Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2026.
Petteri Orpon hallituksen mielestä Suomeen tarvitaan yhteiset, täsmälliset standardit sille, mitä kunkin vuosiluokan oppilaiden on vähintään osattava luokalta päästäkseen.
Nykyisin koululaisia arvioidaan osin tulkinnanvaraisilla kriteereillä, joten samasta osaamisesta voi saada reippaastikin erilaisia arvosanoja. Yhdenvertaisuus ei toteudu, opetusministeri Anders Adlercreutz perustelee hallituksen
Samalla opettajien aikaa tuhrautuu laajojen mutta epätarkkojen ohjeiden ääressä. Aineen opettajalla voi olla sata oppilasta, joista jokaista pitäisi opetussuunnitelman mukaan arvioida 200–300 eri kriteerillä.
Lukutaidottomia kolmosluokkalaisia
Uudistuksen pohjatyötä tehtiin opetus- ja kulttuuriministeriössä ja Opetushallituksessa viime vuonna. Yli 4 000 opettajan ja rehtorin kommenteista syntyi kuva, että kynnys jättää oppilas luokalle on hyvin korkea. Niinpä osa kolmosluokkalaisistakaan ei osaa lukea kunnolla ja poissaolomäärät voivat olla holtittomia. Moni puhui armovitosista.
Vastaisuudessa oppilas jää vääjäämättä luokalle, jos hän ei tukitoimien avullakaan saavuta jonkin aineen tavoitteita, lakiesitys linjaa. Tämä vahvistaa perustaitoja ja jatkokoulutusvalmiutta, jolloin koulutustaso nousee, hallituksessa järkeillään.
Uhkarohkea lupaus
Koivukylän koulun
Ruizin tutkimusaihe on hyväksytyn ja hylätyn arvosanan rajanveto yläkoulussa. Hän kerää parhaillaan aineistoa siitä, kuinka opettajakollegat määrittelevät armovitosen.
Nelosen ja viitosen rajanvetoon liittyen hallituksen papereissa on Ruizin mukaan paljon hyvää — esimerkiksi siitä, voiko oppilas oppiaineen joitakin sisältöjä paremmin hallitsemalla kompensoida toisia, heikkoja kohtia samassa aineessa.
Uudistuksen pääidea sen sijaan on Ruizin mielestä hataralla pohjalla.
— Miten osaamisen voi taata? Entä jos luokalle jääminen tai useampikaan ei auta? Mitä tapahtuu 17-vuotiaille, joilla ei ole päättötodistusta, tutkija-pedagogi kysyy.
Ei takaaminen ole sen helpompaa, vaikka siirryttäisiin aikuisten perusopetuksen puolelle.
Palvelus vai karhunpalvelus?
Se, onko luokalle jättäminen palvelus vai karhunpalvelus, riippuu Ruizin mukaan oppilaasta.
Etenkin alaluokilla kertaaminen on joskus tarpeen. Koulua karttelevan kasiluokkalaisen tilanne taas voi olla toinen. Jos nuori on urakoinut kokoon äidinkielen ja biologian opinnot, matematiikan takia luokalle jääminen voi pelkästään lannistaa: koko vuosiurakka pitäisi alkaa nollasta.
Ilona Ruizilla on asiaan vahva tuntuma, koska iso osa hänen työstään on kouluakäymättömien oppilaiden opettamista.
— Luokalle jättäminen ei korjaa kouluun tulemisen vaikeutta tai motivaation puutetta.
Joillekin hyvä tie eteenpäin ovat tavoitekokonaisuudet, joihin ei tarvitse enää palata, kun ne on suoritettu. Oppilas pääsee siirtymään seuraavalle luokalle, vaikka kaikkia suorituksia ei olisi kasassa.
— Itse opetan pysyvää oppilasryhmää, jossa jokainen etenee yksilöllisesti räätälöidyn suunnitelman mukaan. Usein se tarkoittaa yläkoulun venyttämistä nelivuotiseksi, mutta on niitäkin, jotka spurttaavat, kun töitä saa tehdä omaan tahtiin.
Työnteko pitää opettaa
Ruiz toivoisi arvosanan viisi kriteeriksi tiettyjä hyväksyttyjä suorituksia.
— Jos toivotaan työntekoa, oppilaille pitää opettaa, että töitä on tehtävä. Sitä täytyy vaatia, sillä motivoitumattomat oppilaat menevät sieltä, mistä aita on matalin.
Ruizin mielestä aidassa olisi korottamisen varaa, mutta vaatimusten on oltava konkreettisia.
— Äidinkielessä täytyisi olla esitelmä tehtynä ja yksi kirja ja tietyt muut tekstit luettuna.
Osaamisen tasoa hän arvioisi vasta arvosanasta kuusi lähtien.
Runsaita poissaoloja erityisluokanopettaja katsoo varsin eri lailla kuin somekeskustelijat, joista monella on vähintäänkin rivien välissä ajatus lintsarien rankaisemisesta.
— Lain mukaan koulua pitää käydä, mutta koulussa istuminen ei ole minkään oppiaineen arvosanakriteeri, Ruiz muistuttaa.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.