Antti Mäntynen on toiminut aiemmin muun muassa Avara Oy:n toimitusjohtajana, Sato Oyj:n yksikön johtajana, YIT Rakennuksen Kuntapalvelujen johtajana sekä YIT kiinteistötekniikan liiketoimintajohtajana.
Hallintojohtaja Esa Hämäläinen toivottaa Antin lämpimästi tervetulleeksi yliopistoyhteisöön.
– Olemme iloisia, että saamme pitkän ja monipuolisen johtajakokemuksen omaavan Antti Mäntysen joukkoihimme, sillä kiinteistöpalveluyhtiön toiminnan käynnistäminen on erityisen vaativa tehtävä.
Helsingin yliopisto perusti alkuvuonna 2017 Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy:n tuottamaan yliopiston tarvitsemat kiinteistö- ja tilapalvelut. Yhtiö huolehtii muun muassa rakennusten hoidosta, huollosta, kunnossapidosta ja rakennuttamisesta sekä siivouksesta, vahtimestari- ja turvallisuuspalveluista ja kuljetuksista. Nykyinen henkilöstö siirtyy uuteen yhtiöön vanhoina työntekijöinä. Yhtiö aloittaa toimintansa 1.1.2018.
Lue lisää 25.1.2017 julkaistusta tiedotteesta Helsingin yliopisto yhtiöittää tila- ja kiinteistökeskuksensa palvelut.
Lisätietoja antavat
Helsingin yliopiston hallintojohtaja Esa Hämäläinen, esa.hamalainen@helsinki.fi, p. 02941 22212
Antti Mäntynen, antti.t.mantynen@gmail.com, p. 0400 984261