Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 9/2024.
Vuonna 2016 armeija koetti kaapata Turkissa vallan. Englanninopettaja Selma Koyuncu päätti tuolloin muuttaa Suomeen, jossa oli parhaillaan lomailemassa.
Yli kymmenen vuotta eri kouluasteilla opettanut Koyuncu alkoi opiskella suomea. Hän haki ja pääsi väitöskirjatutkijaksi Helsingin yliopistoon ja alkoi tehdä töitä englannin opettajana. Nykyisin hän työskentelee peruskoulussa Helsingin Vuosaaressa.
— Minulle on tutkijana hyötyä siitä, että olen päivittäin luokkahuoneessa ja tekemisissä opettajien ja opetuksen kanssa.
Leikin hengessä
Koyuncu kiinnostui siitä, millaista englannin kielen opetus ja oppiminen on esikoulussa ja alkuopetuksessa, 6–8-vuotiaiden keskuudessa. Artikkeliväitöskirjassaan Koyuncu keskittyy vuorovaikutukseen varhaisessa kieliopetuksessa niin opettajien ja luokan kuin lasten välillä.
Videotallenteita, havainnointia ja kyselytutkimusta käyttäen Koyuncu arvioi, että opettajan vuorovaikutusrooli on englannin oppimisessa hyvin tärkeä.
— Suomessa on hyvin koulutetut opettajat. Mutta miten heitä valmistetaan vuorovaikutukseen lasten kanssa tässä ajassa, kun tasoerot ovat suuria ja keskittyminen opetukseen vaikeaa?
Pienten lasten oppiminen sujuu luontevasti leikillisen vuorovaikutuksen kautta, mutta lapsikeskeisyys ei ole kaikille opettajille helppoa. Opettajat näkevät silti vaivaa oppilaiden motivoinnin ja vuorovaikutuksen eteen.
Tavoitteena letkeä vuorovaikutus
Videotallenteet osoittavat, että iso osa tunneista keskustellaan suomeksi. Lapset hyötyisivät, jos englanninkieliselle puheelle olisi enemmän aikaa, tutkija tuumii. Puhe auttaa vuorovaikutuksen oppimisessa, ja juuri sujuvaan vuorovaikutukseen kielen opiskelu pyrkii.
— Omassa luokassani huomaan, että koska en puhu sujuvasti suomea, lapset puhuvat minulle rohkeammin kuin suomenkielisille, Koyuncu kertoo.
Selma Koyuncun väitöskirja Interaction Matters! Classroom interaction and pedagogical practices in Finnish early second language education tarkastettiin 29.11. kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.