Oppilaitoksissa tapahtuneet väkivaltaiset teot ovat koko yhteiskuntaa pysäyttäviä ja koskettavia tilanteita. Suomessa laajamittaisia väkivaltatekoja on kohdattu historiallisesti vähän. Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat saivat kuitenkin jatkoa 1. lokakuuta 2019, kun nuori mies murhasi yhden ja haavoitti useita henkilöitä ammattiopistossa Kuopiossa.
Motiivit koulusurmien takana
Aiemmin tapahtuneissa koulumurhissa tekijä on jättänyt manifestin, mutta Kuopion tilanteen motiivit eivät ole vielä heti tapahtuman jälkeen selvillä. Ihmismielelle on luonteenomaista etsiä selitystä ja syitä järkyttäville tapahtumille, jotta niistä tulisi edes vähän ymmärrettävämpiä. On kuitenkin tärkeää pohtia sitä, onko mahdollisesta motiivista julkisesti tiedottaminen tarkoituksenmukaista. Äärimmäiset väkivaltaiset teot ovat aina tuomittavia ja rangaistavia, oli niiden motiivina mikä tahansa. Mikään motiivi ei pyhitä tekoa eikä glorifioi sen tekijää, oli syynä siihen sitten kosto, aatteellinen peruste tai mielenhäiriöstä johtuva syyntakeettomuus. On tärkeää, että media ei osallistu prosessiin, jossa tekijästä tehdään olosuhteiden uhri tai omia aatteitaan puolustava sankari. Mielestämme onkin järkevämpää ja kauaskatseisempaa puhua mediassa tapahtumasta järkyttävänä väkivallantekona ilman, että tarkastellaan sitä mahdollisesti selittäviä tekijöitä.
Syiden tai motiivin tunnistamisen on kuitenkin tarpeellista sekä viranomaisille että lasten ja nuorten kanssa toimiville tahoille. Ensisijaisesti tärkeintä on tarkastella niitä yksilön kognitiivisiin ja sosiaalisiin resursseihin liittyviä taustatekijöitä, tarpeita ja haasteita, joita tukemalla ja vahvistamalla vastaavilta tapahtumilta vältyttäisiin jatkossa. Esimerkiksi panostukset mielenterveys- ja sosiaalipalveluihin sekä koulutukseen ja nuorisotyöhön tukevat laaja-alaisesti yksilöiden ja yhteiskunnan hyvinvointia ja voivat siten ennaltaehkäistä vastaavanlaisia tekoja tulevaisuudessa.
Järkytyksestä eteenpäin
Syistä riippumatta on selvää, että väkivaltaiset tapahtumat vaikuttavat uhrien ja heidän omaistensa lisäksi myös kyseisen ammattiopiston opiskelijoihin ja henkilökuntaan sekä median kautta kaikkiin muihin yhteiskunnassa. Aikuisten päässä pyörivät kysymykset siitä, miten lasten ja nuorten kanssa voi käsitellä tällaisia väkivallantekoja, jotka tapahtuvat oppilaitoksissa eli lapsille ja nuorille tutuissa, arkipäiväisissä ja turvallisiksi koetuissa ympäristöissä. Riippumatta lasten iästä aikuisten on hyvä miettiä seuraavia seikkoja:
- Pyri rauhoittamaan oma mielesi ja mieti, miten aloitat keskustelun lapsen/nuoren kanssa. On ok näyttää omat tunteet (järkytys, suru) lapselle.
- Mieti sanavalintojasi, jotta et vahvista stereotypioita ja yksinkertaistettuja selityksiä tekijän sosiaalisesta, kulttuurisesta tai uskonnollisesta taustasta. Puhu aina tekijästä yksittäisenä ihmisenä, eikä minkään yhteisön, uskonnon tai aatteen edustajana.
- Anna lapselle mahdollisuus puhua, kysyä ja näyttää tunteitaan. Ole läsnä ja lohduta. Jos asiasta on vaikea puhua, voidaan sitä käydä läpi esimerkiksi piirtämällä.
- Älkää keskittykö etsimään teolle syitä, vaan suuntaa huomio nopeasti turvallisuudentunnetta lisääviin tekijöihin, kuten ripeästi paikalle saapuneisiin pelastajiin ja vapaaehtoisiin auttajiin. Muista tähdentää lapselle, että tilanne on nyt ohi.
- Jutelkaa siitä, mitä voi tehdä ja millaisia väkivallattomia vaihtoehtoja on toimimiseen silloin, kun itsellä tai jollain toisella on paha olla.
Kirjoittajat työskentelevät tutkijatohtoreina Suomen Akatemian rahoittamassa (2018–2022) Radikaaliksi kasvamassa? -tutkimushankkeessa.