Kutsu vuosipäivän juhlaan

Arvoisat yliopistolaiset ja yliopiston ystävät,

Teidät on lämpimästi kutsuttu juhlistamaan 380 vuotta täyttävää Helsingin yliopistoa torstaina 26.3. 

Poikkeusolojen takia emme kokoonnu yhteen fyysisesti, vaan kohotamme lasejamme kypsään ikään ehtineelle sivistysyliopistollemme etäyhteyksin. Tapaamisiin siis sosiaalisessa mediassa! 

Historiaa peilaten yliopisto on selvinnyt paljosta - viruskaan ei meitä kaada. Vaikka rakennukset ovat pääosin kiinni, opiskelu ja tutkimus jatkuvat. 

– Yhteisöllisyyden avulla menemme eteenpäin, kuten yliopiston rehtori Jari Niemelä sanoo.

Yliopiston hallituksen varapuheenjohtaja Teija Tiilikainen on samoilla linjoilla.

– Kukaan ei pärjää yksin. Yhteistyö ja vuorovaikutus ovat tärkeitä myös yliopiston ja yhteiskunnan välillä. Yhdessä olemme vahvoja.

Vuosipäiväjuhlan ohjelma: 

11:45 vapaata valmistautumista juhlapuheen kuulemiseen kotikatsomoissa. 

12:00 Rehtori Jari Niemelä ja Teija Tiilikainen pitävät vuosipäivän juhladialogin YouTubessa.

Helsingin yliopiston 380-vuotispäivän juhladialogi: rehtori Jari Niemelä ja hallituksen varapuheenjohtaja Teija Tiilikainen.

Toivomme, että jaat juhlapäivän aikana kuvia, ajatuksia ja terveisiä yliopistolle ja yliopistolaisille -sosiaalisessa mediassa tai esimerkiksi työyhteisön Flamma-työskentelyalueen Virtasessa. 

Liity mukaamme juhlistamaan vuosipäivää tunnisteella #wearehelsinkiuni. 

Pukukoodi: asu vapaa, mutta kannustamme tietysti juhlalliseen pukeutumiseen! 

Meidät tavoitat:
Twitter: @helsinkiuni
Instagram: @universityofhelsinki
Facebook: University of Helsinki