Tukholmassa on meneillään Nobel-seremonioiden viikko. Varsinaisia suomalaisjuhlia ei päästy viettämään, mutta palkituilla tutkimuksilla on yhteytensä lahden yli Suomeen ja Helsinkiin — kuten useimpina muinakin vuosina.
Yksi linkki palkittujen ja Helsingin yliopiston välillä mainitaan jopa Ruotsin tiedeakatemian palkintoperusteluissa. Kemian nobelistien eli Tomas Lindahlin, Paul Modrichin ja Aziz Sancaran oivallusten taustoja valottaessaan tiedeakatemia viittaa perinnöllisyyslääketieteilijä Lauri Aaltoseen, joka teki kemistikolmikon työn kannalta tärkeää paksusuolen syövän tutkimusta Meilahden kampuksella 1990-luvulla.
Akatemiaprofessorina Helsingin yliopistossa tällä hetkellä työskentelevä Aaltonen havaitsi syövän molekyylitaustaa tutkiessaan, että tautia selittää potilaan perimään ajan myötä syntyvien vaurioiden huono korjautuminen. Tutkijat totesivat, että DNA-korjausjärjestelmän puutteet ja niiden myötä kasvava syöpäriski voivat johtua periytyvistä geenivirheistä.
Tämän vuotiset kolme kemian palkittua ovat tutkineet nimenomaan DNA:n korjausjärjestelmiä.
Myös Viikin kampuksen epigenetiikan ja genetiikan professori Minna Nyström on tehnyt vuosikymmeniä töitä näiden aiheiden parissa, samalla syövän ehkäisyä kehittäen. Hänen DNA-virheisiin liittyvistä tutkimuksistaan kerroimme yliopiston uutisissa lokakuussa.
Tieteestä liikesalaisuuksia
Tasan seitsemän vuosikymmentä sitten, sotasyyllisyysoikeudenkäyntien talvena 1945, kemian Nobel-juhla oli Suomelle erityinen. Palkinnon Artturi Ilmari Virtanen, joka oli nimitetty Helsingin yliopiston kemian professoriksi vuonna 1939.
Myös Virtasen menestys liittyi tieteen kansainvälisyyteen ja hänen kykyynsä ottaa rajat ylittävistä kontakteista kaikki irti. Muun muassa Nobel-komitealle Virtasesta lausunnon antanut professori, nobelisti Hans von Euler oli hänen työtoverinsa ulkomaanmatkan ajalta.
A.I.Virtasen uraa väritti olennaisesti myös tiivis side yritysmaailmaan ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. AIV-rehun maineen varjoon vuosikymmenten mittaan jäänyt AIV-voisuola oli aikanaan suomalaisen meijeriteollisuuden iso vientivaltti, varsinkin Englannin markkinoilla. Virtanen keksi tavan säädellä voin happamuutta niin, että se kesti virheettömän makuisena kuljettamista ja varastointia. Kaikki asiaan vihkiytyneet varjelivat salaisuutta tarkoin, kansallisen edun hengessä.
Keksintöjen laajaan käyttöön levittämisessä puolestaan Virtasen säilörehu oli menestystarina. Uudenlaista rehuntekoa opetettiin tarmokkaasti maanviljelijöille, ja vuodessa se saatiin useiden tuhansien tilojen käyttöön, mikä kohensi selvästi sota-aikana riutuneen karjan tuottavuutta.
Yhä kuumia aiheita
‒ Kun luin alkusyksyllä Virtasesta kertovan kirjan, huomasin, miten paljon hänen perintöään Helsingin yliopistolla yhä onkaan elossa. Teosta oli siinä mielessä tosi hauska lukea, kertoo elintarvike- ja ympäristötieteiden laitoksen johtaja Maija Tenkanen Viikistä.
‒ Virtasen aikana perustettiin Suomeen runsaasti bioalan uusia professuureja ja monet häneltä väitelleet olivat täällä alojensa ensimmäisinä professoreina — ainakin mikrobiologiassa, ravitsemustieteessä ja lihateknologiassa.
‒ Ja nyt kun vielä vietetään Maaperän vuotta 2015, pitää muistaa sekin, että Virtanen lähti liikkeelle maaperätieteestä. Hänen aktiivisesti tutkimansa palkokasvit ja niiden typensidonta on taas hyvin top aihe, kun lihan korvikkeeksi etsitään kasviperäisiä proteiinilähteitä, Tenkanen sanoo.