Tieteen kansainvälisyys edellyttää, että pärjätäkseen tutkijoidemme pitää käydä maailmalla konferensseissa ja tutkijayhteisöissä, olla mukana verkostoissa ja julkaista kansainvälisissä sarjoissa. Vastaavasti tarvitsemme muualta tulevia tutkijoita Suomeen rikastuttamaan kotimaista tutkijayhteisöä.
Suomi on pyrkinyt tieteessä eurooppalaiseen ja kansainväliseen keskiöön. Jo 1980-luvulla päätimme liittyä esimerkiksi Euroopan avaruusjärjestön (ESA) ja 1990-luvulla hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen (CERN) jäseniksi. Näihin hankkeisiin sijoitetut jäsenmaksut ovat taanneet suomalaisille tutkijoille pääsyn kansainvälisiin tutkimushankkeisiin ja ne ovat olleet myös taloudellisesti Suomen yliopistoille ja yrityksille kannattavia.
Suomalaiselle tutkimuskentälle liittyminen Euroopan unioniin ja sitä kautta eurooppalaisiin tutkimushankkeisiin on ollut viime vuosikymmenten suurta kansainvälistymistä. Temaattiset tutkimusohjelmat, joita käynnistettiin vuosituhannen vaihteessa, liittivät monia suomalaisia tutkimusryhmiä ja tutkijoita eurooppalaisiin konsortioihin, joissa tehtiin ihan konkreettisesti työtä yhdessä. Tein itsekin tuolloin lukuisia tutkimusmatkoja eri puolille Eurooppaa. Niiden yhteydessä syntyivät monet kontaktit, jotka ovat edelleen vahvoja. Jokainen tutkija toi hankkeisiin mukaan oman osaamisensa, jota muilla ei ollut. Yhteistyön vahvuus oli ilmeistä ja konkreettista.
Systemaattinen ja pitkäkestoinen yhteinen tekeminen luo merkittäviä verkostopohjaisia infrastruktuureja. Ympäristön tutkimus ja maapallon tilan seuraaminen ovat esimerkkejä toiminnasta, joissa tarvitaan maantieteellisesti hajautettuja resursseja. Verkoston yksittäisen toimijan taloudellinen osuus voi olla vähäinen, mutta ilman verkoston jokaista osasta tutkimus ei pääsisi siihen kattavuuteen, johon tieteessä näinä aikoina päästään.
EU-yhteisössä eräs merkittävimmistä kansainvälistymisen toimista on ollut nuorten tutkijoiden verkottaminen erilaisten tutkija- ja opiskelijanvaihto-ohjelmien kautta. Ne ovat tarjonneet verkostot ja rahoituksen, joiden turvin on voitu lähteä katsomaan tutkimuksen tekemistä muualla. Ne ovat mahdollistaneet verkostojen luomisen jo aikaisessa tutkijanuran vaiheessa sekä myös tiedon ja osaamisen siirron muualta meille. Euroopan unionin tutkimuksen puiteohjelmat ovat globaalisti ajatellen aivan ainutlaatuisia rakenteita, ja ne ovat tukeneet kansainvälistymistämme merkittävästi. Yksistään viime vuonna yli 9 000 korkeakouluopiskelijaa lähti Suomesta Erasmus+ -vaihto-ohjelman kautta.
Helsingin yliopisto käy kilpailua erityisesti pohjoismaalaisten ja muiden eurooppalaisten hyvien yliopistojen kanssa. Tässä kilpailussa on ratkaisevan tärkeää, miten saamme rekrytoitua erittäin hyviä tutkijoita ja opiskelijoita. Se edellyttää, että tuemme muualta tulevien osaajien asettumista yliopistoon ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Rekrytoitujen tutkijoiden ja kansainvälisten opiskelijoiden Suomeen saapumisen käytäntöjä on edelleen sujuvoitettava: oleskeluluvan hakemisesta ja saamisesta sekä perheen Suomeen tuomisesta on tehtävä helpompaa ja opiskelijoille tulee myöntää oleskelulupa koko tutkinnon suorittamisen ajaksi. Nykyään oleskeluluvan hakeminen ja saaminen voi olla työlästä, ja esimerkiksi opiskelijat eivät vieläkään saa oleskelulupaa koko tutkinnon suorittamisen ajalle. EU-kansalaisten tulee voida vapaasti liikkua ja elää EU-alueella ja heidän rekisteröitymistään varten tarvitaan nopea rekisteröitymisväylä. Valmistuneiden kansainvälisten maistereiden ja tohtoreiden työllistymistä täytyy tukea.
Haasteet ovat ratkottavissa, ja yhteiseen työhön tarvitaan sekä yliopistot, yritykset ja elinkeinoelämä, päättäjät että kansalaisyhteiskunta. Tavoitteeksi voidaan ottaa, että Suomella on sujuvimmat ja linjakkaimmat palvelut, joilla saamme hankittua ja pidettyä parhaat asiantuntijat. Kaikkien elämän osa-alueiden tulee olla kunnossa, kun esimerkiksi perhe päättää muuttaa tutkijan töiden perässä toiseen maahan. Lähtökohta on hyvä; yliopistomme on houkutteleva ja kansainväliset tulijat arvostavat Suomessa esimerkiksi lasten koulutusmahdollisuuksia ja yhteiskuntamme turvallisuutta. Niistä on pidettävä jatkossakin kiinni.
Kaarle Hämeri
Kansleri
Helsingin yliopisto