Helsingin yliopiston luotsaama Helsinki Challenge on paljon muutakin kuin tiedekilpailu. Se tarjoaa yli 150 tutkijalle tutkimuksen ja ideoiden esittelyyn tukea, uusia taitoja ja luo kontakteja tieteentekijöiden välille. Lisäksi se esittelee tiedemaailmaa yrityksille, järjestöille, julkisen alan asiantuntijoille, medialle ja päättäjille.
Tällä kokoonpanolla tutkimustiedosta aiotaan luoda uusia ratkaisuja, joilla vastataan YK:n asettamiin kestävän kehityksen tavoitteisiin. Suuret ongelmat koskettavat maapallon kestokykyä, tasa-arvoa, koulutusta, terveyttä ja urbaania tulevaisuutta.
Helsinki Challengen projektipäällikkö Ira Leväaho uskoo, että kilpailun avulla tieteentekijät saavat ansaitsemaansa näkyvyyttä ja äänensä kuuluviin. Tämä puolestaan auttaa löytämään ja toteuttamaan ratkaisuja maapallon ja ihmiskunnan haasteisiin.
– Tiedettä tutkijamme osaavat tehdä. Toivon, että voimme auttaa heitä kertomaan osaamisestaan aivan uusilla tavoilla esimerkiksi rahoittajille ja muille yleisöille tiedeyhteisön ulkopuolella.
Kilpailu kovenee – joukkueita ympäri Suomea
Toista kertaa järjestettävään kilpailuun saivat tänä vuonna kutsun kaikki Suomen yliopistot. Hakemuksen jätti kaikkiaan 110 joukkuetta ja jatkoon valittujen 20 joukkueen vetäjätkin edustavat seitsemää eri yliopistoa.
Lisäksi yliopistojen ja tieteenalojen välisen yhteystyön varmistamiseksi kaikissa joukkueissa on tutkijoita vähintään kahdesta yliopistosta. Helsingin yliopistosta kilpailussa on mukana kuusi joukkuetta.
Immunologian professori Seppo Meri vetää joukkuetta nimeltä Team ELMO. Sen kaksiosaisesta malariaan liittyvästä ratkaisusta toinen on jo pitkällä.
– Kehitämme hyttysverkkoa, joka päästää hyttyset läpi, mutta vain toiseen suuntaan. Esimerkiksi avonaisen ikkunan raameihin kiinnitetyn kahden verkon väliin muodostuu näin hyttysansa, jonka houkuttimena toimii ihminen huoneen sisällä.
Suomessa hyttyset saattavat häiritä kesäillan viettoa, mutta tropiikissa ne levittävät tappavia tauteja. WHO:n mukaan pelkästään malariaan kuolee joka vuosi yli 400 000 ihmistä.
ELMOn lisäksi mielenkiintoisia ja puhuttelevia ideoita on 19 muutakin. Esimerkiksi Parental Box -tiimi haluaa jakaa kaikille vanhemmille henkisen äitiyspakkauksen. Tämä olisi tärkeää, sillä vanhemmat voivat taloudellisesta hyvinvoinnista huolimatta yhä huonommin, joukkue perustelee ehdotustaan.
Kilpailuun haki yhteensä 110 tiimiä, joista tuomaristo valitsi jatkoon 20. Kilpailun voittaja selviää tämän vuoden marraskuussa. Ratkaisun toteuttamiseen tarkoitettu voittosumma on 375 000 euroa. Kilpailu on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.