Tuomari Nurmiosta Helsingin yliopiston Vuoden Alumni

Tuomari Nurmion mielestä yliopisto-opiskelusta on hyötyä, vaikka hän teki alansa töitä vain muutaman päivän.

Helsingin yliopiston alumniyhdistys on valinnut Vuoden Alumniksi 2016 rockmuusikko Hannu Juhani Nurmion, joka tunnetaan myös taiteilijanimillä Tuomari Nurmio, Judge Bone ja Dumari.
 
Vuoden Alumni on Helsingin yliopiston myönteinen suurlähettiläs. Tehtävään valitaan vuosittain henkilö, joka on toiminnallaan tukenut Helsingin yliopiston periaatteita, akateemisen koulutuksen arvostusta ja nostanut akateemista Helsingin henkeä.

Juristi voitti kaikki kanteensa

Hannu Nurmio aloitti opinnot vuonna 1971 yleisellä historialla, mutta siirtyi pian oikeustieteeseen. Yli kymmenen vuotta kestäneestä yliopistotaipaleesta on ollut muusikonuralla monenlaista epäsuoraa hyötyä, ilmeisimpänä originelli taiteilijanimi.

Nurmio teki lopulta juristin töitä vain muutaman päivän ajan. Hän voitti Helsingin raastuvanoikeudessa ainoan juttunsa, jossa ajoi leskirouvan vahingonkorvauskannetta.

– Olen siis voittanut sata prosenttia jutuistani, Nurmio kertoo.

Nurmio kertoo opinnoista kuitenkin tarttuneen paljon ”juristin perusasennetta”: oikeusvaltion kunnioitusta ja pyrkimystä täsmälliseen ilmaisuun.

– Oikeusvaltio on kaiken demokratian perusta. Se on mulle itsestäänselvyys, että yhteiskunta on ennustettavissa ja jokainen voi hakea oikeutta valtiovallasta riippumattomasta tuomioistuimesta.

Kalevalaa mobiilisovelluksiin ja peleihin

Kansalliseepos Kalevalan teemat ovat seuranneet Nurmiota läpi muusikonuran. Nurmion mielestä suomalaiset eivät ole tarttuneet tarpeeksi Kalevalan tarjoamiin mahdollisuuksiin.

- Suomi voisi hyödyntää Kalevalaa maabrändinsä rakentamisessa. Kun Sormusten herra vetosi kansainväliseen yleisöön velhoineen ja loitsuineen, Kalevalan voisi huoletta nimetä näiden äidiksi.

Nurmio visioi Helsingin keskustaan Kalevala-taloa, jossa olisi ravintoloita, konserttisaleja ja erilaisia virtuaalimaailmoja. Suomessa kehitettyjä mobiilisovelluksia ja pelejä voisi myös hyödyntää.

– Sammon ryöstö näyttäisi komealta 360-asteisessa virtuaalimaailmassa, jossa rautakautinen eepos yhdistyy uusimpaan teknologiaan, Nurmio sanoo.

Yleisöluento

Vuoden Alumni Hannu Nurmion yleisöluento: Kalevala-brändi 2000-luvulle!
17.3.2016 klo 17.30-18.30
Helsingin yliopiston Juhlasali, Aleksanterinkatu 5
Ilmoittaudu luennolle

Taustatietoja

• Hannu Juhani Nurmio syntyi Helsingissä 1950
• rockmuusikko: esiintynyt taiteilijanimillä Tuomari Nurmio, Judge Bean Jr., Judge Barnhill, Judge Bone ja Dumari
• oikeustieteen kandidaatti 1983, opinnäytetyö: ”Kidutuksen kielto kansainvälisessä oikeudessa”
• ensisingle Valo yössä 1979
• yhteensä 22 studioalbumia
• tuorein albumi Tales Of Judge Bone (2015), tuorein kultalevy Dumari ja Spuget (2013)

Lisätiedot

Helsingin yliopiston alumniyhdistys,  alumnisihteeri Jenny Österman, alumniyhdistys@helsinki.fi, puh. 029 412 4494

Helsingin yliopiston alumniyhdistys on 1990 perustettu alumnien yhteisö, johon kuuluu yli 6000 jäsentä. Alumnitoiminnan tarkoituksena on pitää yllä yhteyksiä yliopistossa opiskelleiden kesken, tukea yliopiston tavoitteita ja yritys- ja yhteiskuntasuhteita sekä lujittaa akateemisen koulutuksen arvostusta. Alumneja ovat kaikki yliopiston aiemmat ja nykyiset opiskelijat ja työntekijät.