Tarja Halonen Helsingin yliopiston hallitukseen

Helsingin yliopiston kollegio vahvisti kokouksessaan 28.3. yliopiston hallituksen uudet ulkopuoliset jäsenet kaudelle 1.1.2018–31.12.2021.

Ulkopuoliset jäsenet ovat Tarja Halonen, Ilona Herlin, Tommi Laitio, Jussi Pajunen, Ilona Riipinen sekä Teija Tiilikainen.

Yliopistokollegio päätti joulukuussa 2016 jatkaa nelivuotisia hallituksen toimikausia.  Yliopiston seuraavan hallituksen toimikausi on 1.1.2018–31.12.2021 ja hallituksen jäsenten lukumäärä on 13, joista kuusi on yliopiston ulkopuolisia jäseniä. 

Nyt valittujen kuuden ulkopuolisen jäsenen lisäksi syksyllä 2017 yliopiston henkilökunta valitsee vaaleilla kolme professoriedustajaa ja muu henkilökunta kaksi edustajaa hallitukseen. Näistä toinen on opetus- ja tutkimushenkilöstöstä ja toinen tukihenkilöstöstä. Ylioppilaskunnan edustajisto valitsee kaksi opiskelijaedustajaa. Vuoden 2017 lopussa tai 2018 alussa hallitus järjestäytyy ja valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan ulkopuolisten jäsenten keskuudesta.

Helsingin yliopiston hallituksen ulkopuoliset jäsenet 2018-2021
 

Tarja Halonen (s. 1943)

Tarja Halonen toimi Suomen tasavallan presidenttinä vuosina 2000-2012. Sitä ennen hän toimi kansanedustajana 1979-2000 ja tuona aikana ulkoasiainministerinä, oikeusministerinä, pohjoismaisena yhteistyöministerinä sekä ministerinä sosiaali- ja terveysministeriössä. Presidenttikautensa aikana ja sen jälkeen hän on toiminut lukuisissa luottamustehtävissä Suomessa ja kansainvälisesti muun muassa Maailmanpankissa, Euroopan neuvostossa, YK:ssä ja UNESCO:ssa. Halonen on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1968.

Ilona Herlin (s. 1965)

Ilona Herlin on Cargotec Oy:n omistaja yhdessä veljiensä Ilkka Herlinin ja Niklas Herlinin kanssa. Hän on väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopistossa ja toimii akateemisella uralla. Ilona Herlin harjoittaa tutkimusta Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen yhteydessä tutkijana ja dosenttina. Hänen väitöskirjansa koski alistuskonjunktioita, ja hän on julkaissut 2010-luvulla mm. tutkimuksen "alkaa tekemään" -rakenteesta.

Tommi Laitio (s. 1977)

Tommi Laitio on Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja eli vastaa Helsingin kaupungin kulttuuri-, kirjasto-, museo-, orkesteri-, liikunta- ja nuorisopalveluista. Laitio on valmistunut valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta 2005 pääaineenaan yleinen valtio-oppi. Opiskeluaikanaan hän toimi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana vuonna 2002 sekä Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajana vuonna 2003. Ennen valintaa Helsingin nuorisotoimenjohtajaksi Laitio on työskennellyt muun muassa tutkijana ajatushautomo Demos Helsingissä sekä toimittajana Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä. Vuodesta 2005 vuoteen 2008 hän työskenteli European Cultural Foundationin palveluksessa Amsterdamissa.

Ilona Riipinen (s. 1982)

Ilona Riipinen on apulaisprofessori ja yksikön johtaja Tukholman yliopiston sovellettujen ympäristötieteiden laitoksella sekä fysiikan dosentti Helsingin yliopistossa. Riipinen on ilmakehätutkija ja hän on toiminut post-doc tutkijana Helsingin yliopistossa 2009-2010 ja Carnegie Mellon Universityssä Yhdysvalloissa 2009-2011. Riipinen on väitellyt tohtoriksi vuonna 2008.

Jussi Pajunen (s.1954)

Ylipormestari Jussi Pajunen on vuodesta 2005 toiminut Helsingin kaupunginjohtajana. Hän on ollut Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1997-2005 sekä kaupunginhallituksen jäsen 1999-2003, jolloin hän toimi 2003-2005 kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Pajunen on tehnyt liike-elämässä uraansa erityisesti Edvard Pajunen Oy:ssä, jossa hänen viimeisin tehtävänsä oli toimia hallituksen puheenjohtajana. Hän on toiminut monissa luottamustehtävissä kunnallisten lautakuntien ja työryhmien lisäksi muun muassa Helsingin yliopistossa, Olympiakomiteassa ja Keskuskauppakamarissa. Koulutukseltaan Pajunen on kauppatieteiden maisteri ja MBA.

Teija Tiilikainen (s. 1964)

Teija Tiilikainen on Ulkopoliittisen instituutin (UPI) johtaja ja Ulkopolitiikka-lehden vastaava päätoimittaja. Hän aloitti nykyisessä tehtävässään tammikuussa 2010. Tiilikainen väitteli valtiotieteen tohtoriksi vuonna 1997 Åbo Akademissa. Hän oli EU:n perustuslakikonventin jäsen vuonna 2003. Vuonna 2007 hänet nimitettiin ulkoministeri Ilkka Kanervan poliittiseksi valtiosihteeriksi, ja hän jatkoi tehtävässä jonkin aikaa Alexander Stubbin aikana. Kokoomuksen siirrettyä kiintiöönsä kuuluvan valtiosihteerin vakanssin vuoden 2009 alussa sisäasiainministeriöön Tiilikainen palasi entiseen tehtäväänsä Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimusverkoston johtajaksi.

Lue lisää aiheesta: Korkeakoulu- & tiedepolitiikka