Suomen useimmissa yliopistoissa on käytössä neliportainen urajärjestelmä. Ensimmäisellä portaalla tutkijakoulutettavat harjaantuvat itsenäisiksi tieteentekijöiksi väittelyn ja tohtorintutkinnon kautta. Toisella portaalla väittelyn jälkeen hankitaan kannustimia akateemiselle uralle. Kolmannella portaalla toimitaan itsenäisinä tieteenharjoittajina ja yliopistonlehtoreina. Neljännellä portaalla professorina tai tutkimusjohtajana kannetaan vastuuta omasta tieteenalasta tai tutkimusohjelmasta.
Kun kolmannelle portaalle luotiin uusi vakinaistamisen polku (tenure track), käynnisti tämä keskustelun apulaisprofessoreiden asemasta ja suhteesta neljännen portaan professorin tehtävään sekä muihin kolmannen portaan tehtäviin, erityisesti yliopistonlehtoreihin. Välillä nousee esiin vaatimus, että yksittäisellä tutkijalla pitäisi olla oikeus vakinaistua tai yliopistolehtorilla oikeus itse käynnistää tehtävänsä muuttaminen professuuriksi. Joidenkin mielestä yliopistonlehtorin tehtävä nähdään umpiperänä ilman etenemismahdollisuuksia, vaikka kyse on yliopistoissa keskeisestä ja arvostetusta vakituisesta tehtävästä.
Vaikka neliportainen järjestelmä on meritoitumisjärjestelmä, unohtuu keskustelussa helposti asian toinen puoli: kyse on työstä, jolle tarvitaan tekijä. Työ yliopistoissa on itsenäistä akateemista työtä ja usein ylempien portaiden työntekijät hankkivat rahoituksen alempien portaiden työnteolle, joskus myös itselleen. Siitä huolimatta työntekijä ei palkkaa itseään, vaan hänet palkkaa johtaja, yleensä dekaani tai rehtori. Alemman portaan tehtävästä siirtyminen ylemmän portaan tehtävään on mahdollista vain, jos ylemmän portaan tehtävälle on tarvetta. Henkilöstörakenne on yliopiston, tiedekunnan, laitoksen tai oppiaineen tarvitsemien tehtävien kokonaisuus. Henkilöstösuunnitelmassa asetetaan tavoite lähivuosille: kuinka monta professoria, yliopistonlehtoria, tutkijaa jne. ja mille aloille tarvitaan työtehtävien hoitamiseen. Jos jonkin tehtäväryhmän tarve vähenee, näkyy tämä kyseisen yksikön suunnitelmissa. Rakenteen lähtökohta ei ole yksittäisen henkilön toive tai kelpoisuus seuraavan portaan tehtävään, vaan yliopiston ja tiedeyhteisön tarve erilaisille tehtäville. Helsingin yliopistossa henkilöstösuunnitelmat päivitetään nykyään osana vuosisuunnittelua joten tiedekuntaneuvostot ovat rakenteen määrittelyssä keskeisessä roolissa.
Neliportaisessa urajärjestelmässä eri nimikkeiden taustalla on erilaiset tehtävät ja vastuut, niin opetuksen kuin tutkimuksen osalta. Myös rekrytointiprosessit ovat erilaiset, ja professuurien täytössä edellytetään yliopistolain mukaisesti riippumattomia, useimmiten kansainvälisiä asiantuntijalausuntoja. Työntekijäjärjestöjen ja työnantajajärjestön solmima yliopistojen yleinen työsopimus TES asettaa raamit niin eri tehtävien palkkaukselle kuin työtehtävien suunnittelulle vuotuisen kokonaistyöajan puitteissa.
Helsingin yliopistossa kaikki opetus- ja tutkimushenkilökuntaan kuuluvat sekä opettavat että tutkivat, mutta eri painotuksella. Siksi ei ole yllättävää, että tutkijakoulutettavan tehtävät ovat erilaiset kuin nuoremman tai varttuneemman tutkijan. Aivan yhtä vähän on sattumaa, että yliopistonlehtori usein opettaa enemmän kuin tutkimushankkeeseen palkattu tutkija tai professori. Yliopistonlehtoreilla on vastuu keskeisestä tutkintovaatimuksiin kuuluvista opetuksesta sekä oman alansa tutkimuksen harjoittamisesta. Laajemman koulutustehtävän vuoksi yliopistonlehtorit usein panostavat muita enemmän opetukseen kehittämiseen sekä ottavat vastuulleen koulutuksen johtamiseen liittyviä tehtäviä. Professoreilla puolestaan on vastuulla oman alan uudistaminen sekä tutkimukseen perustuvan ylimmän opetuksen ja ohjauksen antaminen. Maisterivaiheen seminaarien, tutkijankoulutuksen ja tutkimusryhmien vetämisen ohella he vastaavat oman alansa edistämisestä kansallisesti ja kansainvälisesti. Yleensä professorit myös johtavat yliopistoja ja tiedekuntia.
Onko 2010-luvulla syntynyt vakinaistamispolku sitten todella muuttanut tilannetta kuten huolestuneista kirjoituksista voisi päätellä? Helsingin yliopistossa professoreita oli vuoden 2018 lopussa 484 (482 vuonna 2017) ja apulaisprofessoreita 108 (75 vuonna 2017). Sen sijaan yliopistonlehtoreita oli 629, ja muita kolmannen portaan tutkimustehtäviä 777. Apulaisprofessorit sijoittuvat kolmannelle portaalle, ja tehtävät täytetään yleensä julkisella ja kansainvälisellä haulla. Poikkeuksen tälle voi muodostaa Helsingin yliopistossa vain arvostetuimman, eli Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n tai vastaavan rahoituksen saaminen, mutta silloinkaan kutsuminen ei ole automaatti, vaan arvio tehdään alan tarpeista lähtien. Apulaisprofessuurissa on lupaus neljännelle portaalle siirtymisestä, mutta vain ennalta sovittujen ansioiden saavuttamisen kautta. Kun yliopisto valitsee henkilön apulaisprofessoriksi, se on ennakoinut tällä alalla olevan tarvetta professorille tulevaisuudessa.
Onko apulaisprofessuuri ohituskaista esimerkiksi yliopistonlehtoreihin verrattuna? Yleensä tenure track paikka laitetaan hakuun siten, että kilpailu on avoin sekä nuorille että varttuneemmille tutkijoille ja opettajille. Yliopistonlehtorin tehtävissä ansioituneiden on näin mahdollista tulla valituksi assistant-tason sijaan suoraan associate professor tai full professor – tasolle. Valinnoissa otetaan myös aina huomioon sekä tutkimus- että opetusansiot.
Apulaisprofessuuri mahdollistaa yliopistonlehtorin tehtävää suuremman keskittymisen tutkimuksen tekoon, mutta myös yliopistolehtori voi lisätä tutkimuksen osuutta työssään. Hän voi mm. hakea avoimessa haussa apulaisprofessoriksi, siirtyä määräajaksi tutkijaksi täydentävän rahoituksen hankkeeseen tai sopia työyhteisön sisäisin järjestelyin tutkimusintensiivisistä jaksoista. Onkin tärkeää, että TES:n edellyttämän työsuunnitelman laadinnan yhteydessä esimiehet varmistavat, että työtehtävät – erityisesti opetukseen ja hallintoon liittyvät – jakautuvat tasapuolisesti yksikön akateemisen henkilöstön kesken siten, että myös yliopistonlehtoreilla on mahdollisuus tutkimuksen harjoittamiseen. Yliopistonlehtoreille suunnatut tutkimusvapaajärjestelmät – kuten myös yliopistopedagogiikan koulutustarjonta – parantavat työmotivaatiota ja lisäävät mahdollisuuksia uralla etenemiseen. Helsingin yliopistossa on niin ERC-rahoituksen saaneita kuin professoriksi vakinaistamispolulle siirtyneitä yliopistonlehtoreita.
Joistain julkisista kirjoituksista saattaa välittyä lukijoille tunne siitä, että opetusta ei arvostettaisi. Tämä on erittäin valitettavaa – kyse on sentään yliopiston toisesta perustehtävästä. Helsingin yliopistossa on ollut jo vuosia voimassa periaate, että kaikki sekä opettavat että tutkivat. Haluamme varmistaa, että opetus ja tutkimus eivät erkane toisistaan. Samalla huolehdimme siitä, että tutkimuspainotteisissa tehtävissä pidetään yllä ja kehitetään opetustaitoja, vastaavasti opetuspainotteisissa on mahdollista tehdä tutkimusta. Yliopisto on jo pari vuosikymmentä panostanut korkeakoulupedagogiseen tutkimukseen, pitänyt yllä laajaa koulutustarjontaa ja huolehtinut hakijoiden pedagogisten ansioiden ja opetustaidon arvioinnista kaikkien vakinaisten rekrytointien yhteydessä. Vuonna 2012 yliopisto käynnisti opettajien akatemian, jonka jäseneksi valitaan vuosittain vain pieni osa hakijoista – joukossa niin yliopistonlehtoreita kuin professoreita. Parhaillaan on Helsingin yliopistossa käynnistynyt vararehtorin johdolla ryhmä arvioimaan sitä, miten yliopisto voisi vielä paremmin varmistaa, että yliopistonlehtorit ja muut opetuspainotteisissa tehtävissä toimivat kokevat saavansa ansaitsemansa arvostuksen ja uramalli kannustaa myös heitä uralla etenemiseen.
Joka vuosi kymmenet tuhannet nuoret aloittavat opinnot yliopistoissa saadakseen eväät työelämään. Yliopistojen tehtävä on tarjota opiskelijoille viimeisin tutkimustieto sekä työelämässä tarvittavat tiedot ja taidot. Yliopistonlehtoreilla ja heidän työpanoksellaan on yliopiston henkilöstörakenteessa korvaamaton asema.
Esa Hämäläinen
Hallintojohtaja
Helsingin yliopisto
Lue korkeakoulu- ja tiedepolitiikan uutisia ja puheenvuoroja