Talven aikana on kuultu huonoja uutisia suomalaisen osaamisen tasosta ja määrästä. Uusista työpaikoista yli puolet vaativat korkeakoulututkintoa, mutta korkeakoulutettujen määrä Suomessa on juuttunut 40 prosenttiin ja olemme selvästi OECD-maiden keskitason alla. On selvää, että meidän on kyettävä nostamaan koulutusastetta ja lisäämään osaajien määrää. Pelkästään Uudellamaalla tarvitaan tuhansia uusia opiskelupaikkoja nuorille.
Kuluneella hallituskaudella aloituspaikkojen määriä onkin jo nostettu, mutta väliaikaisella rahoituksella, joka loppuu muutaman vuoden sisällä. Lisäksi korkeakoulujen perusrahoitus tutkintoa kohti on itseasiassa laskenut kymmenen viime vuoden aikana. Koulutuksen laadun säilyttämiseksi on tärkeää, että uudet aloituspaikat rahoitetaan pysyvästi osana korkeakoulujen perusrahoitusta.
Aloituspaikkojen määrän lisäksi korkeakoulutuksen haasteena on tarjolla olevien paikkojen ja hakijoiden kohtaaminen. Aivan liian pieni osuus opiskelupaikoista ohjautuu täysin vailla opiskelupaikkaa oleville nuorille. On yhteiskunnallinen ongelma, että tutkinnot ja osaaminen kasautuvat ja samaan aikaan monet jäävät vaille haluamaansa koulutusta. Seuraavan hallituksen on pohdittava parhaat ratkaisut ongelmaan yhdessä korkeakoulujen kanssa.
Oman osaamisen päivittämistä tai syventämistä pitäisi kanavoida enemmän jatkuvan oppimisen puolelle. Jatkuvan oppimisen rahoituspohjaa onkin laajennettava sopimalla siitä, miten rahoitusvastuu jaetaan työnantajien, yhteiskunnan ja opiskelijan kesken. Kun rahoituksesta on sovittu, kannattaa koulutuksen tarjoajien kehittää tuotteita, joille on kysyntää työelämässä.
Helsingin yliopistossa olemme uudistamassa jatkuvan oppimisen tarjontaa monin tavoin. Olemme avaamassa tutkinto-opetusta sekä jo tuoneet lisää kursseja avoimeen yliopistoon, jossa opiskelee vuosittain noin 20 000 opiskelijaa. Samalla valmistelemme niin kutsuttuja pieniä osaamiskokonaisuuksia, joissa opiskelija voi suorittaa osaamista syventäviä tai päivittäviä opintoja tiettyyn alaan tai teemaan liittyen. Tällaisia osaamiskokonaisuuksia voi hyödyntää myös työelämässä, sillä suorituksesta saa virallisen sertifikaatin. Lisäksi markkinoimme erillisopinto-oikeutta, jonka kautta tutkinnon jo suorittanut pääsee mille vain kurssille.
On myös varmistettava, että jos nuori opiskelija toteaakin, että oma valittu opintoala on väärä, hän voi muuttaa kurssia. Helsingin yliopistossa voi kandivaiheen jälkeen hakea eri maisteriohjelmiin tietyin rajoituksin. Lisäksi tarjoamme lukiolaisille oman alan löytämisen helpottamiseksi niin kutsuttuja tutustumiskursseja. Näillä muutaman opintopisteen laajuisilla kursseilla kuka tahansa, taustasta riippumatta, voi tutustua eri tieteenaloihin ja niiden sisältöihin.
Omien toimiemme lisäksi tarvitsemme kuitenkin poliittisia päätöksiä koulutuksen tukemiseksi ja suomalaisten koulutustason nostamiseksi.
Seuraavalla vaalikaudella tulee linjata rahoitussuunnitelmasta, jonka avulla saavutetaan yli 50 % korkeakoulutusaste nuorissa ikäluokissa vuoteen 2035 mennessä. Koulutuksen laajentamisesta syntyvät velvoitteet ja kulut on kompensoitava eri tutkintojen kustannukset huomioiden, jotta koulutuksen laatu säilyy.
Näin takaamme, että meillä on yhteiskuntana riittävästi osaamista tulevaisuuden tarpeisiin.