Minervasäätiön Medix-palkintoa voi luonnehtia biolääketieteen suomenmestaruudeksi: palkinto myönnetään vuoden parhaaksi arvioidusta biolääketieteen alan tieteellisestä julkaisusta. Tänä vuonna 20 000 euron suuruinen palkinto jaetaan 29. kertaa. Kilpailun voittanut dosentti Pekka Katajiston tutkimusryhmän artikkeli on julkaistu Science-lehdessä.
Katajiston tutkimusryhmä työskentelee Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutissa ja tutkii kantasolujen roolia ikääntymisprosessissa.
Nuoret kudokset uusiutuvat tehokkaasti ja toipuvat vaurioista kudoskantasolujensa ansiosta, mutta ikääntymisen myötä kantasoluihin kertyvät vauriot heikentävät niiden toimintaa, ja tämä johtaa lopulta kudosten rappeutumiseen. Palkitussa tutkimuksessaan Katajiston ryhmä havaitsi, että kantasolut pystyvät tunnistamaan vanhat solunosat ja siirtävät ne jakautuessaan vain toiseen kahdesta tytärsolustaan. Tytärsolu, joka saa vain nuoria osia, jatkaa kantasoluna. Tämä uusi mekanismi saattaa olla kantasoluille elintärkeä keino hidastaa vaurioiden kertymistä, ja mahdollisesti koko ikääntymisprosessia.
Minervasäätiön Medix-palkinnon voittaneet työt ovat kautta vuosien edustaneet tutkimuksen kärkeä maailmanlaajuisesti, ja monet niistä onkin julkaistu arvostetuimmissa tiedelehdissä, kuten Cell, Nature ja Science. Eniten Medix-palkintoja on tähän mennessä kerännyt akatemiaprofessori Kari Alitalon ryhmä Helsingin yliopistosta: ryhmä on korjannut palkinnon vuosina 1990, 1998, 2004 ja 2011.
– Medix-palkinto on ollut minulle ja tutkimusryhmälleni mieleenpainuva motivaation lähde kaikki nämä kerrat. Palkinto antoi myös nuorille tutkijoille tunteen ryhmän yhteisestä saavutuksesta ja rohkaisi ottamaan isompia haasteita ja kilpailemaan myös kansainvälisessä tieteessä, Alitalo toteaa.
– Medix-palkinto on onnistunut hyvin tavoitteessaan poimia biolääketieteen suomenmestarit: voittajien laboratorioissa on syntynyt uusiin diagnostisiin menetelmiin ja hoitoihin johtavia havaintoja ja innovaatioita, sanoo Minervan tutkimuslaitoksen johtaja, professori Vesa Olkkonen.
Medix-palkinto on samansuuruinen kuin Lääkäriseura Duodecimin Matti Äyräpää -palkinto. Äyräpää-palkinto voidaan kuitenkin myöntää vain lääkäreille, kun taas Medix-palkinnon saajien koulutustaustaa ei ole rajattu. Oy Medix Ab lahjoittaa vuosittain palkintosumman Helsingin yliopistolle, joka jakaa palkinnon syyskuussa. Palkinnon saajan valitsee Helsingin, Turun, Tampereen, Kuopion ja Oulun yliopistojen edustajista koostuva, kolmeksi vuodeksi kerrallaan nimitettävä asiantuntijapaneeli. Ehdotuksia palkinnon saajiksi voi tehdä kuka tahansa, ja tutkijat voivat asettaa myös omia artikkeleitaan ehdolle.
Vuoden 2016 palkinto luovutetaan dosentti Pekka Katajistolle maanantaina 19.9. klo 12 kaikille avoimessa palkintotilaisuudessa, jossa kuullaan myös palkinnonsaajan luento.
Lisätietoa palkinnosta:
Professori Vesa Olkkonen
Lääketieteen tutkimuslaitos Minerva
Sähköposti: vesa.olkkonen@helsinki.fi
Puh. 050 411 2297
Palkittu artikkeli: Katajisto P, Döhla J, Chaffer CL, Pentinmikko N, Marjanovic N, Iqbal S, Zoncu R, Chen W, Weinberg RA, Sabatini DM.Stem cells. Asymmetric apportioning of aged mitochondria between daughter cell is required for stemness. Science. 2015 Apr 17;348(6232):340-3. DOI: 10.1126/science.1260384