Kuinka koululaiset innostuisivat sanallisista matematiikan tehtävistä? Juuri ne ovat tärkeitä, kun peruslaskut hoitaa kone

Sanalliset tehtävät ovat usein lisätehtäviä, joten niitä ehtivät harjoitella vain etevimmät, väitöstutkimuksensa aiheesta tehnyt Terhi Vessonen harmittelee.

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 7/2025. 

Kasvatustieteilijä Terhi Vessonen tunnustaa, että alakouluikäisenä hän ei loistanut matematiikan tunneilla. Erityisesti sanalliset tehtävät tuottivat vaikeuksia.

— Ehkä juuri taustani vuoksi olen kiinnostunut koululaisten matematiikan sanallisten tehtävien osaamisesta ja siitä, miten voimme koulussa tukea lasten oppimista.

Vessonen paneutui väitöskirjassaan siihen, mitä aiemmasta tutkimuksesta selviää alakoululaisten sanallisten matematiikan tehtävien osaamisesta. Miten oppilaan ominaisuudet, kuten kielelliset kyvyt tai oppimisvaikeudet, vaikuttavat osaamiseen? 

Entä mikä merkitys on sanallisten tehtävien muotoilulla? Ja miten taitoja voisi vahvistaa vaikkapa ratkaisustrategioiden opettamisella?

Monet asiat vaikuttavat siihen, miten hyvin oppilaat osaavat ratkaista sanallisia tehtäviä. Jos oppilaalla on vaikeuksia numeroiden nimeämisessä tai peruslaskutaidoissa, myös sanalliset tehtävät ovat hänelle todennäköisesti vaikeita. Koululainen tarvitsee tällöin tavallista enemmän tukea.

Vessonen tähdentää, että aivan kaikkien lasten pitäisi harjoitella monenlaisia sanallisia tehtäviä. Usein harjoittelu jää kuitenkin liian vähälle, ja harjoitustehtävät voivat olla yksipuolisia. Se ei innosta tekemään töitä asian eteen.

— Sanalliset tehtävät ovat monesti lisätehtäviä, ja niitä ehtivät harjoittelemaan vain etevimmät oppilaat.

Kolmanneksi tutkimustieto painottaa laadukkaan opetuksen merkitystä. Erilaisten sanallisten tehtävien ratkaisemista pitäisi opettaa ja harjoitella johdonmukaisesti. Se kantaisi myöhemmissäkin opinnoissa.

Nykymaailmassa tarvitaan nimenomaan matematiikan soveltamista, kykyä ratkoa sanallisia tehtäviä, Terhi Vessonen tuumii. Peruslaskutehtävät moni hoitaa puhelimen laskimella.

Terhi Vessosen väitöskirja Mathematical word problem-solving skills among elementary schoolers: A meta-analytic approach to understanding related individual, task, and educational interventions’ characteristics tarkastetaan 26.9. kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.