Mirkka Lappalainen: Jos historiaa ei tutkita, Suomesta tulee muistisairas

Koulutetut historian tutkijat takaavat, että historiaa kirjoitetaan monipuolisesti ja lähdekriittisesti.

Mitä yhteistä on 1600-luvun noitavainoilla ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvalla ihmisten mustamaalaamisella? Paljonkin.

Historian tutkimus on tapa tarkastella ihmiskunnan kehitystä ja nostaa esiin saavutuksia. Tutkimuksen avulla on mahdollista myös havaita toistuvia mekanismeja, kuten virheitä, joihin ihmiset ovat sortuneet vuosisadoista toisiin.

Yksi tällainen ilmiö on vainoamiseen johtava joukkohysteria.  

– Paniikki näyttää leviävän kaikkina aikoina helposti, varsinkin jos vaikuttaa siltä, että lapsiin kohdistuu uhkaa, sanoo historian dosentti ja yliopistonlehtori Mirkka Lappalainen.  

Lappalainen on erikoistunut oikeushistoriaan ja uuden ajan alun vuosisatoihin eli 1500- ja 1600-lukuihin. Noitavainojen lisäksi hän on tutkinut esimerkiksi nälänhätää ja kuningas Kustaa II Aadolfia.  

– 1600-luvulla fiksut ihmiset sortuivat ihan samalla tavalla toisten vainoamiseen kuin nykypäivänä sosiaalisessa mediassa. He uskoivat juttuihin, jotka eivät mitenkään voi olla totta.

1600-lukulaiset esimerkiksi uskoivat, että noitina pidetyt ihmiset veivät lapsia öisin Blåkullaan, paikkaan, jossa paholainen piti juhlia. Vanhempien painostamina lapset kertoivat sieltä mitä hurjimpia tarinoita.

Nykyisin sosiaalisessa mediassa syntyy jatkuvasti ryhmiä, joiden viha tai pelko kohdistuu yhteen ihmiseen tai ihmisryhmään. Historia antaa perspektiiviä tällaisen käytöksen tulkitsemiseen.

Toisaalta historia tarjoaa myös ratkaisuja. Nälänhätien ennakointi on yksi esimerkki siitä, miten historian tutkiminen voi auttaa nykypäivän ongelmien kanssa.

– Tutkimuksen ansiosta on syntynyt malleja, joiden perusteella asiantuntijat voivat havaita, että jossain on syntymässä nälänhätä, Lappalainen sanoo.

Historiantutkijan tehtävä on olla kriittinen

Historia on poikkeuksellinen tieteenala, koska tutkimusta tekevät paljon myös harrastajat. Toisin kuin vaikkapa fysiikan tai lääketieteen saralla, alan aineistoja voi lukea lähes kuka vain. Digiaikana monet aineistot ovat verkossa kaikkien saatavilla, eikä niihin tutustuminen vaadi erityisjärjestelyjä kuten laitteita tai laboratoriota. 

Esimerkiksi Lappalaisen tutkimat uuden ajan alun oikeudenkäyntipöytäkirjat eli tuomiokirjat ovat avoimia ja niitä voi tarkastella ja ymmärtää kuka vain, jolla on riittävästi vanhan ruotsin kielen taitoa ja taustatietoa ajankohdan oikeusjärjestelmästä.  

Myös historiasta kertovia kirjoja kirjoittavat muutkin kuin tutkijat.  

Akateemisen historian tutkimuksen arvo on siinä, että koulutuksen saanut tutkija tuntee kriittisyyden merkityksen. Lähdekriittisyys on Lappalaisen mukaan historian tutkijan tärkein ominaisuus.

– Historian tutkimus vaatii sitä, että osaa arvioida, miksi jotkin aineistot on säilytetty, mitä niistä on mahdollisesti rajattu pois ja voiko aineistoon ylipäätään luottaa.

Tutkijan on suhtauduttava lähteisiinsä kriittisesti varsinkin digitaalisten aineistojen aikakaudella, koska verkosta voi löytyä kenen tahansa keräämiä ja luomia kokonaisuuksia. Asiakirjoja on voitu valikoida eivätkä tiedot  välttämättä ole todenperäisiä.

– Tämä työ on eräänlaista valeuutisten tunnistamista, Lappalainen sanoo.

Historia on täynnä uskomattomia ja opettavaisia tarinoita 

Paitsi yhteiskunnallista hyötyä, historiaa tutkimalla löytyy myös kiinnostavia kertomuksia.  

Lappalainen on 1600-lukua tutkiessaan törmännyt hurjiin ihmiskohtaloihin: hyviin kuninkaisiin, sadistisiin vallankäyttäjiin, menestyjiin ja murhaajiin. Lähteistä löytyy kurjuutta, mutta myös tavallisten ihmisten elämän onnea.

Kun Lappalainen ja historian professori Anu Lahtinen ovat tutkineet Suomeen 1600-luvulla perustettuja hopeakaivoksia, he ovat törmänneet nykyihmiselle tutulta kuulostaviin tapahtumiin.

– Espanja oli rikastunut siirtomaiden kaivoksilla ja Ruotsi tuumi, että hekin halusivat oman osansa rikkauksista. Hyvinkäälle ja Porkkalaan perustettiin kaivokset, joiden piti tuottaa vaurautta ja aarteita. 

Lappalaisen mukaan mistään ei löydy merkintöjä, että kaivokset olisivat koskaan tuottaneet. Kymmenen vuoden aikana voudit syytivät kuuliaisesti rahaa projektiin, joka ei todennäköisesti tuottanut kenellekään mitään.     

–Talvivaara ei ole mikään uusi juttu. Kaivoshypetys, jossa kaivannoille annetaan hirveästi erityisoikeuksia, on kuin suoraan 1600-luvulta, Lappalainen sanoo. 

Historioitsija Mirkka Lappalainen seisoo Itäkeskuksen Hansasillalla.

Ilman yliopistoa historia voi vinoutua

Historia on vahva vallankäytön väline, ja kaikilla on siitä mielipiteitä. Juuri sen vuoksi sitä on tutkittava.

– Kautta aikojen historia on ollut olennainen osa politiikan kenttää: tuleville hallitsijoille on opetettu historiaa ja edelleen moni poliitikko sanoo harrastavansa historiaa, Lappalainen sanoo. 

Yliopistot kouluttavat historian opettajia, asiantuntijoita ja tutkijoita, jotka osaavat käsitellä aiheita monesta eri näkökulmasta, eri kokemukset huomioiden. Nämä asiantuntijat varmistavat, että eri puolet tulevat kuulluiksi.

– Yliopiston tutkimusta ja yliopisto-opetusta on tuettava rahallisesti, jotta jatkossakin tehdään puolueetonta, eri intressiryhmien painotuksista vapaata historian tutkimusta, Lappalainen sanoo.

Lappalaisen mukaan totalitaristiset valtiot ovat yksi esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun historiaa eivät tarkastele tutkijat. Näissä valtioissa totuutta on usein muunneltu poliittiseen agendaan sopivaksi. Koulun oppikirjoihin ja dokumentteihin on esimerkiksi voitu lisätä virheellisiä tietoja. Se on vaikuttanut muun muassa joidenkin ihmisryhmien asemaan ja päätöksentekoon. Sopivalla vääristelyllä valtioiden johtajat ovat lopulta voineet perustella jopa sotien aloittamisen.  

Varsinkin tunteita herättävissä aiheissa tutkijoilla on velvollisuus käsitellä tapahtumia eri osapuolten näkökulmista. 

–Esimerkiksi Suomessa hiljattain käydystä vuotta 1918 käsittelevästä keskustelusta näki hyvin, miten tunteita herättäviä ja kipeitä historialliset aiheet voivat olla. Näissä keskusteluissa tutkijoiden tehtävänä oli käsitellä sisällissotaa tasapuolisesti ja kertoa niistä syistä, joiden takia yhteiskuntarauha hajosi.  

Lue lisää artikkeleita Helsingin yliopiston Siksitiede-sivulta

Tutustu Helsingin yliopiston hallitusohjelmatavoitteisiin kaudelle 2019–2023

Teksti: Susanna Peltonen
Kuvat: Helena Hiltunen