Kolme ERC Consolidator Grant -rahoitusta Helsingin yliopistoon

Arvostetun rahoituksen saajat tutkivat mustien aukkojen liikkeitä, kasvien paksuuskasvua ja suurten tilastollisten ominaisuuksien ratkaisuja satunnaisten kertoimien yhtälöihin.

Kolme Helsingin yliopistossa työskentelevää tutkijaa on saanut Euroopan tutkimusneuvoston myöntämän ERC Consolidator Grant -rahoituksen. Ari Pekka Mähöselle, Peter Johanssonille ja Tuomo Kuuselle myönnettiin rahoitus kaudeksi 2019–2023.

Ari Pekka Mähönen (@AP_Mahonen) on tutkimusryhmänjohtaja Biotekniikan instituutissa (HiLIFE) ja Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa ja tutkii kasvien kehitysbiologiaa. Mähösen tutkimusryhmä on kehittänyt uudenlaisia menetelmiä jällen aikaansaaman kasvien paksuuskasvun tutkimiseen.

Mähösen ryhmän ERC-rahoitetun tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten korkkijällen, toisen kasvin paksuuskasvusta huolehtivan kasvusolukon, kantasolut toimivat, ja miten kaksi sisäkkäisesti kasvavaa kasvusolukkoa, korkkijälsi ja jälsi, saavat yhdessä aikaan paksuuskasvun. Kasvien paksuuskasvun ymmärtäminen on keskeistä kasvibiologiassa, ja tutkimuksesta saatua tietoa voi käyttää apuna kasvien ja puiden jalostuksessa.

Mustien aukkojen mallinnusta

Peter Johansson on astrofysiikan professori matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Hän tutkii teoreettisesti erityisesti galaksien synnyn ja kehitykseen liittyviä kysymyksiä. Johanssonin ryhmän ERC-projekti ”Post-Newtonian modelling of the dynamics of supermassive black holes in galactic-scale hydrodynamical simulations” mallintaa supermassiivisten mustien aukkojen liikkeitä galaksitörmäyksissä.

Jokaisen massiivisen galaksin keskustasta löytyy supermassiivinen musta aukko. Galaksien välisissä törmäyksissä mustat aukot lähestyvät vääjäämättä toisiaan, kunnes ne lopulta sulautuvat yhteen. Taustalla on monivaiheinen tapahtumaketju, jota kukaan ei toistaiseksi ole pystynyt mallintamaan yksityiskohtaisesti yhdessä simulaatiossa.

ERC-projektin pohjana on uusi Helsingin yliopistossa kehitetty KETJU-koodi, jonka avulla tämä simulointi onnistuu nyt ensimmäistä kertaa. Koodin avulla voidaan mallintaa suurella tarkkuudella tähtien ja mustien aukkojen liikkeitä mustan aukon lähellä. Lisäksi koodi mahdollistaa gravitaatioaaltojen tutkimisen tavalla, joka ei aiemmin ole ollut tavallisissa galaksisimulaatioissa mahdollista.

Todennäköisyysteorian leikkauskohdassa

Matematiikan ja tilastotieteen professori Tuomo Kuusen ERC-hanke keskittyy ongelmiin, jotka ovat todennäköisyysteorian, osittaisdifferentiaaliyhtälöiden ja variaatiolaskennan leikkauspisteessä. Yhteisenä teemana on stokastisen homogenisaatio, joka tutkii satunnaisten osittaisdifferentiaaliyhtälöiden ratkaisuiden tilastollisia ominaisuuksia.

Viime vuosina on otettu suuria teoreettisia askeleita kvantitatiivisessa teoriassa, joiden kehittämisessä Kuusi on ollut aktiivisesti mukana. ERC-hankkeen avulla pyritään tutkimaan useita haastavia ongelmia sekä teoreettisesti että käytännöllisesti käyttäen näitä kehitettyjä menetelmiä.  Esimerkkinä käytännön sovellutuksista ovat uudet matemaattiset lähestymistavat ja laskennalliset menetelmät, jotka tukevat St1 Deep Heat Oy:n Espooseen rakennuttaman geotermisen voimalaitoksen toimintaa.

Kuusi haki ERC-rahoitusta ollessaan apulaisprofessorina Oulun yliopistossa. Rahoitus siirtyy Kuusen mukana Helsingin yliopistoon.

Euroopan tutkimusneuvosto rahoittaa korkeatasoista perustutkimusta kaikilla tieteenaloilla. ERC-rahoitus on tähän mennessä myönnetty yli 70 Helsingin yliopiston hakemukselle.

ERC Consolidator Grantia voi hakea tutkija, joka on tehnyt tutkimusta 7–12 vuotta tohtoriksi valmistumisen jälkeen ja ansioitunut urallaan. Tutkimusala voi olla mikä vain, mutta tutkijan kotiyliopiston täytyy sijaita Euroopassa.

 

Lue lisää: ERC-rahoitus ja sen saaneita Helsingin yliopiston tutkijoita

 

Ari-Pekka Mähönen

Peter Johansson

Tuomo Kuusi

Lue lisää aiheesta: Korkeakoulu- & tiedepolitiikka