Helsingin ensimmäinen akateeminen suurtilaisuus oli yliopiston 200-vuotisjuhla vuonna 1840. Akatemia oli vastikään vaihtanut sekä kotikaupunkia että isäntämaata. Mittasuhteiltaan juhla oli suurtapaus sekä tuoreelle pääkaupungille että yliopistolle, ja sinne saapui eri säätyjen väkeä laajalti koko maasta.
Entisen emämaan Ruotsin edustus oli karsittu minimiin ja historian muisteluissakin läntinen vaikutus sopivasti sivuutettiin.
— Suomi esiteltiin Venäjän osana ja akateemiset vieraat kutsuttiin uudesta emämaasta. Ruotsalaislehdistössä maan sivuuttamista ei katsottu hyvällä, kertoo Itä-Suomen yliopiston yleisen historian yliopistonlehtori Pieter Dhondt.
Viisikymmentä vuotta myöhemmin tasavuosia ei juhlistettu. Venäläistämiskausi ei antanut tilaa kansalliselle akateemiselle ilonpidolle.
Riemuvuoden 1940 sen sijaan oli tarkoitus olla näyttävä. Kutsuja piti jaella laajasti ulkomaillekin. Sota tuli kuitenkin väliin, ja pienimuotoisissa juhlissa korostui kansallinen yhtenäisyys. Ainoa ulkomaalaisvieras oli Ruotsin suurlähettiläs, mikä kuvasti hyvin maiden lämmenneitä poliittisia suhteita.
Ensimmäiset aidosti kansainväliset juhlat saatiinkin pidettyä vasta 350-vuotiaalle vuonna 1990. Kansainväliset tieteelliset seminaarit täyttivät vuoden ja vieraslista kattoi koko maapallon. Ääneen pääsi myös kolmas maailma.
— Useiden juhlapuheiden keskeinen teema on yhä ajankohtainen: ratkaisut globaaleihin ympäristöongelmiin.
Pieter Dhondt luennoi 3.8. aiheesta Continuities in a Changing International Context. The Jubilees of Helsinki University as Perceived by Foreign Guests, 1840–1990 Suomen Oppihistoriallisen Seuran ja Helsingin yliopistomuseon tieteenhistorian seminaarissa.