Metsätieteet nousi maailman kirkkaimpaan kärkeen

Helsingin yliopiston metsätieteet on sijoittunut neljänneksi ensimmäistä kertaa julkaistussa CWUR Subject -rankingissa.

Kyseessä on globaali ranking, jossa yliopistot asetetaan tieteenaloittain paremmuusjärjestykseen. Tieteenaloista saavutus on Helsingin yliopiston paras ja ainutlaatuinen myös Suomessa. Professori Petri Parvinen pitää tulosta osoituksena yliopiston kyvystä yhdistää monitieteistä ja korkeatasoista osaamista.

– Tutkimuksessa on nykypäivänä kysymys yhteistyöstä. Olemme onnistuneet uusiutuvien luonnonvarojen ja biotalouden keskeisissä tutkimusaiheissa nivomaan ICT-teknologian, yhteiskuntatieteiden ja biologian kansainvälistä huipputukimusta.

Konkreettisesti tämä näkyy muun muassa 3D-mallinnuksen ja paikkatietojen, vastuullisen ja digitaalisen liiketoiminnan sekä ilmastonmuutoksen, biodiversiteetin ja terveyden aloilta kumpuavassa tutkimuksessa.

Rankingissa Helsingin yliopiston metsätieteiden taakse jäi joukko muita huippuyliopistoja. Esimerkiksi yhdysvaltalainen Berkeley löytyy sijalta kymmenen ja australialainen Melbourne sijalta kahdeksan.

CWUR eli The Center for World University Ranking perustuu Thomson Reutersin Web of Sciencen viittaus- ja tiivistelmätietokantaan, joka kattaa yli 12 000 tieteellistä lehteä ja yli 160 000 konferenssijulkaisua.

Maailmassa on noin 17 000 korkeakoulua. Lähes kaikissa tärkeimmissä rankingeissa Helsingin yliopisto sijoittuu sijoille 50 - 100.

Yhteyshenkilöt

Professori Petri Parvinen

Metsätieteiden laitos
Metsäekonomia

02941 58197
petri.parvinen@helsinki.fi