Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä Y/01/16.
Yrittäjän ura kiinnostaa nuoria — moni perustaa firman jo opiskeluaikana otsikoi Helsingin Sanomat taannoin. Oman kesäkahvilan perustaneita lukiolaisia jututetaan tv-uutisiin. 18-vuotias kukkakauppias vilahtaa tyttöystävänsä kanssa itsenäisyyspäivän linnan juhlissa. Valoisaa yritteliästä nuorta polvea.
Myös toisenlaiset nuoret näkyvät julkisuudessa, mutta heidän nimiään ei mainita eikä heidän kasvojaan kuvata. He ovat koulupudokkaita, työttömiä ja nuoria työkyvyttömyyseläkeläisiä.
Nuorten työasenteista piirtyy julkisuuden kautta ristiriitainen, kontrasteja korostava kuva.
Työ ja nuoret on myös hyvin tutkittu aihe. Aihe kiinnostaa, koska nuoria tutkimalla voi koettaa kurkata tulevaisuuteen.
Psykologian professori Katariina Salmela-Aro vetää Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen yhteistä monitieteistä Finnish Educational Transitions -tutkimusprojektia, joka paneutuu nuorten erilaisiin siirtymiin. Siirtymiin peruskoulusta lukioon tai ammattikouluun, sieltä opiskelemaan, sitten työelämään.
Siirtymiä on tutkittu seuraamalla keskisuuren suomalaisen kaupungin nuoria, jotka päättivät peruskoulunsa vuonna 2004. Seuranta on jatkunut yli 10 vuotta.
SUHDANTEET SYNKISTÄVÄT / Salmela-Aro on mukana myös niin ikään monitieteisessä Suomen Akatemian Mind the Gap -tutkimusverkostossa, jossa on tutkittu nykyisten teini-ikäisten työ- ja koulutusasenteita.
— 12 vuotta sitten yhdeksäsluokkalaisilla oli korkeita pyrkimyksiä, jopa 75 prosenttia halusi korkeakoulututkinnon ja hyvän aseman työelämässä.
Kunnianhimoisella sukupolvella oli tuolloin paitsi kovat tavoitteet myös kovat paineet, Salmela-Aro kuvailee.
Nykyisten 16–17-vuotiaiden asenteet ovat hieman kyynisiä.
— He suhtautuvat siirtymiin melko negatiivisesti. On enemmän niitä, jotka ajattelevat, että ei kannata yrittää, kun on niin vaikeaa. Nyt myös 27-vuotiailla on alkanut näkyä kyynistymistä, kun suunnitelmat eivät olekaan toteutuneet.
Mistä ikäluokkien erilainen suhtautuminen sitten kumpuaa? Esimerkiksi taloudellisesta tilanteesta.
— Nuorten asenteet tekevät samanlaista aaltoliikettä kuin taloudelliset suhdanteet. Miten dramaattisesti taantuman aalto iskee, riippuu siitä, missä elämänvaiheessa nuori on. Juuri työelämään astuvat voivat tippua tyhjän päälle.
Synkkä ilmapiiri heijastuu myös tulevaisuuttaan suunnittelevien koululaisten asenteisiin.
INNOSTUJISTA LUOVUTTAJIIN / Nuorista ei voi puhua yhtenäisenä ryhmänä kuten ei muistakaan ikäryhmistä.
Siirtymätutkimuksessakin vuoden 2004 yhdeksäsluokkalaisista löytyy monenlaista väkeä. On yritteliäitä itse omaa uraa luovia innostujia, ikuisia pyrkijöitä, ulkomailta onnea etsiviä ja luovuttajia.
Salmela-Aron mukaan puheet yritteliäästä sukupolvesta pitävät osin paikkansa. Vuoden 2004 yhdeksäsluokkalaisista noin kolmannes pitää uudenlaista projektiluonteista työelämää positiivisena ongelmana.
— Tällä porukalla on pystyvyyttä ja halua tehdä yhdessä asioita. Heillä on positiivinen draivi. Kun yhteiskunta ei enää anna valmiita mahdollisuuksia, he ryhtyvät itse luomaan uutta työelämää. Tässä joukossa on halua ryhtyä yrittäjäksi ja tehdä pätkätöitä, projekteja.
Yritteliäissä innostujissa on nuoria kaikista eri koulutustaustoista. On ammatillisen tutkinnon suorittaneita ja akateemisia.
YRITTÄJYYS ON IN / Myös vuoden 2013 nuorisobarometrissa yritteliäs asenne näkyy. Kyselytutkimukseen vastanneista nuorista 55,6 prosenttia oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämästä Haluaisin kokeilla yritystoimintaa jossain työurani vaiheessa.
Ero on dramaattinen, kun vertaa lukua vuoden 1995 barometriin. Tuolloin 2,2 prosenttia haaveili perustavansa oman yrityksen viiden vuoden kuluessa ja samasta puuhasta jokseenkin kiinnostuneita oli 18 prosenttia.
Ympäristön vaikutus heijastuu yrittämisintoon. Kun ympärillä kiristetään vyötä ja tunnelma on synkkä, harva visioi omaa bisnestä. Toisaalta viime vuosina yrittäjyydestä on puhuttu julkisuudessa hyvin innostavasti. Peruskoulussakin lapsille annetaan yrittäjyyskasvatusta.
SUOMALAINEN ERIKOISUUS / Osa nuorista pitää tiukasti kiinni yhdestä suuresta haaveestaan. Lääkärin urasta unelmoiva voi hakea opiskelemaan yhä uudestaan ja uudestaan.
— Nyt seuraamme, missä vaiheessa nämä pyrkijät antavat periksi ja laskevat tavoitteitaan. Tutkimusten mukaan liian korkeista tavoitteista luopuminen lisää hyvinvointia. Voi löytää jotain ihan uudenlaista. Jos jää jumiin haaveisiin, alkaa voida huonosti.
Ikuisia pyrkijöitä Salmela-Aro pitää varsin suomalaisena ilmiönä. Suomessa korkeakouluun pääsy on hyvin vaikeaa.
— Monissa maissa termi välivuosi on tuntematon. Esimerkiksi Yhdysvalloissa nuoret valmistuvat samaan aikaan, kun monet suomalaiset vasta menevät opiskelemaan. Meillä työelämän aloittaminen ja perheen perustaminen sattuvat monilla samaan aikaan, ruuhkavuodet ovat nimensä veroisia, Salmela-Aro huomauttaa.
OPPIVELVOLLISUUS PIDEMMÄKSI? / Taloudellinen taantuma ja näköalattomuus puolestaan ruokkivat luovuttamishalua. Eteenpäin katsovat luovuttavat Suomen suhteen ja muuttavat töihin tai opiskelemaan ulkomaille. Toiset luovuttavat itsensä suhteen.
— Suomessa siirtymät ovat vaikeita verrattuna moneen muuhun maahan. Opiskelemaan on vaikea päästä ja töihinkin on vaikea päästä. Koulussa elämä on jäsenneltyä, mutta koulun loputtua nuori jääkin aika yksin.
Ammatinvalinta on yksi elämän suurimmista valinnoista ja oikeastaan suurin asia, joka vaikuttaa nuoren tulevaisuuteen. Jos Salmela-Aro saisi päättää, hän pidentäisi oppivelvollisuutta parilla vuodella. 15-vuotias on kovin nuori valitsemaan. Jos ikää olisi pari vuotta enemmän, koulutuspäätös olisi enemmän nuoren näköinen.
Opintoihin ja työhön siirtymistä professori helpottaisi myös lisäämällä opinto-ohjausta ja luomalla siltoja koulun ja työelämän välille.
HÄPEÄN KOKEMUKSIA / Tutkija Jaana Lähteenmaa Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitokselta on paneutunut nuorten työttömyyteen. Hän toteaa työttömyyden hävettävän edelleen suurta osaa nuorista.
Monet tuntevat häpeää, vaikka nuoria työttömiä kohtalotovereita riittää. Tilastokeskuksen lokakuisen raportin mukaan alle 25-vuotiaiden työttömyysaste oli 17,8 prosenttia. Lamavuosien 50 prosenttiin on toki vielä matkaa.
— Meidän kulttuurissamme työtä arvostetaan suuresti ja korostetaan yksin pärjäämistä — ajatellaan, että kaikki on itsestä kiinni, Lähteenmaa etsii selitystä häpeälle.
Häpeä tulee esiin hyvin arkisissa tilanteissa. Uimahallin lippuluukulta ei kehdata ostaa työttömän halvempaa lippua, vaan maksetaan täysi hinta kasvojen säilyttämisestä.
Työllisen elämän ihannoinnin rinnalla elää yhä myös takavuosina kohahduttanut puhe paskaduuneista.
Lähteenmaa kertoo hätkähtävänsä ilmausta, mutta kysyvänsä silti, mitä paskaduunilla tarkoitetaan.
— Moni nuori pitää paskaduunina työtä, jossa on heidän mielestään kohtuuttomat työehdot. Joidenkin mielestä provisiopalkka ei ole reilu, Lähteenmaa aprikoi.
TYÖPAIKKA MUOKKAA AJATTELUA / Siirtymätutkimus vahvistaa myös, että suurin osa nuorista näkee työttömyyden uhkaavana ja pelottavana. Nuoret, jotka näkevät työn vain toimeentulon lähteenä, ovat vähemmistössä. Joskin heidän määränsä on ollut lisääntymässä.
— Jos työn arvo on vain palkka ja sisäinen motivaatio työhön puuttuu, niin tämmöinen asenne voi johtaa työttömyyteen. Tällaista mennään sieltä, missä aita on matalin -ajattelua on kaikenikäisillä, ei vain nuorilla. Parempina aikoina pelkän toimeentulon motivoimille on riittänyt töitä, Salmela-Aro kertoo.
Hän tähdentää myös, että välinpitämätön asenne voi muuttua, jos pääsee töihin. Yleensä työllistyminen vaikuttaa positiivisesti nuoren persoonallisuuteen ja tapaan toimia.
— Tavanomaista on, että esimerkiksi tunnollisuus lisääntyy.
Sekä Salmela-Aro että Lähteenmaa ovat huomanneet, että monet nuoret pitävät jo etukäteen työelämää jollain tapaa pelottavana ja ahdistavana.
— Lehdistöllä on tässä suuri merkitys. Nyt mediassa on paljolti tarjolla vain pahoinvoinnin ja epäonnistumisen malleja. Uutisoidaan irtisanomisista ja työuupumuksesta. Enemmän tarvittaisiin niitä onnistuneita tarinoita. Nuoret tarvitsevat malleja, joiden voimalla jatkaa eteenpäin, Salmela-Aro esittää.
KERRO LAPSELLE / Työstä ei juuri puhuta nuorten perheissä. Katariina Salmela-Aron mukaan työ on suomalaisissa kodeissa kuin tabu, vaikka vanhemmat saattavat tehdä hyvinkin pitkiä työpäiviä.
Yllättävän moni nuori ei osaa edes sanoa, mitä hänen vanhempansa tekevät työkseen.
— Tutkimukset osoittavat, että vanhemmat ovat tärkeitä nuorille pitkään, ainakin 25-vuotiaiksi asti. Vanhempien puheilla työstä on siis nuorille merkitystä, Salmela-Aro huomauttaa.
Tässä vanhemmilla olisikin peiliin katsomisen paikka. Heidän pitäisi puhua omasta työstään, ottaa vaikka lapset mukaan työpaikalleen. Näin nuorille tulisi realistinen kuva työelämästä.
— Jos nuori joutuu yksin miettimään työelämää mediasta saamiensa tietojen varassa, voi siitä tulla jonkinlainen mörkö, tutkija arvioi.