Sijoitus parani viime vuodesta viidellä sijalla. Viime vuonna Helsingin yliopiston sijoitus putosi, koska QS otti käyttöön uuden laskentatavan. Tämän vuoksi vuosien 2015 ja 2016 sijoitukset eivät ole vertailukelpoisia vuoden 2014 ja sitä edeltävien vuosien tulosten kanssa.
Koska laskentatapa ei muuttunut tänä vuonna, kuvaa viiden sijan nousu nyt todellista Helsingin yliopiston aseman parannusta vuoteen 2015 verrattuna.
Helsingin yliopiston sijoitus parani erityisesti alueilla, joilla mitattiin kansainvälistä mainetta työnantajien keskuudessa, sitaatioiden määrää ja kansainvälisyyttä. Pientä laskua oli opettajien määrässä suhteessa opiskelijoihin ja ulkoimaisten opiskelijoiden määrässä.
– Uuden lukuvuoden kynnyksellä voin olla todella tyytyväinen, että yliopistollamme tehty laadukas opetus- ja tutkimustyö noteerataan näin korkealle myös kansainvälisesti ja että myönteistä kehitystä tapahtuu edelleen. Iso kiitos osaavalle henkilökunnallemme, sanoo Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola.
– Erityisen ilahduttavaa menestyksessä on kansainvälisen henkilökunnan määrän lisääntymisen ohella työnantajien kansainvälisesti tuntema arvostus Helsingin yliopistoa kohtaan.
Pohjoismaisten yliopistojen joukossa Helsingin yliopisto paransi yhdellä sijalla asemaansa kolmanneksi. Edellä ovat Kööpenhaminan (68.) ja Lundin ((73) yliopistot. Muista suomalaisista yliopistoista 200 parhaan joukossa on myös Aalto-yliopisto sijalla 133.
QS-ranking kuuluu arvostetuimpien ja tunnetuimpien yliopistovertailujen joukkoon Shangain yliopistovertailun ja Times Higher Education -vertailun ohella. Elokuussa julkaistussa Shanghain yliopistovertailussa Helsingin yliopisto nousi sijalle 56. Sijoitus oli yliopiston paras Shanghain yliopistovertailun 14-vuotisessa historiassa.