Vainotut tutkijat tarvitsevat apua

Scholars at risk -verkosto tuo syyrialaisen Kassem AlSayed Mahmoudin Helsinkiin 2. toukokuuta puhumaan kohtaamastaan vainosta. Verkostossa toimivan Lähi-idän asiantuntija Hannu Juusolan mukaan monet alueen maat ovat yliedustettuina, kun tutkijoiden oikeuksia ja mielipiteenvapautta loukataan.

Syyrialainen Kassem AlSayed Mahmoud saapui syyskuun 11. päivänä vuonna 2001 Ranskaan, Nantesin yliopistoon. Tuona päivänä maailma muuttui, kun islamistit iskivät kaksoistorneihin Manhattanilla. AlSayed Mahmoudin maailma muuttui, kun hänen eteensä avautui toimiva yliopistojärjestelmä, elävä tiedeyhteisö ja avoin yhteiskunta.

Ranskassa vietetyt vuodet olivat Kassem AlSayed Mahmoudille hyvää aikaa. Hän väitteli elintarviketeknologiasta Ranskassa vuonna 2007 ja palasi kotimaahansa Deir Ezzorin kaupungin Al-furat-yliopistoon vuonna 2009. Syyriassa hän jatkoi puutteellisista tutkimusolosuhteista huolimatta ruokaöljyjen tutkimusta, mutta vuotta myöhemmin hänet pakotettiin liittymään armeijaan.

— Asepalveluksen oli määrä kestää vuoden, mutta kansannousun jälkeen sotilaita ei kotiutettukaan. Vaihtoehdot olivat tappaa tai tulla tapetuksi.

Vuonna 2012 hän pakeni Turkin kautta Qatariin. Nyt toukokuussa 2016 AlSayed Mahmoud saapuu Helsinkiin puhumaan.

Yliopistot taantuvat Lähi-idässä

Seemiläisten kielten ja kulttuurien professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta toimii sekä vainojen alaisia tutkijoita auttavassa Scholars at risk -verkostossa että suomalaisen Tiedeakatemian ihmisoikeusjaostossa. Juuri Scholars at risk kutsui Mahmoudinkin Suomeen puhumaan.

Lähi-idän asiantuntijan on surukseen todettava, että alue Marokosta Iraniin on yliedustettuna, kun tutkijoiden loukattujen vapauksien puolesta joudutaan ottamaan kantaa.

— Viime vuosina esimerkiksi Egyptissä, Syyriassa ja Turkissa yliopistojen tilanne on mennyt huonoon suuntaan. Mielipiteenvapaus on rajoittunut tuntuvasti.

Juusolan mukaan Lähi-idässä tutkijat kohtaavat vaaroja eri suunnilta. Tukahduttavat hallinnot eivät siedä kritiikkiä, joten humanistinen ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus on lähtökohtaisesti uhattuna. Usein myös islamistiset järjestöt puolestaan pyrkivät vaientamaan tutkijoiden maallistuneita näkemyksiä.

— Muuten vakaammassa Israelissakin on pyritty sulkemaan laitoksia, joiden tutkijat eivät jaa nationalistisia näkemyksiä. Tämä ei ole suoranaista vainoa, mutta huolestuttavaa yhtä kaikki, Juusola sanoo.

Monessa alueen valtiossa yliopistot eivät koskaan olekaan saavuttaneet korkeata tieteellistä tasoa ja vapautta. Tutkijoiden näkökulmasta Lähi-idässä ei ole saatu koskaan pystytettyä korkeatasoista korkeakoulujärjestelmää.

Tiedeyhteisön tuki on tarpeen

Ihmisoikeuksien puolesta toimivat tutkijaverkostot tekevät hyvää työtä, mutta on tilanteita, joissa vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset.

— En usko, että esimerkiksi Syyrian hallinto menettää yöuniaan lähettämämme nuhtelevan kirjeen vuoksi, Juusola sanoo.

— On silti myös esimerkkejä, joissa kansainvälinen huomio on auttanut tutkijoita hankalissa olosuhteissa, hän jatkaa.

Konkreettisimmillaan tutkijat ja yliopistot auttavat antamalla turvapaikkoja. Kuten esimerkiksi Helsinkiin saapuvaa Kassem AlSayed Mahmoudia. Hänelle on tarjottu Scholars at riskin avustuksella tutkijanpesti Gentin yliopistosta Belgiasta. Se on turvapaikka niin fyysisesti kuin henkisestikin: turva vainolta ja mahdollisuus jatkaa tieteellistä uraa.

— Vain ne, jotka menettävät sydämensä unohtavat kotimaansa. Unelmoin joka päivä palaamisesta kotiin ja vapaasta Syyriasta, Mahmoud sanoo Scholars at risk -verkoston tekemässä haastattelussa.

Kassem AlSayed Mahmoudin esitelmä ”Experiences of and reflections on the Syrian crises by a threatened scholar” 2.5.2016 kello 14.00–16.00 Helsingin yliopiston maailman kulttuurien laitoksella, Unioninkatu 38, A205.

Kansainvälinen Scholars at risk -verkosto

Helsingin yliopiston Scholars at risk -verkosto

Kassem AlSayed Mahmoudin haastattelu Scholar at risk –verkoston sivuilla (PDF)

Professori Hannu Juusolan esittely 375 humanistia -sivustolla ja julkaisuluettelo TUHAT-tietokannassa