Uusi rehtori patistaa yliopistoja rakenneuudistuksiin

Helsingin yliopiston uusi rehtori Jukka Kola katsoo, että Suomen yliopistojen on pystyttävä nykyistä tehokkaampaan yhteistyöhön. Hän haluaa herättää keskustelua siitä, miten Suomen 15 yliopistoa suunnittelevat ja rakentavat tulevaisuuttaan.

Rehtori Jukka Kola kehottaa tarkastelemaan keinoja, joilla yliopistot voivat menestyä ja turvata myös kansakunnan tulevaisuuden.

– Väistämättä vastaan tulevat rakenteellisen kehittämisen vaatimukset ja mahdollisuudet. Todellisia rakenneuudistuksia on tehtävä sekä yliopistojemme, Suomen kansantalouden ja kilpailukyvyn että sivistyksen turvaamisen nimissä, hän sanoi puheessaan Helsingin yliopiston lukukauden avajaisissa.

Kola ei halua, että yliopistot antavat kykenemättömyyttään uudistustehtävän ja samalla autonomiansa muille, esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriölle saati sitten valtionvarainministeriölle.

– Keskustelua ja yhteistyötä ministeriöiden kanssa tarvitaan toki edelleen, mutta tulosten tulee olla selvempiä ja konkreettisempia kuin tähän asti. Kompromisseihin kesyyntyvät työryhmät eivät toimi, kun on tarve uudistua, hän huomauttaa.

Hän kehottaa yliopistoja pohtimaan kilpailukykytekijöitään ja painoalueitaan tutkimuksessa ja opetuksessa. Helsingin yliopisto on ainoa suomalaisyliopisto, joka mahtuu maailman sadan parhaimman yliopiston joukkoon.

– Pystyvätkö Suomen yliopistot oma-aloitteisesti rakentamaan todellista uudistusta, jotta pystymme vastamaan kansainväliseen kilpailuun? rehtori Kola kysyy.

Hän katsoo, että merkittäviä rakennemuutostarpeita on edelleen sekä yliopistojen sisällä että niiden kesken. Kola ravistelisi myös yliopistojen ulkopuolisia tutkimusorganisaatioita, etenkin sektoritutkimuslaitoksia.

Rehtori Kola on valmis uudistuksiin myös omassa yliopistossaan. Hän muistuttaa, että Helsingin yliopisto teki jo yliopistouudistuksen yhteydessä vuonna 2010 valtakunnallisestikin mittavan rakenneuudistuksen, kun se vähensi ainelaitosten määrän kolmannekseen, 75:stä 24:een. Uuden rehtorin mielestä Helsingin yliopiston on yhä syytä arvioida myös omien toimipisteidensä määrää. Nyt niitä on 15 paikkakunnalla Hangosta Kilpisjärvelle.

Lue lisää aiheesta: Korkeakoulu- & tiedepolitiikka