja työpajojen, leirien ja koulutusten avulla.
Mitä jos robotit ovatkin ilkeitä?
Tähkäpää kollegoineen kiertää kouluja ympäri Suomen ja innostaa lapsia ja nuoria kuvittelemaan mahdollisia tulevaisuuksia ja tutustumaan ennakointiin. Tähkäpää kouluttaa myös aikuisia: opettajia, kasvattajia ja yritysten henkilöstöä ja johtoa.
Muutama vuosi sitten puhuttiin paljon tekoälyn ja robottien uhista. Lapsetkin pohtivat, että mitä jos robotit ovat ilkeitä tai tekoäly saa viruksen ja tulee hulluksi. Entä jos se haluaa tappaa kaikki ihmiset?
— Oli pakko käydä opehuoneessa vinkkaamassa, että ehkä aiheesta kannattaisi keskustella tämänkin jälkeen, kun pullon henki pääsi valloilleen.
Suomalaiset katsovat tulevaisuutta pelokkaasti
Otto Tähkäpää tähtäsi historiantutkijaksi, kun tulevaisuus alkoi vetää puoleensa. Hän valmisteli väitöskirjaa Itämeren ympäristöhistoriasta ja Itämeren pilaantumisesta yhteiskunnallisena kysymyksenä.
Tähkäpään tutkimusaineistoa olivat televisio-ohjelmat 1950–60-luvuilta. Hän kiinnostui Itämeren sijaan erityisesti tuon aikakauden tulevaisuususkosta.
— Suomi oli köyhä sodan runtelema alikehittynyt maa, mutta suhde tulevaisuuteen oli mielettömän optimistinen. Ajateltiin, että tulevaisuus on auki ja voidaan tehdä, mitä halutaan.
Nykyään monet asiat ovat paljon paremmin kuin silloin, mutta tulevaisuussuhde on Tähkäpään mukaan ihan toista.
Tähkäpäätä huolestuttaa se, että yhteiskunnallisesta keskustelusta puuttuu usein tulevaisuushorisontti: millaiseksi haluamme tulevaisuuden tehdä? Näemme tulevaisuuden kuin hyökyaaltona, johon meidän täytyy voimattomina sivustaseuraajina sopeutua.
— Aloin miettiä, mitä tapahtui. Miksi suhtaudumme tulevaisuuteen niin apaattisesti ja pelokkaasti?
Unelma olikin pettymys
Otto Tähkäpää oli itse lapsena vilkas ja kova kyseenalaistamaan asioita, mikä aiheutti välillä ongelmia koulussa. Vanhemmat jaksoivat kannustaa. Hän oli utelias tutkimaan asioita, mutta selkeitä ammattihaaveita ei ollut. Poika ajatteli, että ainakaan tutkijaa tai opettajaa hänestä ei tulisi.
Tähkäpää eli nuoruutensa 1990-luvun lamaa seuranneena nousukautena, joka oli poikkeuksellisen jyrkkä Nokia-vetoisessa Salossa. Nuoruus oli huoletonta ja usko tulevaan korkealla.
— 1990-luvun lopulla Ruben Stillerin ohjelmassa keskusteltiin, miten Kiina ohittaisi Yhdysvallat maailmaan suurimpana taloutena 2030 mennessä. Minuun teki suuren vaikutuksen se, että joku mietti asioita 40 vuoden päähän.
Ennen nykyiseen työhönsä päätymistä Tähkäpää kävi läpi urakriisin. Kaikki näytti pitkään selvältä. Hän oli jo koulussa kiinnostunut historiasta. Opiskelualaa miettiessään hän löysi talous- ja sosiaalihistorian. Pääsykoekirja, J. R. ja W. H. McNeillin Verkottunut ihmiskunta jätti jäljen. Tutkijan työ alkoi sittenkin innostaa. Eniten kiinnosti ympäristöhistoria.
Väitöskirjatutkijana Tähkäpäästä alkoi kuitenkin tuntua, että tie on käyty loppuun.
— Väitöskirjan teossa menin yhä syvemmälle postimerkin kokoiselle alueelle, mutta ymmärrys maailmasta ei enää lisääntynyt. Olin mennyt täysillä sitä tavoitetta kohti, josta olin haaveillut, mutta huomasin, että tämä ei olekaan sitä mitä halusin.
Se oli iso pettymys. Mikä meni vikaan, kun tutkijan työn piti olla unelma? Niin käy joskus: ihmiset muuttuvat, ja unelmat vaihtuvat toisiin.
Tulevaisuudentutkimus tuntui naurettavalta
Aluksi Tähkäpää oli neuvoton, mutta sitten hänelle muistuivat mieleen tulevaisuudentutkimuksen opinnot. Kun kaveri oli kymmenen vuotta aiemmin maininnut sellaisista, tulevaisuudentutkimus oli tuntunut hänestä naurettavimmalta asialta ikinä: jonkinlaiselta kristallipallon tuijottamiselta.
— Ehkä siksi, että se silloin kuulosti niin päättömältä, se oli jäänyt takaraivoon.
Tähkäpää alkoi perehtyä lisää tulevaisuudentutkimukseen. Kristallipallon tuijottamista se ei ole. Sen sijaan siinä lähdetään eri työkaluilla avartamaan ajattelua ja laatimaan vaihtoehtoisia skenaarioita.
Tähkäpää päätti käyttää menetelmiä myös oman elämänsä sumplimiseen. Hän kirjoitti ruutupaperille asioita, joita elämältä haluaa. Hän laati erilaisia, eri suuntiin meneviä skenaarioita ja määritteli askelet, joilla niihin voisi päästä.
— Aloitin siitä, mikä nykyisyydessä tökki. Minua ahdisti se, että tulevaisuus näytti ennalta määrätyltä. Minulla ei ollut työkokemusta muista kuin historiantutkijan hommista.
Tulevaisuutta ei ole määrätty ennalta
Iso oivallus oli se, ettei tulevaisuus ollutkaan ennalta määrätty. Kenties hän voisi edelleen luoda sitä. Siitä Tähkäpäälle tuli ajatus, että samoista työkaluista olisi hyötyä muillekin.
Historian ja tulevaisuuden tutkimus voivat kuulostaa toistensa vastakohdilta. Tähkäpään mukaan niissä on hyvin paljon samaa.
— Molemmat pyrkivät vastaamaan samoihin kysymyksiin: mistä olemme tulossa, missä olemme nyt ja mihin olemme menossa. Vaihtoehtoiset tulevaisuudet aukeavat nykyhetkestä, joka taas on seurausta erilaisista päätöksistä ja valinnoista, joita on tehty aiemmin.
Historia auttaa suuntaamaan tulevaisuuteen. Historiaa tuntemalla ymmärrämme, miksi maailma on sellainen kuin on ja mitkä voimat vaikuttavat tässä hetkessä.
— Kun ymmärrämme syy-seuraussuhteita, ehkä osaamme toimia tulevaisuuden suhteen viisaammin, Tähkäpää sanoo.
Aikakoneesta minikaupunkiin
Tulevaisuuskoulu oli yksi niistä skenaarioista, joita Tähkäpää ruutupaperilleen hahmotteli. Projekti toteutui huomattavasti nopeammin kuin
hän suunnitteli. Asiat alkoivat edetä, kun hän päätyi puheisiin taidekasvattaja Ilpo Rybazkin kanssa.
Tarinalliset, taiteelliset ja toiminnalliset menetelmät ovat osoittautuneet hyviksi tavoiksi lähestyä tulevaisuutta. Ne auttavat heittäytymään, jolloin voi päästä irti tämän hetken rajoittuneisuudesta.
Tulevaisuuskoulun leireillä lapset ovat seikkailleet tarinamaailmassa, jossa mukana ovat päähenkilö Teli Tulevaisuus sekä vanha, viisas Delfoi-nalle ja tohelo Musta Joutsen. Leireillä on rakennettu ”aikakonetta”, tehty valoteoksia ja pienoismallikaupunkeja.
Jos robot tekisivät työt, vanhemmat ehtisivät leikkiä
Tähkäpään mukaan toiminnalliset oppimismenetelmät sopivat kaikille, lapsille ja aikuisille.
— Tulevaisuuden ajattelu vaatii sitä, että revitään pois nykyhetkestä. Leikillisyys ruokkii vapautta ajatella. Sekä pienet lapset että yrityksen johtoryhmä kohtaavat samoja ongelmia.
Lasten on usein helpompi heittäytyä kuin aikuisten. Lapset ajattelevat välillä toisin kuin aikuiset, joita vaikkapa tekoäly saattaa ahdistaa.
— Pieniä lapsia häiritsi se, että isi ja äiti ovat aina töissä. He pohtivat, eikö olisi hyvä, että robotit tekisivät työt ja äidillä ja isällä olisi enemmän aikaa leikkiä lasten kanssa.
Voisi miettiä, olisiko kuuden tunnin työpäivä tai nelipäiväinen työviikko niin huono tavoite, jos saisi keskittyä merkityksellisiin asioihin ja viettää enemmän aikaa läheisten kanssa.
Tulevaisuudentutkija bongailee heikkoja signaaleja
Tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen on tiivistänyt alansa yhtälöksi, jossa faktoihin yhdistyy mielikuvitus. Tyhjästä ei voi kuvitella mitään, mutta pohjana ovat isot megatrendit.
Lisäksi tulevaisuuden tutkijat bongaavat heikkoja signaaleja: väläyksiä ilmiöistä, jotka eivät ole vielä valtavirtaa, mutta joista voisi tulla sellaista.
Tähkäpää sanoo, että heikkojen signaalien bongailuun pystyy jokainen. Pitää vain opetella havainnoimaan ympäristöään tulevaisuussilmälasit päässä. Se aluksi voi tuntua vaikealta, mutta kun siihen pääsee sisään, signaaleja alkaa nähdä väsymykseen asti.
Tähkäpää huomasi esimerkiksi hiljattain uutisen, jonka mukaan tanskalainen varustamo- ja logistiikkayhtiö Maersk sai ennätysedullisen lainan vihreällä metanolilla käyville aluksille.
— Mitä jos tällainen kehityskulku voimistuu, että vihreät investoinnit saavat huomattavasti edullisempaa lainaa ja ruskeat investoinnit eivät saa lainaa tai saavat huonoilla ehdoilla? Yritysten kannattaisi tiedostaa nyt, millainen rahoitus- ja investointiympäristöstä on tulossa.
Yli puolet nuorista uskoo, että ihmiskunta tuhoutuu
Monet lapset ja nuoret ovat menettämässä uskoaan tulevaisuuteen.
— On järkyttävä lukea tutkimustuloksia, että vain 25 prosenttia nuorista suhtautuu optimistisesti tulevaisuuteen.
Laaja kansainvälinen kyselytutkimus kertoo, että 56 prosenttia nuorista ajattelee, että ihmiskunta on tuhoon tuomittu ja 75 prosenttia ajattelee, että tulevaisuus on kauhistuttava.
Tulevaisuususko on tärkein elämän tyytyväisyyttä määrittävä tekijä. Se vaikuttaa terveyteen ja henkiseen hyvinvointiin.
— Sitä kyllä pidetään huolestuttavana, että yritykset menettävät uskonsa tulevaisuuteen, eivät työllistä eivätkä investoi. Mutta jos nuoret menettävät uskonsa, hekään eivät investoi omaan ja yhteiseen tulevaisuuteen, Tähkäpää tähdentää.
Vaikeista kysymyksistä pitää silti puhua suoraan. Aikuisten ei pidä teeskennellä lapsille, ettei ilmastokriisiä ole, Tähkäpää sanoo.
— Koska lapset joka tapauksessa tietävät uhkista, olisi huonompi asia, jos niistä ei olisi sopivaa aikaa ja paikkaa puhua.
Nuorten toiveet ovat perinteisiä
Tähkäpään mielestä nuorten sukupolvesta on julkisuudessa maalailtu kummallinen kuva. Ihan kuin he haluaisivat eri asioita kuin nykyiset aikuiset. Kyselytutkimusten mukaan nuorten toiveet ovat hyvin perinteisiä: omakotitalo, perhe ja työ.
— On tulkittu, että nuoret eivät haluaisi pysyviä työsuhteita. Kyse on kuitenkin siitä, että nuoret eivät pidä sitä itselleen mahdollisena: eivät uskalla toivoa tämänkaltaisia asioita.
Teemme tulevaisuutta joka hetki, Tähkäpää muistuttaa, ja toivoo tulevaisuuskasvatuksesta pysyvää koulutusjärjestelmän osaa.
Helsinkiläinen ei tajunnut, miksei autoista päästä eroon
Tähkäpään puoliso on ympäristövaikuttaja, Sodankylän kunnanvaltuuston puheenjohtaja Riikka Karppinen. Helsinkiläinen Tähkäpää viettää nyttemmin paljon aikaa Lapissa.
— Kun on päässyt näkemään, millaista arki on siellä, se on ihan eri asia kuin käydä turistina laskettelemassa. Oma elämäni on aiemmin rajoittunut Kehä kolmosen sisäpuolelle, ja olen tehnyt vain pistoja Suomen suuriin kaupunkeihin.
Ihmisten elämä on pohjimmiltaan samaa: kaikki haluavat elää hyvää arkea läheisten kanssa. Alueellinen näkökulma tuo kuitenkin mihin tahansa aiheeseen oman sävynsä.
— Olen huomannut, kuinka Helsinki-keskeistä keskustelu yhteiskunnassa on. Aiemmin minua esimerkiksi turhautti, että eikö vieläkään ole tajuttu, että autoista pitää päästä eroon.
Lapissa taas ymmärtää paikalliset arjen realiteetit. Välimatkat ovat pitkiä, eikä julkista liikennettä ole. Tähkäpää kertoo katsovansa maailmaa eri silmälasein kuin aiemmin.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 1/2022.