Ylioppilaskunnan vaaleissa juhlivat sitoutumattomat

Ylioppilaskunnan edustajiston vaalit järjestettiin alkuviikosta. Ainejärjestöt menestyivät ja puolueista parhaiten pärjäsi vihreät.

Poliittisesti sitoutumattomilla ryhmillä on edelleen selkeä enemmistö Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa, yhteensä 42 paikkaa 60:stä. Ylioppilaskunnan edustajiston voimasuhteet päivitettiin 4.-5. marraskuuta käydyissä edustajistovaaleissa.

Kahdeksan tiedekunnan ainejärjestöjen yhteenliittymä HYAL menetti kaksi paikkaa, mutta on yhä 20 paikallaan ylivoimaisesti suurin ryhmä edustajistossa. Sen teemoja ovat järjestöjen tukeminen sekä opintoasioihin kuten kurssitarjontaan, opinto-ohjaukseen ja opiskelutiloihin liittyvät asiat. HYAL:n vaalipäällikkö Susanna Jokimies lupasi vaalivalvojaisissa, että ryhmän työ tuttujen aiheiden parissa jatkuu.

Edustajiston toisiksi suurin ryhmä on hammaslääke-, eläinlääke-, lääke- ja oikeustieteen opiskelijoiden HELP, joka säilytti yhdeksän paikkaansa. Sitoutumattomista myös ruotsinkielisten SNÄf sai lisäpaikan eli kolmannen edustajan.

Kansainvälisten opiskelijoiden ryhmä palaa edustajistoon

Kansainvälisten opiskelijoiden Tsemppi sai kaksi paikkaa ja tekee paluun edustajistoon itsenäisenä ryhmänään. Tsempin toiseksi edustajaksi kirinyt Yasmeen El-Eryani kertoo tsemppiläisten urakoineen melkoisesti paikkojen eteen.

‒ On hienoa, etteivät nämä ole vain kaverivaalit, vaan opiskelijat, joiden kanssa juttelin, vaikuttivat oikeasti kiinnostuneilta teemoistamme, El-Eryani arvioi.

‒ Edustajistossa haluan tuoda HYYtä lähemmäs kansainvälisiä opiskelijoita. Jos kansainväliset opiskelijat pääsevät mukaan ylioppilaskuntaan ja pystyvät verkostoitumaan siellä, heidän on helpompi myös työllistyä Suomessa.

Vihervasemmiston liitto

Suurimmaksi poliittiseksi ryhmäksi vaaleissa nousi kahdeksan paikkaa saanut HYY:n Vihreät. Vihreät oli edellisen kerran suurin ryhmä kaudella 2007‒2009.

Vihreiden kanssa Maailmanpyörä-vaaliliitossa ollut Sitoutumaton vasemmisto puolestaan menetti kaksi paikkaa ja saa nyt tyytyä viiteen.  Maailmanpyörän kokonaistulos on nyt sama kuin edellisvaalien jälkeen, 13 edustajaa. Vihreät ja Sitoutumaton vasemmisto tekevät edustajistossa paljon yhteistyötä, joten niiden yhteenlasketulla paikkamäärällä on suuri merkitys.

Sosiaalidemokraattiset opiskelijat kampanjoivat entistä selvästi suuremmalla ehdokasjoukolla, ja kasvu näkyi myös äänestystuloksessa: paikkamäärän kasvoi kahteen. Kokoomusopiskelijoille kävi päinvastoin. Ehdokasjoukko supistui ja ryhmä menetti paikan.

Äänikuningas vaihtoi ryhmää

Vaalien äänikuninkaaksi nousi 114 ääntä kerännyt Ozan Yanar. Yanar sai jo vuoden 2012 vaaleissa toisiksi eniten ääniä, silloin HYAL-ehdokkaana. Vihreisiin siirtynyt Yanar sanoi vaalivalvojaisissa lähtevänsä rakentamaan poliittisesti aktiivista ja vihreämpää ylioppilaskuntaa.

‒ Lupaan tehdä kaikkeni, ettei Suomessa oteta käyttöön lukukausimaksuja EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille eikä kenellekään!

Eurovaaleissakin ehdolla ollut Yanar oli äänikuninkaana ylivoimainen, sillä toisiksi ahkerimmin äänestetty keskustalainen Risto Lahti sai 80 ääntä.

HYYn keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalin tuloksen tarkastuslaskennan päätyttyä 13.11.

HYYn edustajiston alustava paikkajako (muutos 2012 vaalien tulokseen)

HYAL: 20 (-2)
HELP: 9 (-)
Osakuntalainen vaalirengas: 8 (-1)
HYY:n Vihreät: 8 (+2)
Sitoutumaton vasemmisto: 5 (-2)
Svenska Nationer och Ämnesföreningar SNÄf: 3 (+1)
Kokoomusopiskelijat: 2 (-1)
Sosialidemokraattiset opiskelijat: 2 (+1)
Tsemppi 2 (+2)
Keskeiset: 1 (-)
Maltilliset:
Liberaalinen vaaliliitto: 0
Perussuomalainen vaaliliitto: 0
Piraatit: 0

HYYn edustajistovaalitulos 2014

Lue lisää aiheesta: Korkeakoulu- & tiedepolitiikka