Helsingin yliopiston hallitus näkee, että opiskelijoiden taloudelliset mahdollisuudet keskittyä opintoihinsa edesauttavat niin yliopiston strategisten tavoitteiden saavuttamista, kansallisen koulutustason nostoa kuin opiskelijoiden hyvinvoinnin kohentamista. Yliopiston hallitus tähtää siihen, että kansainväliset opiskelijat ja tutkijat voivat tuntea itsensä tervetulleiksi yliopistolle ja yhteiskuntaan. Kansallinen koulutuspolitiikka on kuitenkin ollut näiden tavoitteiden kanssa osittain ristiriitaista.
Yliopistolain mukaan yliopiston tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Jotta yliopisto voi toteuttaa tehtäväänsä, on tärkeää, että opiskelijoilla on taloudelliset mahdollisuudet keskittyä opintoihinsa.
Yliopisto-opinnoille olennainen ennakkoluuloton uteliaisuus, sivistyksen kasvattaminen ja tulevaisuuden suurien haasteiden ratkaiseminen tarvitsevat aikaa. Sivistyksen vaaliminen vaatii pitkäjänteisiä panostuksia. Sivistyksen ja osaamisen näkökulmasta olennaisinta on suoritettujen tutkintojen laatu, ei niiden suorittamiseen käytetty aika. Jokainen valmistunut tutkinto on arvokas panostus sivistysvaltiollemme riippumatta siitä, kauanko sen suorittamiseen kului.
Suomen kansallisena tavoitteena on nostaa maan koulutustasoa niin, että vuonna 2030 puolella ikäluokasta olisi korkeakoulututkinto. Helsingin yliopisto on myös sitoutunut tekemään osansa tämän tärkeän tavoitteen saavuttamiseksi. Kansallisen tavoitteen saavuttamiseksi yliopistojen nykyinen tulosohjaus painottaa opiskelijoiden valmistumisaikojen lyhentämistä ja hallitusohjelman mukaan samaan suuntaan jatketaan myös tällä hallituskaudella. Helsingin yliopiston strategisena tavoitteena on, että vuonna 2030 opintojen etenemisen sujuvoittaminen on onnistunut niin, että yhä useampi opiskelija pystyy suorittamaan tutkintonsa tavoiteajassa ja valmistumisen hidasteiden purkamiseen onkin viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota. Koulutustason nosto voidaan saavuttaa, jos sen tavoitteluun taataan riittävät resurssit niin korkeakouluille kuin opintojaan suorittaville opiskelijoille.
Tänä päivänä yliopistoilta odotetaan enemmän valmistuneita korkeakoulutettuja, laadukasta tutkintokoulutusta sekä korkeatasoista tiedettä ilman odotuksia vastaavassa suhteessa noussutta rahoitusta. Tässä tilanteessa yliopistojen tulosohjauksen indikaattorit painavat paljon yliopiston talouden suunnittelussa. Opiskelun edellytyksiin kohdistuvat heikennykset ja kansalliset tavoitteet näyttäytyvät yliopistolle keskenään ristiriitaisina. Opiskelijoiden toimeentuloon kaavaillut leikkaukset eivät edistä valmistumisaikojen lyhentymistä opiskelijoiden käydessä töissä opintojen ohella, ja samalla tulosohjausmalli sakottaa yliopistoja, jos opiskelijat eivät valmistu määräajassa. Erityisen haastava tilanne on Helsingissä, jossa elinkustannukset ovat muuta Suomea korkeammat. Opiskelun edellytysten parantaminen edesauttaisi yliopiston strategisten tavoitteiden saavuttamista ja kansallisen koulutustason nostoa – puhumattakaan tulevaisuuden suurten haasteiden ratkomisesta.
Suomi on menestynyt yhdenvertaisuuteen pyrkivän koulutusjärjestelmänsä ansiosta. Helsingin yliopisto toteaa strategiassaan, että tutkintokoulutuksen saavutettavuus ja maksuttomuus on tärkeä osa suomalaista demokratiaa ja yhteiskunnallista yhdenvertaisuutta. Yliopiston strategisen valinnan mukaan tiede ja oppiminen kuuluvat kaikille. Tätä edistää, että maksuttomasta korkeakoulutuksesta pidetään kiinni ja samalla parannetaan opintojen saavutettavuutta sellaisille ryhmille, jotka ovat tällä hetkellä aliedustettuina yliopistokoulutuksessa. Korkeakoulutus kuitenkin periytyy edelleen voimakkaasti, eivätkä kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin opiskelijoihin kohdistuvat toimeentulon heikennykset helpota tilannetta. Helsingin yliopisto ei yksin pysty tekemään korkeakoulutusta saavutettavammaksi eri lähtökohdista tuleville, ellei koko koulutuspolun aikana repeävään eriarvoisuuteen puututa laajemmin koko yhteiskunnan tasolla.
Tiede ja korkeakoulutus ovat luonteeltaan kansainvälisiä. Suomen on oltava yhteiskunta, johon kansainväliset opiskelijat ja tutkijat ovat tervetulleita arvostettuina ja yhdenvertaisina jäseninä. Pysyvän Suomeen asettautumisen monimutkaistaminen ei edesauta kotoutumista. Esimerkiksi työperusteisen oleskeluluvan kolmen kuukauden aikaraja aiheuttaa turhaa epävarmuutta monitulkintaisuudellaan. Suomalainen yhteiskunta tarvitsee kansainvälisiä osaajia vastatakseen tulevien vuosikymmenten haasteisiin, ja näiden osaajien integroituminen yhteiskuntaan tarvitsee tukea.
Helsingin yliopiston strategiassa tunnistetaan, että hyvinvoiva yliopistoyhteisö on menestyksen edellytys. Lukuisista tutkimuksista tiedämme, että koronakriisi heikensi opiskelijoiden hyvinvointia selkeästi – ja haasteita oli jo ennen pandemiaakin. Vaikka viimeisten rajoitusten purkamisesta on yli vuosi, opiskelijoiden mielenterveyspalvelujen tarve on jäänyt aiempaa suuremmaksi. Mikään määrä terapiaa ei kuitenkaan riitä, ellei ongelmien perimmäisiin syihin pystytä puuttumaan. Ristiriitaiset kannustimet samanaikaisesti sekä ripeämpään valmistumiseen että opintojen aikaiseen työntekoon eivät edesauta näiden juurisyiden ratkomista. Painostaminen tavoitteellisen opiskelun ja työssäkäynnin yhdistämiseen ei sovi kaikille ja luo uupumisuhan.
Helsingin yliopiston hallitus näkee, että Suomen menestyksen, koulutuksen saavutettavuuden ja opiskelijoiden hyvinvoinnin näkökulmasta opiskelun edellytysten heikennys toimii kansallisia koulutuspoliittisia tavoitteita vastaan.