Rehtori Kola hallitukselle: Yliopistojen rahoitusta ei saa enää heikentää

Rehtori Jukka Kola odottaa maan hallitukselta rohkeutta rakenteellisiin ratkaisuihin juustohöyläämisen sijaan.

Jukka Kola vaatii hallitusta lopettamaan yliopistorahoituksen leikkaamisen.

– Tutkimuksen ja koulutuksen rahoittaminen on investointi tulevaisuuteen. Se vahvistaa Suomen kilpailukykyä. Perustutkimus pitää yllä innovaatioympäristöä, eikä sitä saa laiminlyödä suhdanteiden takia, hän painottaa.

Ruotsi ja Tanska ovat toimineet toisin kuin Suomi. Ne ovat 2010-luvulla nimenomaan lisänneet yliopistojen suoraa budjettirahoitusta.

Rehtori Kola vaatii hallitukselta rohkeampia ratkaisuja ja tehokkaampia täsmätoimia juustohöyläämisen sijaan:

– Niukkoja rahoja ei riitä kaikille 15 yliopistolle, 6 yliopistokeskukselle, 26 ammattikorkeakoululle ja yli 10:lle valtion tutkimuslaitokselle.

Kola esittää, että Suomessa tehtäisiin valtakunnallinen yliopistojen laatuarviointi ja -vertailu, jonka perusteella budjettirahat jaetaan eri korkeakouluille laatua painottaen.

Yliopistoilta jäänyt saamatta peräti 200 miljoonaa euroa

Jukka Kola muistuttaa hallitusta, että yliopistojen rahoitusta on viime vuosina heikennetty selvästi yliopistoindeksin leikkaamisen ja jäädyttämisen takia.

– Indeksileikkaukset vaikuttavat kertaluonteisilta, mutta sitä ne eivät suinkaan ole, sillä ne vähentävät myös tulevien vuosien määrärahoja. Pelkästään Helsingin yliopistolta on neljän vuoden aikana jäänyt saamatta 46 miljoonaa euroa ja yliopistoilta kaikkiaan yli 200 miljoonaa euroa. Samaan aikaan olemme joutuneet vähentämään henkilöstöämme noin 500 henkilöllä, onneksi ilman irtisanomisia.

– On selvää, että tällainen leikkuri uhkaa suomalaisen tieteen ja opetuksen tasoa. Yliopistot kouluttavat asiantuntijoita kaikille aloille, joten vaikutukset näkyvät laajasti yhteiskunnassa. Myös tutkimukselle tärkeät laiteinvestoinnit jäävät tekemättä, Kola huomauttaa.

Kun uusi yliopistolaki astui voimaan 2010, yliopistojen budjettirahoitus sidottiin indeksiin. Yliopistoindeksin tarkoitus on pitää yliopistojen rahoitus aina ajan tasalla, kustannustason nousua vastaavana. Hallitukset ovat kuitenkin rikkoneet lakia jo kahteen otteeseen leikkaamalla tai jäädyttämällä indeksin.

Lue lisää aiheesta: Korkeakoulu- & tiedepolitiikka