Tarja Halonen Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi: ”Sivistykseen, koulutukseen ja tutkimukseen tehtävät perussijoitukset ovat ehdottoman tärkeitä”

Presidentti Tarja Halonen toivoo, että koulutusta kunnioitetaan Suomessa jatkossakin.

Helsingin yliopiston hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan 20.12. puheenjohtajakseen presidentti Tarja Halosen. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Teija Tiilikainen. Hallituksen toimikausi on neljä vuotta 1.1.2018–31.12.2021.

Halonen näkee yliopiston merkityksen yhteiskunnassa monella tasolla.

– Suomella on mahdollisuus pärjätä kansainvälisessä kilpailussa ja pitää huolta pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Opetuksella, tutkimuksella ja innovaatioilla on tässä työssä iso merkitys, hän toteaa.

– Vaikka ajan tasalla pysyminen ja kilpailussa selviäminen ovat tärkeitä asioita, toivon, että yliopiston puolella voidaan pitää näköalaa tätä laajempana. Tämän vuoksi sivistykseen, koulutukseen ja tutkimukseen tehtävät perussijoitukset ovat ehdottoman tärkeitä. Toivon myös, että suomalaisten perinteinen suuri kunnioitus tätä sektoria kohtaan säilyy, Halonen lisää.

Yksi ensimmäisistä tehtävistä uudella hallituksella on päättää keväällä 2018 yliopiston seuraavasta rehtorista. Helsingin yliopiston hallitus näkyy myös yliopiston ulkopuolella.

– Helsingin yliopistolla on jo tunnustettu asema sekä suomalaisessa tiede- ja kulttuurielämässä että kansainvälisesti. Yliopiston hallitus kattaa hyvin yhteiskunnan eri sektoreita ja voi verkottua sekä Suomessa että kansainvälisesti entistä aktiivisemmin. Hallituksen puheenjohtajana koetan käyttää hyväkseni sitä kansainvälistä kosketuspintaa ja kokemusta, jota minulla on, Halonen sanoo.

Halonen lähettää terveisiä myös yliopistolaisille.

– Yliopisto on nimenomaan yhteisö. Ensivaikutelmani uudesta valitusta hallituksesta on, se että se on hyvin aktiivinen ja asialleen omistautunut. Sekään ei voi toimia ilman jatkuvaa yhteydenpitoa taustayhteisöönsä ja yhteisön tukea.

Helsingin yliopiston hallitus 2018–2021

Tarja Halonen (puheenjohtaja)
Teija Tiilikainen (varapuheenjohtaja)
Ilona Herlin
Tommi Laitio
Jussi Pajunen
Ilona Riipinen
Jukka Kekkonen
Kalle Saksela
Pirjo Hiidenmaa
Thomas Wallgren
Elisa Hyytiäinen
Antti Kähkönen (toimikausi 1.1.2018–31.12.2019)
Johanna Riitakorpi (toimikausi 1.1.2018–31.12.2019)

Lue lisää aiheesta: Korkeakoulu- & tiedepolitiikka