Yliopistouudistus-teos on erittäin mielenkiintoista luettavaa kaikille kotimaan korkeakoulupolitiikasta kiinnostuneille.
Kirjoittaja, emerituskansleri Thomas Wilhelmsson on tehnyt pitkän uran Helsingin yliopiston vararehtorina, rehtorina ja kanslerina. Yliopistouudistuksen valmistelu ja toteutus osuivat juuri hänen rehtorikaudelleen. Näin hänellä on ainutlaatuinen kokemus yliopistokentän myllänneen prosessin läpiviennistä.
Wilhelmsson on itse toiminut yliopistouudistuksen edistäjänä jo vararehtorina. Hänen henkilökohtainen sitoutumisensa uudistuksen tavoitteisiin kulkee vahvana läpi teoksen. Ennen kirjaan tarttumista on hyvä ymmärtää tämä lähtökohta, muuten saattaa pettyä.
"Vastarintaliike" kuvataan ymmärtämättömäksi
Teos on myös hyvin vahvasti keskittynyt Helsingin yliopistoon. Wilhelmsson on rajannut teoksen ulkopuolelle kokonaan eräät siihen liittymättömät uudistuksen seuraukset, tärkeimpänä uusien säätiöyliopistojen ongelmat.
Wilhelmssonin teksti näyttää ajoittain uudistuksen selittämiseltä parhain päin. Yksittäisiä pieniä virheitä itsensä ja organisaationsa osalta Wilhelmsson kyllä tuo esiin, mutta laajempia ja periaatteellisempia ongelmakohtia ohitetaan paikoin kovin kevyesti.
Uudistuksen seurauksena esimerkiksi yliopistojen johdon valta kasvoi. Tämän epäiltiin lisäävän mahdollisuuksia vaientaa organisaation sisäistä kritiikkiä. Wilhelmssonin yksikantainen toteamus, ettei moista yksinkertaisesti voi tapahtua sivistysyliopistossa, kirvoittanee katkeran naurun keneltä tahansa Tampereen yliopiston nykytilannetta tuntevalta.
Myös Helsingin yliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan kriittinen suhtautuminen uudistukseen käsitellään ohuesti. Wilhelmsson esittää ”vastarintaliikkeeksi” luonnehtimansa kritiikin toisaalta epärehelliseksi ja toimintatavoiltaan häikäilemättömäksi, toisaalta vain ymmärtämättömyydestä ja kokemattomuudesta johtuneeksi irrationaaliseksi reaktioksi.
Wilhelmsson kertoo, ettei edes viitsinyt lukea lakiuudistukseen kriittisesti suhtautuneiden professorien ”joukkohuumassa” lähettämiä viestejä.
Kuinka lait muuttuivat?
Kapeasta näkökulmastaan huolimatta kirja käsittelee kiinnostavasti lakiuudistusta ja sen toimeenpanoa Helsingin yliopistossa. Wilhelmsson kuvaa seikkaperäisesti koko Helsingin yliopiston uudistusprosessin lainsäädäntötyön, hallinnon uudistamisen ja talouden uudelleenjärjestelyn osalta.
Wilhelmsson käy erikseen läpi lukuisia erityisen merkityksellisiksi katsomiaan teemoja. Esimerkiksi virkasuhteiden muuttumisen työsuhteiksi sekä Helsingin yliopiston apteekkitoiminnan veroetujen puolustaminen saavat omat lukunsa.
Loppua kohti Wilhelmsson nostaa esiin myös uudistuksen laajempia ja pitkälle tulevaisuuteen sijoittuvia tavoitteita.
Teos on sujuvasti kirjoitettu ja hyvin jäsennelty. Se on kuitenkin sitoutunut vilpittömästi ja vahvasti näkökulmaansa, eikä sitä voi suositella ensimmäiseksi tai ainoaksi lukemistoksi aiheesta kiinnostuneelle. Kontekstia jonkin verran tuntevalle ja kirjaa enemmän muistelmana kuin historiankirjana lähestyvälle se kuitenkin on kiinnostava lukukokemus.
Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa.
Essee on julkaistu Yliopisto-lehdessä 1/22.