Radikalisoitumisesta ja väkivaltaisesta ääriajattelusta käydyssä keskustelussa on usein turvallisuusnäkökulma: asia tuntuu kuuluvan poliisin tapaisten viranomaisten vastuulle. Kasvatustieteilijä Saija Benjamin uskoo kuitenkin, että koululla on merkittävä osa radikalisoitumisen vastaisessa työssä.
Benjamin oli vuonna 2020 mukana suunnittelemassa pilottikoulutusta, jossa oppilaitosten henkilökunta, poliisi ja nuorisotyöntekijät voivat yhdistää voimansa. Hän toimii tutkijatohtorina Suomen Akatemian rahoittamassa Radikaaliksi kasvamassa? -hankkeessa, jossa tarkastellaan koulun roolia lasten ja nuorten maailmankatsomusten rakentumisessa.
— Varsinkin, kun ilmiöstä puhutaan ennaltaehkäisyn näkökulmasta, oppilaitokset ovat aivan ensisijaisessa asemassa, Benjamin sanoo.
Radikalisoitumisen ehkäisy on vaikeaa, koska polku ääriajatteluun alkaa usein harmittoman oloisista ajatuksista ja ehdotuksista. Nuori saattaa törmätä sosiaalisessa mediassa kavereiden tai muiden luotettaviksi kokemiensa ihmisten jakamaan materiaaliin, joka ei ole ekstremististä tai provosoivaa, mutta toimii silti sisäänheittotuotteena ääriajatteluun.
— Koronaepidemian aikaan esimerkiksi QAnon-liikkeen toiminta on näyttänyt, että vaikuttaminen alkaa hyvinkin pehmeistä viesteistä, artikkeleista ja uutisjuttujen jakamisesta. Ihmisiä johdatellaan eri aatteiden pariin pikkuhiljaa, Benjamin kuvailee.
Koko sukupolven tavoittava, tasaisen laadukas peruskoulu antaa kuitenkin opettajille tilaisuuden ja valmiuksia tunnistaa lasten ja nuorten hyvinvoinnissa tapahtuvia muutoksia jo varhaisessa vaiheessa.
— Kun nuori on koulussa, peli ei ole vielä ihan menetetty. Hän on yhä kiinni arkirutiineissa ja yhteisössä mukana.
Radikalisoitumisen vaaraan on Benjaminin mukaan suhtauduttava käytännöllisesti, ongelmana ongelmien joukossa. Suomen kouluissa on kohdattu useita vaikeita kysymyksiä sisällissodasta asti ja pärjätty niiden kanssa hyvin. Ääriajattelulle altistuttuaankin lapsi on yhä tavallinen lapsi.
Artikkeli on julkaistu Yliopistolehdessä 1/2021.