Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Mari Lehtoruusun puhe lukuvuoden avajaisissa Helsingin yliopiston päärakennuksen juhlasalissa 31.8.2015.

Uusi lukuvuosi on alkamassa. Miksi vaivaannumme vuosi toisensa jälkeen kokoontumaan yliopiston saleihin kuuntelemaan toisiamme, opiskelemaan ja oppimaan, tutkimaan ja tekemään tiedettä? Opiskelen itse humanistisessa tiedekunnassa historiaa ja tunnustan, että opinpolkuni varrelle on mahtunut epäilyksen hetki jos toinenkin. Mitä hyötyä historiasta on kenellekään? Miksi opiskelen? Älkää kuitenkaan lannistuko rakkaat fuksit ja vanhemmat tieteen harjoittajat, sillä olen huomannut, että jokaisesta epäilyksen hetkestä kasvaa suurempi varmuus siihen, että juuri nyt ja tässä on yhä tärkeämpää oppia ja tutkia. Kerron kolme syytä.

Ensinnäkin yhteiskunnassamme keskustelu on muuttumassa vuoropuhelusta huuteluksi, jossa äärimielipiteet rähisevät hiljaisen massan ylitse. Surkean retoriikan, näennäistieteellisen journalismin ja tarkoitushakuisen argumentoinnin keskellä tarvitsemme enemmän älykkäitä ja kriittisiä ihmisiä, joita yliopisto kasvattaa. Kriittinen ajattelu, kyky argumentoida tieteellisesti ja sietää erilaisia mielipiteitä ovat taitoja, jotka löytyvät yliopistokoulutuksen ytimestä oppiaineessa kuin oppiaineessa. Oppimisen mukana tulee myös velvollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Suomi tarvitsee keskustelevia ja rohkeita yliopistolaisia, jotka eivät käperry tutkijankammioihin tai piilottele luentosaleissa.

Toisekseen me elämme ennen näkemätöntä materiaalisen kukoistuksen aikaa, mutta siitä huolimatta maailma ja ihmiset kärsivät. Globaalien ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen, ratkaisemiseksi eivät riitä pelkät sovellutukset vaan tarvitaan myös syvällistä ongelmanratkaisua. Meillä ei ole varaa nyrpistellä neniämme vieraalle tieteenalalle tai oppiaineelle. Sen sijaan on ruokittava poikkitieteellisyyttä.

Kolmanneksi, vaikka hyvinvointi maailmassa kasvaa jatkuvasti, myös eriarvoistuminen lisääntyy huolestuttavasti. Tieteen ja koulutuksen tulisi aina palvella ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. On hyvä pysähtyä miettimään teemmekö tiedettä vain tieteen vuoksi. Tuotammeko tietoa, joka ehkä näyttää julkaisulistassa hyvältä ja auttaa rankingeissa vai vaalimmeko ihmisten välistä ymmärrystä, sivistystä ja viisautta?

Tässä on mielestäni kolme hyvää syytä panostaa oppimiseen ja tutkimiseen. Kuten tiedämme, maamme uusi hallitus ei kuitenkaan niin tee vaan sen sijaan leikkaa koulutuksesta ja tieteestä. Niukkenevat resurssit tekevät yhteisöllisyydestä yliopistossa entistä tärkeämpää. Kukaan meistä ei voi yksikseen vastata eriarvoistumisen ja globaalien ongelmien kaltaisiin haasteisiin, eikä yksi päivystävä dosentti vielä tee meistä keskustelevaa ja osallistuvaa yliopistoa. Meidän tulee siis entistä pontevammin etsiä ja arvostaa toistemme kykyjä ja taitoja. Poikkitieteellinen, luova ja ennakkoluuloton koulutus ja tiede vaativat koko yhteisömme panoksen fuksista professoriin.

 

Lue lisää aiheesta: Korkeakoulu- & tiedepolitiikka