Risto Saarinen (syntynyt 1959) on ekumeniikan professori Helsingin yliopistosta. Hän on laajalti arvostettu ja syvällinen tieteentekijä, joka edustaa persoonansa kautta hienosti tieteellistä kotiaan, uskonnollisiin ja vakaumuksellisiin katsomuksiin sitoutumatonta kansainvälistä tiedeyhteisöä, teologista tiedekuntaa.
Saarinen liikkuu sujuvasti systemaattisen teologian ja filosofian risteymissä. Saarinen on sekä teologian tohtori (1988) että filosofian tohtori (1994) Helsingin yliopistosta ja lisäksi teologian kunniatohtori (2017) Kööpenhaminan yliopistosta. Hän on johtanut lukuisia tutkimushankkeita, viimeksi Saarinen toimi Suomen Akatemian tutkimuksen huippuyksikön "Reason and Religious Recognition" johtajana (2014-2019).
Saarinen on nuoren polven teologien ja filosofien vahva kasvattaja, peruskursseista kotimaisiin ja ulkomaisiin lahjakkuuksiin. Tutkimuksenalan dekaanina hän on edistänyt merkittävästi myös kansainvälisiä tutkimusverkostoja (muun muassa Erasmus-sopimuksia).
Teologian saralla - jota Suomen Kulttuurirahasto ei ole koskaan vielä palkinnut – Saarinen on vahva silloittaja muun muassa systemaattisen, empiirisen ja käytännöllisen teologian aloilla.
Professori Saarinen on ollut – lukuisten luottamustehtävien ohella – Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuodesta 1999. Hänet kutsuttiin Academia Europæan jäseneksi vuonna 2015.
Saarinen on myös kansainvälinen huippututkija. Hän on julkaissut muun muassa 229 artikkelia, 167 kirjan lukua ja 27 kirjaa. Mittavan tieteellisen uransa lisäksi Saarinen on julkaissut populaarimpia teoksia (muun muassa Jeesus Jokisen tapaus) ja saanut hiljattain valmiiksi mainion, Gaudeamuksen julkaiseman trilogian, joka on suunnattu sekä tieteentekijöille että suurelle yleisölle: Oppi Toivosta vuodelta 2020; Oppi Luottamuksesta vuodelta 2017 ja Oppi Rakkaudesta vuodelta 2015. Näistä esimerkkinä viimeksi mainittu keskittyy universaaleihin kysymyksiin: kuinka tulisi rakastaa, ketä saa rakastaa ja onko rakkaus aina epäitsekästä? Mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme rakkaudesta?
Viime aikoina Saarinen on myös pureutunut uskonnon ja politiikan välisiin suhteisiin tarkastelemalla uusoikeiston ja niin kutsutun identitaariliikkeen nousua aatehistorian ja uskonnontutkimuksen perspektiivistä. Saarisen havainnon mukaan suomalainen uusoikeisto ja konservatiivikristityt ovat lähentyneet toisiaan.
”Maailmaa liian liberaalina ja moniarvoisena pitävän on helppo samaistua kansallismielistä polarisaatiota ruokkivaan retoriikkaan”, Saarinen arvioi.
Hänen mukaansa tässä ajassa lietsotaan pelkoja, viholliskuvia ja vastakkainasetteluja. ”Toivon klassinen vastakohta on pelko. Luomalla viholliskuvia annetaan ymmärtää, että toivo on oman ryhmän puolella. Ikään kuin vieraan pelko lisäisi omien toivoa”, Saarinen on todennut. Vaikka asia on päinvastoin.
Saarisen mukaan nyt tarvitaan toivon teologiaa, jossa korostuu eettisyys. ”Toivoa lisää kaikki se, mikä hälventää pelkoa”.