Joukko koulutusleikkauksia ja tutkimuksen alasajoa vastustavia yliopistolaisia, poliittisten nuorisojärjestöjen edustajia ja muita yliopistojen puolustajia siirtyi perjantaina 18.9. hallituksen leikkauspolitiikkaa kritisoineesta mielenosoituksesta yliopiston Porthania-rakennukseen jatkamaan mielenilmausta.
Valtaukseksi nimetty protesti jatkuu aktiivien mukaan ainakin lauantaihin 26.9. asti. Maanantaina 21.9. parinkymmenen aktiivin ydinjoukko järjesti keskustelun leikkausten vaikutuksista yliopiston työntekijöihin ja opiskelijoihin ja tiistaina 22.9. laajemmin kokoon kutsutun "yleiskokouksen".
”Paikalla oli laajasti väkeä yliopiston opiskelijoista henkilökuntaan, pääluottamusmiehiä, liittojen henkilöstöä, sekä ammattikorkeakoululaisia, lukiolaisia ja kaikkia, joita koulutusleikkaukset koskettavat”, Yliopistovaltaus-Facebook-sivulla kuvaillaan yleiskokousta.
Koulutusleikkaukset vaikeuttavat opiskelua
Koulutusleikkaukset eivät johda vain henkilöstövähennyksiin vaan tekevät kokopäiväisestä opiskelusta entistä vaikeampaa, heikentävät opiskelijan taloudellista turvaa ja murentavat yliopistojen roolia suomalaisessa yhteiskunnassa, kirjoittavat maanantain tilaisuuteen yleisökutsun valtaajien nimissä lähettäneet Heidi Kangas, Reko Ravela ja Kasper Kristensen.
Yliopiston rehtori Jukka Kola ja henkilöstöjohtaja Kira Ukkonen vierailivat maanantain tilaisuudessa, valmiina vastaamaan mahdollisiin kysymyksiin.
Keskustelua lakosta
Tiistain yleiskokous vaati, että ”korkeakouluja ohjataan sivistys- ja kulttuuripolitiikan, ei yritysten, tuotekehittelyn ja kaupallisen innovoinnin ehdoilla”. Tilaisuudessa käynnisteltiin keskustelua myös koulutusjärjestelmän laajuisen lakon järjestämisestä vastalauseena maan hallituksen linjauksille. Suomen hallituksen koulutusleikkausten lisäksi protesti kritisoi yliopistojen sisäisiä valtajärjestelmiä.
Vahtimestareiden pitkät päivät
Mielenosoittajat ovat leiriytyneet rakennuksen aulaan, minkä lisäksi valtaajien käytössä on ollut pohjakerroksen suurin sali. Toistaiseksi yliopisto on saanut siirrettyä luennot ja tentit väistötiloihin, ja eniten valtaus on kuormittanut työvuorojaan venyttäneitä vahtimestareita. Loppuviikosta tilapulma kuitenkin vaikeutuu ja luentoja joudutaan perumaan.
Huominen Studia generalia -yleisöluento on siirretty ykkössalista pienempään saliin P II, jossa se kuvataan ja välitetään P III:een.