Helsingin yliopiston tutkimusympäristöt täyttävät kansainväliset mitat.

Helsingin yliopistossa kansainvälisten opettajien ja tutkijoiden määrä on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa. Esimerkiksi tohtorikoulutettavien määrä on kasvanut 132:sta aina 454:ään vuosien 2010–2014 aikana. Jatkokoulutettavista ja tohtoritutkijoista jo yli kolmasosa tulee ulkomailta.

Kasvun tämä suunta ilahduttaa, mutta panee myös paineita: parempaan pitää aina mennä.

– Rekrytointi, joka täyttää kansainväliset mitat, on kyllä meidän menestyksemme kannalta kriittinen tekijä, sanoo rehtori Jukka Kola.

Ensimmäinen lahjakkuuksien haarukointi tehdään tiedekunnissa

Kansainvälistymistä vahvistamaan yliopisto on tehnyt tutkimus- ja opetushenkilökunnalle vakinaistamispolkujärjestelmän. Sillä halutaan tehdä akateeminen ura ennustettavaksi, kilpailukykyiseksi ja houkuttelevaksi.

Etsinnässä ovat aina lahjakkaimmat ja motivoituneimmat henkilöt. He voivat olla kotimaasta tai ulkomailta, mutta kilpailuasetelma on tieteessä joka tapauksessa kansainvälinen ja kova.

– Alkuvaiheen eräänlaista lahjakkuusetsintää tekevät kollegat laitoksissa ja tiedekunnissa. Sitä tapahtuu itse asiassa koko ajan, ja onhan siihen myös viralliset komiteatkin, rehtori sanoo.

Polku on alussa leveä ja laaja

Rehtori Jukka Kola myös huolehtii, että vakinaistamispolun ala määritellään riittävän laajasti niin, että parhaimmat tutkijat todella lähtevät liikkeelle ja löytävät paikkansa Helsingin yliopistosta.

– Urapolkujärjestelmässä voi hakea samalla kertaa niin professoriksi kuin apulaisprofessoriksi vakinaistamispolulle, eli paikkoja on niin nuorille kuin jo kykynsä monin tavoin osoittaneille tutkijoille, hän sanoo.

Tämä on nyt elokuun alussa vielä uutta.

Tiede ja tutkimusympäristöt ovat kansainvälisiä

Vakinaistamispolun lisäksi yliopisto panostaa kansainväliset mitat täyttäviin tutkimusympäristöihin. Niissä liikkuvat tutkijat, tieto, aineistot, laitteet, ja rahakin.

Monet tuntevat ainakin nimeltä Euroopan avaruusjärjestön ESAn, Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cernin ja vaikkapa kasvihuonekaasujen tutkimuksen keskuksen ICOSin, mutta eivät ehkä tiedä, miten hieno panos suomalaisilla tutkijoilla näissä ympäristöissä on.

Esimerkiksi ilmakehän pienhiukkasia tutkiva akatemiaprofessori Markku Kulmala on ollut geotieteissä viitatuin tutkija maailmassa sitten vuoden 2011 ja rakentanut vuosikymmenien aikana kerätyillä aineistoillaan kansainvälisesti hyvin kiinnostavan työyhteisön. Sen työn tuloksista johtavat tiedelehdet Science ja Nature raportoivat hyvinkin tiheään.

– Jos maan hallituksen kaavailemat 400 miljoonan euron säästöt toteutetaan, tiede kyllä lamautetaan Suomessa, myös vankka ja koeteltu pitkäjänteinen tieteellinen työ isoilla yhteisillä laitteistoilla, Kola sanoo.

– Mutta ei meillä ole aikomusta lopettaa työntekoa kansainvälisissä hankkeissa tai yhteisessä käytössä olevissa tutkimusinfrastruktuureissa. Päinvastoin!

Rehtorin ohje uudenlaisesta rekrytoinnista astui voimaan 1.8.2015.

Kansainväliset tutkimusinfrastruktuurit, joissa yliopiston tutkijat ovat mukana löytyvät TUHAT-tietokannasta.

Lue lisää aiheesta: Korkeakoulu- & tiedepolitiikka