Ministeriöllä on käynnissä Jatkuva oppiminen -hanke, joka tuottaa ehdotuksia tähän tarpeeseen vastaamiseen. Aiheesta on myös tehty kansainvälinen selvitys.
Korkeakoululakeja on vuoden 2019 alussa muutettu vastaamaan jatkuvan oppimisen tarpeeseen: yliopistolaissa todetaan nyt, että yliopistojen tulee tarjota mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen. Korkeakoulujen mahdollisuuksia järjestää täydennys- ja tilauskoulutusta on laajennettu.
Helsingin yliopiston rooli on ensisijaisesti tarjota laadukasta tutkintotavoitteista koulutusta tutkimusperustaisesti. Jatkuvan oppimisen kentällä näemme roolimme ennen kaikkea korkeakoulutettujen ja omien alumniemme uran aikaisen osaamisen täydentämisen tukijoina. Tähän tarjoaa hyvän lähtötilanteen se, että koulutusohjelmiemme opetussuunnitelmat on rakennettu modulaarisiksi.
Mitä Helsingin yliopisto tekee jo nyt?
Tällä hetkellä Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ huolehtii yliopiston tarjoamasta maksullisesta täydennyskoulutuksesta. Työelämän tarpeisiin räätälöidyille kursseille osallistuu vuosittain noin 10 000 aikuisopiskelijaa.
Vuonna 2015 voimaan tulleen lainsäädännön mukaiset erikoistumiskoulutukset ovat työelämän tarpeeseen vastaavia koulutuksia, jotka on suunniteltu läheisessä yhteistyössä työelämän toimijoiden kanssa. Erikoistumiskoulutuksia on tällä hetkellä mm. farmasiassa, psykologiassa, sosiaalityössä sekä opettajankoulutuksessa.
Helsingin yliopiston Avoin yliopisto järjestää Helsingin yliopiston koulutusohjelmien mukaisia opintoja kymmeniltä eri tieteenaloilta. Opintoja on yliopistolla, verkossa ja yhteistyöoppilaitoksissa. Viime vuonna Avoimessa opiskeli n. 31 000 ihmistä, joista ei-tutkinto-opiskelijoita oli 70 %. Noin puolella opiskelijoista oli jo alempi tai ylempi korkeakoulututkinto. Opiskelija suoritti keskimäärin 3,7 opintopistettä.
Mikä muuttuu tulevaisuudessa?
Mikä sitten muuttuu tulevaisuudessa? Millaisiin tarpeisiin me HY:ssa vastaamme?
Helsingin yliopiston koulutusohjelmien opetussuunnitelmissa vahvistetaan entisestään modulaarisuutta ja opintokokonaisuuksien sisällön kehittämistä siten, että koulutusta voidaan tarjota myös muille kuin tutkinto-opiskelijoille.
Jatkossa samaa opintojaksoa voisi siis suorittaa tutkinto-opiskelija, tiettyä tutkinnon osaa suorittava ”moduuliopiskelija”, tilauskoulutuksessa oleva tutkinto-opiskelija jonka koulutuksen maksaa tilaaja, avoimessa yliopistossa opiskeleva joka maksaa opintomaksuja opintopisteistä sekä HY+:n kautta tullut täydennyskoulutusta suorittava opiskelija.
Yliopistolta tämä vaatii panostuksia opetuksen digitalisoimiseen ja ohjaukseen: heterogeeniselle opiskelijajoukolle on taattava mahdollisimman hyvät edellytykset opinnoista suoriutumiseen. Myös ilmoittautumisten hoitaminen, opintojen rekisteröinti, todistusten anto ja mahdollisen maksuliikenteen hoitaminen vaativat valmistelua. Opiskelijoiden kannalta välttämättömiin tukipalveluihin, joita ovat ainakin ohjaus- ja neuvontapalvelut sekä it-, kirjasto- ja tietopalvelut, on varattava riittävästi resursseja.
Mistä sitten yliopisto saa resurssit, jotta voimme tehdä näitä panostuksia ja avata moduuleja myös ei-tutkinnon suorittajille?
Tutkinnon osia HY:n ulkopuolisille opiskelijoille (mukaan lukien MOOCit ja verkkokurssit sekä lukiolaisten tutustumiskurssit) yliopisto tarjoaisi jatkossa uuden rahoitusmallin rahoittamana sekä opintomaksuilla, joiden 15 euron enimmäishinta per suoritettu opintopiste ei kata yliopiston kustannuksia. Vuonna 2021 voimaan tulevassa uudessa rahoitusmallissa jatkuvan oppimisen osuus yliopistojen perusrahoituksesta tulee olemaan 5 prosenttia, kun se nyt on 2 prosenttia.
Ongelmallista yhtälössä on se, että rahoitusmallin kautta saatava perusrahoitus on riittämätön jo nykyisenkin tasoiseen toimintaan. Jos perusrahoitukseen ei tehdä selvää tasokorotusta ja uuden rahoitusmallin kautta jaetaan saman suuruista perusrahoitusta kuin tähänkin asti, lisäpainotus jatkuvaan oppimiseen on pois tutkinto-opiskelijoiden laadukkaasta opetuksesta sekä tutkimuksesta.
Mitä tapahtuu seuraavaksi?
Olemme Helsingin yliopistossa kehittämässä yhteistä toimintamallia, joka tukee jatkuvan oppimisen tarjonnan laajentamista. Tässä vaiheessa on tärkeää miettiä, mitä tarjontaa tiedekuntien kannattaa laajentaa, toisin sanoen mille koulutukselle on kysyntää. Keskeistä on myös rakentaa mallista taloudellisesti kannattava ja pedagogisesti mahdollinen. On tärkeää viestiä koulutustarjonnasta niin, että jokainen koulutusta etsivä löytää tarpeisiinsa vastaavan vaihtoehdon. Myös työelämäkumppanuuksia kartoitetaan ja kehitetään malleja yhteistyölle.
Lukiolaisille suunnatut tutustumisopinnot tulemme tarjoamaan pääasiassa Avoimen yliopiston kautta. Samalla varmistetaan kesäopetustarjonnan riittävyys tutkinto-opiskelijoille.
Samalla kun yliopistot valmistautuvat tarjoamaan jatkuvaa koulutusta entistä laajemmin tulevaisuudessa, on tärkeää, että puhe jatkuvasta oppimisesta konkretisoituu myös valtakunnan tasolla. Tutkinnon suorittamisen jälkeisen koulutuksen järjestämisessä ydinhaaste on, kuka tai ketkä sen maksavat. Yliopiston hallitusohjelmatavoitteisiin on kirjattu, että ”jatkuvan oppimisen toimeenpanosta, koordinaatiosta ja laajapohjaisesta rahoituksesta sovitaan seuraavalla hallituskaudella.”
Susanna Niinistö-Sivuranta toimii Helsingin yliopiston kehitysjohtajana opetuksen toimialalla. Hän johtaa opetus- ja opiskelijapalveluita sekä Avointa yliopistoa.