Tutkimuksen vaikuttavuus on päivän sana. Mutta tarkoitetaanko sillä vaikutuksia tieteeseen, talouteen vai yleiseen hyvinvointiin? Entä tulisiko vaikuttavuuden vaikuttaa rahanjakoon?

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/05/16.

Kun rahat vähenevät, halu valvoa niiden käyttöä kasvaa. Tutkimusrahoitus ei ole poikkeus: siihen sijoitettujen eurojen odotetaan poikivan nopeasti hyötyä yhteiskunnalle. Vaikeampaa onkin määritellä, mitä hyöty on ja miten sitä voisi mitata.

Viime syksynä opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen lähetti yliopistoille ja ammattikorkeakouluille paimenkirjeen, jossa hän moitti niitä ”resurssien tehottomasta hyödyntämisestä”. Kirje nostatti ärtymystä yliopistomaailmassa, mutta onko moitteissa perää?

Ei ole, vastaa professori Osmo Kivinen Turun yliopiston koulutussosiologian tutkimuskeskuksesta.

Kivinen on kollegoidensa Juha Hedmanin ja Kalle Artukan kanssa julkaissut hiljan kolme artikkelia, jotka luotaavat suomalaisen tieteen ja koulutusjärjestelmän tilaa verrattuna muihin maihin. Niiden mukaan suomalaiset yliopistot pärjäävät vallan hyvin, kun saavutukset suhteutetaan Suomen väkilukuun ja yliopistoille annettuihin resursseihin.

— Meillä on kohtuuhinnalla saatu aikaan hyvää jälkeä koulutuksessa ja tutkimuksessa sekä pystytty myös vaalimaan mahdollisuuksien tasa-arvoa. Se ei ole huono saavutus.

Kivisen mielestä tolkku on täysin kadonnut, kun vertaillaan suomalaisia yliopistoja ranking-listojen kärjessä pysytteleviin amerikkalaisiin yliopistoihin. Niiden budjetit ovat moninkertaisia suomalaisiin nähden. Jos rahoitus kutistuu nykymenoa, Suomella voi olla täysi työ pitää edes Helsingin yliopisto maailman sadan parhaan joukossa.

— On aika kallista puuhaa olla maailman paras yliopisto.

SYSTEEMI EI HAISE / Ministeri Grahn-Laasosen mukaan suomalaisyliopistot ovat kustannustehottomia. Tälle Kivinen kollegoineen ei löytänyt todisteita, päinvastoin.

He valitsivat vertailuun Pohjoismaista ja Alankomaista yhteensä 33 yliopistoa, joissa julkaistiin vähintään 1000 julkaisua vuodessa vertaisarvioiduissa Web of Science -lehdissä. Vertailtaessa julkaisujen määrää suhteessa yliopiston saamaan rahoitukseen, suomalaisyliopistoista Helsingin yliopisto, Turun yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto asettuivat peräkanaa sijoille 10, 11 ja 12. Niiden taakse jäivät kaikki tanskalaiset ja ruotsalaiset yliopistot Karoliinista instituuttia lukuun ottamatta. Kärjessä komeilivat hollantilaiset yliopistot.

Kivisen ja Hedmanin tieteenalakohtaisessa vertailussa Suomen tieteen tila on julkaisumäärillä mitattuna kautta linjan kohentunut tällä vuosituhannella.

Miksi Suomessa sitten ripotellaan tuhkaa tieteen ja koulutuksen päälle, jos aihetta ei ole?

— Ehkä leikkaukset on helpompi perustella, jos systeemi on kuralla. Mutta ei se ole — mikä tahansa muu maa ottaisi kiljuen omakseen meidän koulutusjärjestelmämme, jos vain saisi.

Kivisen mukaan nyt korjataan konetta, joka ei ole rikki. Jos parannuksia kuitenkin halutaan tehdä, niiden pitäisi perustua tietoon. Se edellyttäisi asianmukaisia analyysejä tieteenaloittain ja koulutusaloittain. Panokset ja tuotokset voidaan laskea vaikka tutkija tutkijalta. Tuloksia voi verrata saman alan kansainvälisiin verrokkeihin.

— Politiikka perustuu entistä enemmän mutuhommiin. Ennen kuin suunnitellaan leikkauksia, tietoperusta pitäisi saada kuntoon, Kivinen huomauttaa.

JULKAISU VAI VIITTAUS? / Ministeri pohjasi syytöksensä etenkin Suomen Akatemian Tieteen tila 2014 -raporttiin, joka arvioi tieteenaloja laskemalla artikkelien keräämiä viittauksia. Kivisen mukaan sitaatit kertovat lähinnä tutkimuksen näkyvyydestä toisten tutkijoiden silmissä.

Siksi Kivinen valitsi tarkastelukohteeksi Thomson Reutersin Web of Science -lehtiin hyväksytyt vertaisarvioidut julkaisut. Hänen mukaansa kansainvälinen vertaisarviointi on riittävä laadun tae, ja julkaisujen määrän kehitys kertoo myös tieteen kehityksestä.

Suomen Akatemian tiedeasiantuntija Otto Auranen puolestaan kuvailee julkaisumäärän ja viittausten eroa perinteisellä määrän ja laadun erolla: kun julkaisujen määrä kuvaa tieteellisen tiedon kasvua, viittaukset kertovat tieteen edistyksestä.

— Viittaaminen toisen tutkimukseen kertoo vaikutuksesta. Jotkut julkaisut unohtuvat, jotkut taas keräävät tasaisesti viittauksia ja niistä tulee osa alansa tietopohjaa, Auranen selvittää.

KIINA NOUSEE / Juuri viittausten määrässä suomalaisjulkaisuihin on tapahtunut taantumista, siitä huolimatta, että julkaisujen määrä hyvissä lehdissä on kasvanut.

Se ei kerro välttämättä siitä, että olisi tehty jotain väärin. Muut maat ovat vain saaneet vielä enemmän siteerattuja julkaisuja. Esimerkiksi kiinalaisen tutkimuksen näkyvyys on noussut viime vuosina paljon.

Laskettiin sitten julkaisujen määriä tai niiden keräämiä viittauksia, ei ole mielekästä vertailla eri aloja keskenään. Alojen julkaisutahti ja viittausten kertyminen vaihtelevat niin paljon, että vertailu on tehtävä alojen sisällä kansainvälisesti.

HYÖTY JA KESTÄVYYS / Mitä sitten on se paljon puhuttu tutkimuksen vaikuttavuus? Julkaisujen määrillä ja viittauksilla päästään kiinni lähinnä tieteellisiin vaikutuksiin. Yhteiskunnalliset ja taloudelliset vaikutukset ovat vaikeammin jäljitettävissä.

Sitä kuitenkin yritetään kovasti. Vaikuttavuuden perässä ovat niin yliopistot ja ammattikorkeakoulut kuin työ- ja elinkeinoministeriö. Myös Suomen Akatemiassa on käynnistynyt hanke, joka pyrkii selvittämään, mitä tiedetään Akatemian rahoittamien hankkeiden yhteiskunnallisista vaikutuksista.

— Alankomaissa ja Britanniassa tutkimusrahoittajat ovat arvioineet tutkimuksen vaikutuksia yhteiskuntaan jo jonkin aikaa, kertoo Auranen.

Myös Osmo Kivisen ryhmä Turun yliopistossa on alkanut selvittää tutkimuksen yhteiskunnallisia vaikutuksia.

— Tutkimuksen oletetaan nykyään tuottavan hyötyä yhteiskunnalle lähes välittömästi. Mutta se, mikä tieteessä on kestävää, saadaan selville vasta vuosikymmenien saatossa, Kivinen sanoo.

Kun yliopistojen rahoitusta uudistetaan ensi vuonna, suunnitelmissa on nostaa yhteiskunnallisen ja taloudellisen vaikuttavuuden painoarvoa rahoituksen määräytymisessä, kertoi Suomen Kuvalehti huhtikuussa. Siksikin olisi hyvä saada selvyys siitä, miten niitä mitataan.

HOLLANNIN OPPI / Poliitikot tapaavat luottaa taloudellisiin kannustimiin. Ne eivät välttämättä tepsi tutkijoihin. Otto Auranen väitteli aiheesta kaksi vuotta sitten Tampereen yliopistossa.

Auranen korostaa, että puhuessaan väitöskirjastaan hän ei puhu Suomen Akatemian virkamiehenä, eivätkä hänen päätelmänsä ole Akatemian virallisia kantoja. Tutkimuksen tulos kun oli, ettei kilpailu juurikaan paranna yliopistojen tuottavuutta.

Auranen selvitti rahoituskilpailun vaikutuksia tutkimuksen tuottavuuteen Australiassa, Tanskassa, Suomessa, Saksassa, Alankomaissa, Norjassa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa. Aineisto kattoi vuodet 1980-luvun alusta 2000-luvun alkupuolelle. Aikajakson lopussa Britannia oli kilpailluin ympäristö ja Suomi keskikastia.

Perinteinen malli on rahoittaa yliopistoa sen opiskelijamäärän mukaan. Nykysuuntaus sen sijaan vie kohti rahoitusta, joka myönnetään yliopiston tuotosten mukaan.

2010-luvulla Suomi on siirtynyt kilpailullisempaan suuntaan, kuten moni muukin länsimaa. Aurasen vertailun tulos oli kuitenkin se, että kilpailu ei lisännyt pitkällä tähtäimellä tutkimuksen tuottavuutta.

Alankomaissa tutkimuksen tehokkuus lähti huimaan nousuun kymmenen vuoden ajanjaksolla, jolloin rahoituskilpailu ei juuri lisääntynyt. Tehokkuutta nostivat eniten hyvät kansainväliset verkostot. Auranen pitääkin Alankomaita eräänlaisena menestystarinana, josta voisimme ottaa oppia.

ARVORISTIRIITA UHKAA / Kilpailu on keino valita ne tutkijat, joille kannattaa antaa rahoitusta. Sen miinuksia ovat hakemisen ja arvioinnin aiheuttama ajanhukka, määräaikaisuudet ja taloudellinen epävarmuus.

Joskus tuloksellisuusindikaattorit alkavat ohjata toimintaa vääränlaisella tavalla. Tämä on Aurasen mukaan riskinä myös opetusministe-
riön nykyisessä rahoitusmallissa, joka saattaa ohjata tehtailemaan tutkintoja ja julkaisuja.

— Valtion pitäisi luottaa enemmän siihen, että tutkijayhteisö pystyy tekemään hyvää tulosta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että palattaisiin vanhaan aikaan, jolloin kukaan ei kysellyt mitään. Yliopistojen rekrytointipolitiikan ja tutkimusjohtamisen pitäisi olla tiukempaa.

Miksi kilpailu ei sitten paranna tutkimuksen määrää ja laatua? Yksi selitys voi olla tiedeyhteisön ja poliitikkojen välinen arvoristiriita. Tutkijat kasvavat ajatukseen, että tiedettä tehdään sen itsensä vuoksi. Ulkopuolelta tulevat vaatimukset sopivat periaatteeseen huonosti.

Samasta ilmiöstä kirjoitti toukokuussa edesmennyt akateemikko, ekologi Ilkka Hanski maaliskuisessa Kanava-lehdessä. Hanskin mielestä nykyisen tutkimuspolitiikan vaarana on, että intohimo tieteen tekemiseen sekä luottamus tutkijoiden ja päättäjien välillä menetetään. Samalla heikkenevät myös tulokset ja menestys.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.

Lähteet:
Kivinen, Hedman, Artukka: Suomalaisyliopistot, tutkimus ja maailman kärki?, Tiedepolitiikka 1/2016
Kivinen, Hedman: Suomalaisen korkeakoulutuksen kansainvälinen taso on väitettyä parempi, Yhteiskuntapolitiikka 2/2016
Kivinen, Hedman: Näkökulmia Suomen tieteen kansainväliseen tasoon, Yhteiskuntapolitiikka 1/2015
Auranen: Parantaako rahoituskilpailu tuloksellisuutta? Tampereen yliopiston verkkolehti Alusta! 2014

Lue lisää aiheesta: Korkeakoulu- & tiedepolitiikka