Mikael Fogelholm on oman alansa ravitsemustieteen näkyvin mediakasvo. Hän on ollut suorastaan väsymätön tieteellisen tiedon puolustaja ruokakeskustelussa, joka usein äityy suoranaiseksi ruokaraivoksi.
Aktiivinen vuorovaikutus suuren yleisön kanssa on Fogelholmin mielestä olennaista ravitsemustieteilijän työssä.
— Meidän tärkein tehtävämme on edistää väestön terveyttä tuottamalla ravintoon liittyvää tieteellistä tietoa. Suurten joukkojen terveyden edistämisessä taas ei riitä se, että jäädään laboratorioon. Tietoa täytyy aktiivisesti levittää ihmisten käytettäväksi.
Fogelholm sai tunnustuksena ansiokkaasta tieteellisen tiedon välittämisestä J. V. Snellman -palkinnon Helsingin yliopiston vuosipäiväjuhlassa tänään 23.3.2016. Palkintoperusteluissa todetaan, että Fogelholm on auliisti median käytettävissä sekä auttaa ja kannustaa myös muita tieteentekijöitä saamaan äänensä kuuluviin. Lisäksi Mikael Fogelholm opettaa tieteen popularisointia ja tiedeviestintää.
J.V. Snellman -palkinto on jaettu vuodesta 1981 alkaen ja sen suuruus on 6 000 euroa.
Yliopiston rikottava yhden totuuden ratkaisumalleja
Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola totesi vuosijuhlapuheessaan Suomen ja maailman ongelmien ja ilmiöiden olevan monimutkaisia. Yliopiston tehtävänä on tuottaa tutkittua tietoa yhteiskunnan hyväksi.
— Korkealaatuisella tutkimuksella ja nuorten, usein monialaisten, osaajien ja asiantuntijoiden koulutuksella yliopistojen tulee vastata näihin ongelmiin, ja tutkia sekä arvioida niitä mieluusti jo ennalta, ehkä jopa estää. Meidän tulee rikkoa yhden totuuden ratkaisumalleja ja putkiajattelua. Edelläkävijyys velvoittaa, Kola sanoi.
Rehtori Jukka Kolan puhe kokonaisuudessaan
Euroopan historian professori Laura Kolben puhe kokonaisuudessaan