Kestävä kehitys on kotiutunut Helsingin yliopistoon entistä vankemmin. Kestävä kehityshän kuuluu yliopistomme strategiakauden 2017 - 2020 globaaleihin haasteisiin. Kuten herra rehtorin puheesta jo kävi ilmi, olemme mukana sekä opetuksen että tutkimuksen eri alueilla monitahoisesti mukana kestävässä kehityksessä. Uskon, että tämän vuoden tammikuun 26. päivänä perustettu Kestävyystieteen instituutti (HELSUS) tulee olemaan hyödyllinen sekä koordinoijana ja että kannustajana kestävän kehityksen voimistamisessa toiminnassamme.
Menemättä yksityiskohtaisesti eri tiedekuntien ja sektoreiden meneillä oleviin hankkeisiin haluan painottaa HELSUKSEN olevan tieteiden välinen ja ratkaisukeskeinen. Se palkkaa kymmenen uutta professoria ja yhdistää 200 tutkijaa kuudesta eri tiedekunnasta. Mukaan otetaan myös asiantuntijoita ja yhteistyökumppaneita muualta. Kyse on Helsingin yliopiston mittakaavassa suhteellisen suuresta projektista. Hankkeen tekee vielä kunnianhimoisemmaksi se, että vaikka työ on ensisijaisesti oman osaamisemme vahvistamisesta ja syventämisestä, niin pyrimme myös yhteistyön luomiseen muiden toimijoiden kanssa tämän uuden kestävän näkökulman luomiseksi.
Uskon, että tämä on tehokas tie. Viime vuosien kokemukset kertovat eri tieteenalojen keskinäisen yhteistyön tärkeydestä. Useat uusista oivalluksista ovat syntyneet juuri tämän tajuamisesta. Esimerkiksi omalle alalle uusien tutkimusmenetelmien käyttäminen tai toisen tieteenalan näkökulmien omaksuminen voi viedä eteenpäin. (Yhtä lailla uskaltaminen omien käytäntöjen kokeilemisesta uudella tutkimusalueella voi tuoda uudenlaisia tuloksia.)
Tätä on jo helpotettu ja voidaan edelleen helpottaa tiedekuntien omien osastojen ja myös tiedekuntien välisten raja-aitojen madaltamisella tai jopa poistamisella. Hallinnollisten rajojen ei pidä asettaa esteitä yhteistyölle. On kuitenkin kysymys myös meidän omasta asenteestamme: siitä miten valmiita olemme kiinnostumaan myös toisin ajattelevan ihmisen näkökulmasta.
Muutoksen pohja tulee olemaan omassa työssämme ja omassa yliopistossamme. Mutta se ei riitä. Suomen kaltainen maa, jonka väestö on tällä hetkellä noin viisi ja puoli miljoonaa ja jonka väkimäärä ei todennäköisesti kovin nopeasti nousekaan, on erityisen riippuvainen yhteistyön osaamisesta sekä omassa maassaan että kansainvälisesti. Oman kieliperheemme pienuudesta johtuen myös kieliopinnot ovat tärkeitä lapsesta lähtien. Se tarkoittaa tietysti englannin kieltä ja muita maailmankieliä. Kuitenkin omien kansalliskieliemme osaaminen takaa tasa-arvoisen ja aktiivisen yhteiskunnan, joten niitä ei pidä aliarvioida.
Oma avoimuus ja laaja-alaisuus helpottavat yhteistyötä, mutta myös muiden on tunnettava kiinnostusta meihin. Sanalla ME, tarkoitan sekä yliopistoa että koko yhteiskuntaamme. Monipuolinen ja mielenkiintoinen yhteiskunta on suvaitseva. Kansainvälinen kiinnostus opiskella Helsingin yliopistossa on jälleen kääntynyt hyvään suuntaan. Toivon, ettemme lyhytnäköisellä maksupolitiikalla karkota lahjakkaita - mutta ei kovin varakkaita - nuoria pois maastamme.
Olen samaa mieltä rehtori Kolan kanssa siitä, että Helsingin yliopisto on läpi historiansa vaikuttanut myönteisesti suomalaisen hyvinvoinnin ja identiteetin syntymiseen. Lain mukaan yliopistojen tehtävänä onkin paitsi edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä myös kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.
Suomalaisessa yhteiskunnassa virkamieskunta valmistuu suuressa määrin nimenomaan yliopistoissa. Demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioitus toteutuu käytännössä pitkälti oikeuslaitoksen ja hyvän hallinnon kautta. Eduskunta on demokratian sydän, mutta sen päätökset toteutuvat ihmisten arjessa juuri hallituksen ja virkamieskunnan kautta. Yliopistolain edellyttämä vuorovaikutus yhteiskunnan kanssa on myös demokratian vahvistamista edistäessään tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Viime vuosina on toistuvasti kiinnitetty huomiota opiskeluaikojen pituuteen. Tehokkuuden lisääminen on hyvä asia, mutta on aiheellista muistaa myös ihmiseksi kasvamisen kokonaisuus ja antaa sillekin tilaa.
Elinikäinen oppiminen on nykyaikaisen, nopeasti muuttuvan yhteiskunnan vaatimus. Se koskee koko yhteiskuntaa. Periaate on jo yleisesti hyväksytty, mutta sen toteutuminen käytännössä kohtaa vielä esteitä. Työelämän muuttuneisiin vaatimuksiin vastataan viiveellä – useimimiten ihmiselle tarjotaan uutta koulutusta vasta työttömyyden tai sen välittömän uhan kohdatessa. Tilanteen ennakointi olisi luonnollisesti kaikille osapuolille edullisinta.
Pitkäkään koulutus – vaikka se olisi ollut hyvinkin laadukasta - ei enää takaa elinikäistä toimeentuloa. Pelkästään jo halu edistyä kerran valitulla alallakin edellyttää uuden oppimista. Toivon, että tulevina vuosina voisimme palata tähän problematiikkaan aikaisempaa perusteellisemmin.
Hyvät kuulijat,
Helsingin yliopiston hallitus ja myös itsekin sen puheenjohtajana olemme toimikautemme alussa. Rehtorin valinta ja muut sääntöjen mukaiset tehtävät ovat vielä kesken. Niihin palataan kevään kuluessa. Toivon aktiivisen osallistumisen jatkuvan.
Kuuluin itse 1960-luvun opiskelijasukupolveen, joka vaati ”mies ja ääni ”-periaatteella yliopistojen hallinnon uudistusta. Se ei mennyt silloin läpi, mutta vuosien kuluessa on sittemmin tapahtunut lukuisia reformeja. On vahvistettu sekä demokratiaa että tehokkuutta. Uskon puhuvani koko hallituksen puolesta, kun sanon että pyrimme toimivan tasapainon löytämiseeni.
Yliopistolla on autonomiansa, mutta se on osa yhteiskuntaa. Helsingin yliopisto on kokenut hiljattain myös historiansa ensimmäisen koko henkilökuntaa koskeneen lakkopäivän. Nyt toimialallamme on saatu aikaan työehtosopimus ja siirrymme sovellutuksiin. Toivon, että muuallakin yhteiskunnassamme saataisiin aikaan työehtosopimukset mahdollisimman pian.
Herra rehtori käsittelikin jo puheessaan riittävien talousresurssien merkitystä yliopistoille. Jaan hänen huolensa.
Yliopistoille lailla annetut tehtävät eivät toteudu ilman riittäviä taloudellisia resursseja. Toivon, että eduskunnan varsin yksimieliset kannanotot koulutuksen ja elinikäisen oppimisen merkityksestä näkyvät jo seuraavassa budjetissa. Yliopistojen riittävän perusrahoituksen takaaminen on ehdottoman tärkeää vapaan tutkimuksen sekä tieteellisen että taiteellisen sivistyksen turvaamiseksi.
En mitenkään halua aliarvioida muun – enemmän kilpailun varassa olevan rahoituksen merkitystä – mutta liian paljon sen varaan laskeminen horjuttaa pitkäjänteisen tiedepolitiikan vaikutusta. Uskon, että meidän monien kokemus kertoo sen vaativan myös yllättävän paljon aikaa, joka on sitten pois muusta työstä.
Yliopiston taloudellisesti vakaa asema on myös opiskelijan turva. Oppimisen kehittäminen ja laadukas opettaminen ovat meidän eväämme seuraavalle sukupolvelle. Suomalaisen perusopetuksen kansainvälinen maine on tällä hetkellä hyvä, ja sen säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää, mutta meillä on myös paljon kehitettävää. Ylimieliseen itsetyytyväisyyteen ei todellakaan pidä langeta.
Hyvä juhlayleisö,
lähtökohta kehitykselle on kunnossa. Ihminen on perusolemukseltaan utelias ja halukas oppimaan uutta. Jos pystymme säilyttämään tai uudelleen herättämään vaikkapa vain pienen osan siitä intohimosta (passion), joka pienellä lapsella on tullessaan tähän maailmaan, ei kehitystä pysty mikään pysäyttämään.
Kiitän yhteistyöstä ja toivotan hyvää juhlapäivää.
Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kolan puhe yliopiston vuosipäiväjuhlassa 26.3.2018