Palmenian irtisanomiset sujuneet asiallisesti

Yliopisto kiistää Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn väitteet Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian irtisanomisista. JUKO lähetti Helsingin yliopiston johdolle irtisanomisten keskellä kirjeen, jossa kritisoitiin yliopiston menettelyä. Irtisanomisista ilmoitettiin kaksi viikkoa sitten.

Yliopiston hallintojohtaja Esa Hämäläinen on vastakkainasettelusta harmissaan:

– Kaikki irtisanomistilaisuudet ovat olleet asiallisia ja rauhallisia ja ne on toteutettu samalla menettelyllä. Palmenian irtisanomisesta on levitetty virheellistä tietoa julkisuudessa.

Hallintojohtaja Hämäläinen muistuttaa, että Palmenia harjoittaa kaupallista liiketoimintaa.

– Siksi työnantaja katsoi aiheelliseksi vapauttaa kaksi irtisanottua päällikkötasoista henkilöä työvelvoitteesta heti. Tämän seurauksena myös heidän tietoliikenneyhteytensä suljettiin. Muiden työntekijöiden työtehtävien jatkumisesta on sovittu esimiesten kanssa.

Irtisanotuille tarjotaan töitä muualta yliopistolla

Yliopisto järjestää Palmeniasta irtisanotuille muutosvalmennusta ja rekrytointitukea. Heille tarjotaan takaisinottovelvoitteen mukaisesti heidän osaamistaan vastaavaa työtä aina, kun yliopistolla tällaisia tehtäviä vapautuu.

– Tähän mennessä yliopisto on tarjonnut noin 80 työtehtävää Palmenian työntekijöille. Viisi työntekijää on jo tarttunut mahdollisuuteen, Hämäläinen muistuttaa.

Palmenian henkilöstömäärää vähenee 60:lla. Irtisanottuja on 30.

Yliopiston johto toivoo, ettei Palmenian henkilökunta ole kohtuuttomasti kärsinyt JUKOn julkisuudessa esittämistä virheellisistä väitteistä.

– Toivomme, että Palmenian henkilökunta ja esimiehet löytävät tämän vaikean prosessin jälkeen uuden alun. Yliopisto kantaa erityistä huolta henkilöstön hyvinvoinnista ja keskinäisestä yhteistyöstä, Hämäläinen muistuttaa.

Tiivis yhteistyö tiedekuntien kanssa

Yliopisto haluaa turvata Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian tulevaisuuden ja käynnistää toiminnan uudelleenorganisoinnin välittömästi. Palmeniaan muodostetaan sisältöihin ja tehtäviin perustuva yksikköjako, ja entisestä alueyksiköihin perustuvasta jaosta luovutaan. Palmenian toimintaa järjestetään uudelleen ensi vuoden alusta alkaen.

Palmenialaiset kokoontuvat ensi viikolla omaan kehittämisseminaariinsa, jossa he suunnittelevat yhdessä uutta rakennetta ja toimintaa. Tavoitteena on yhtenäinen Palmenia, joka tekee tiiviisti työtä tiedekuntien kanssa. Myös uuden johtajan rekrytointi aloitetaan saman tien, sillä nykyinen johtaja Pirjo Hiidenmaa on valittu tietokirjallisuuden professoriksi.

Helsingin yliopisto on toimittanut julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOlle vastineen järjestön kannanottoon yliopistossa toteutetuista irtisanomisista.

Lisää aiheesta: "Palmeniasta irtisanotaan 36"

Lue lisää aiheesta: Korkeakoulu- & tiedepolitiikka