Kyllä, Suomi tarvitsee lisää osaajia. Maan hallituksen tuore koulutuspoliittinen selonteko kurottaa vuoteen 2040. Koulutuksen suuntaa määrittävä paperi tarjoaa nipun hyviä tavoitteita ja toimenpiteitä, joilla niihin voidaan päästä. Eväistä päätetään kevään budjettiriihessä.
Korkeakoulutus kannattaa, sillä se tekee mahdolliseksi kestävän tulevaisuuden yksilölle, yhteiskunnalle ja maailmalle. Koronan jälkeenkin meillä on monia globaaleja haasteita, jotka huutavat ratkaisijoita. Paineet, odotukset ja toiveet kohdistuvat yliopistoihin ja korkeakouluihin.
Kyllä, puolet ikäryhmästä tulee korkeakouluttaa, kuten selonteko toteaa, mutta ei ilman tarvittavia resursseja. Yliopistokoulutuksen ytimessä on tutkimukseen perustuva opetus, jonka laatua ei rakenneta pikaliimalla. Kandiksi ja maisteriksi valmistutaan, mutta ei vuodessa. Yhdellä opettajalla on yhden opettajan riittämisen rajat, ja yliopisto-opetuksen suunnittelun ja toteuttamisen sykli on pitkä.
Koulutusohjelman menestys mitataan usein neljännesvuoden sijaan neljännesvuosisadassa. Yliopiston menestyksen sykli taas voi olla neljännesvuosituhannessa.
Toivo on puoliväliriihen investoinneissa
Pitkäjänteisyyden ohella tarvitaan tietenkin myös ripeyttä, luovuutta ja rohkeutta uudistaa rakenteita ja toimintamalleja. Siten työelämään saadaan osaajia ja uudet ideat jalostuvat ihmiskunnan pelastukseksi — nopeastikin.
Opiskelijan näkökulmasta tutkinnon suorittaminen vaatii silti aikansa. Asiantuntijaksi kasvaminen ansaitsee riittävän ja osaavan tuen sekä ajan, jolloin saa ihmetellä, opetella, erehtyä ja yrittää taas. Yliopiston tehtävä on tarjota tuo aika — myös elinikäisille oppijoille.
Hallituksen koulutuspoliittinen selonteko maalaa kiitettävän tulevaisuuskuvan suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, mutta korkeakoulutuksen tavoitteisiin nähden se ei tarjoa uskottavaa rahoitusnäkymää. Onneksi hallitus voi päättää tarvittavista investoinneista tulevassa puoliväliriihessään.
Kyllä, jäämme odottamaan pitkäjänteisiä panostuksia maamme osaamiseen.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston opetuksen toimialasta vastaava kehitysjohtaja.
Pääkirjoitus on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2021.