Kansalliskirjasto pohtii säästöpaineiden keskellä perustehtäviään. Mitkä asiat muuttuvat?

Viime keväänä Kansalliskirjastossa vieraili paljon muitakin kuin vakioasiakkaita eli tutkijoita ja opiskelijoita. Maaliskuussa 18 000 ihmistä kävi ihailemassa peruskorjattuja tiloja, ja siitä eteenpäin kävijöitä on ollut keskikesää lukuun ottamatta yli 10 000 kuukaudessa. 

Kunnostustyö oli kallis ja pitkä, selvityksineen viisivuotinen. Mitä saatiin? Lähes epätodellisen kauniit tilat. Samalla meneillään on toinen remontti, jonka jälki ei ole yhtä kaunista. Säästöjen keskellä Kansalliskirjasto joutuu käymään läpi koko toimintansa periaatteet. Kirjasto voi joutua toimimaan hyvin eri tavoin tulevaisuudessa. 

Samalla kun tilat peruskorjattiin, uusiksi mietittiin myös kirjaston palvelut. Eteiseen ilmestyi palautusautomaatti. Kirjat voi hakea hyllystä. Kuten muissakin kirjastoissa, Kansalliskirjastossa voi nykyään asioida puhumatta kenenkään kanssa.  

Taustalla on muun muassa raha. Vuoteen 2009 verrattuna Kansalliskirjastossa työskentelee nyt 24 prosenttia vähemmän henkilökuntaa. 

Säästökuuri myös näkyy. Kun työntekijä jää äitiysvapaalle, sijaista ei tule. Kun näyttelykuraattori siirtyi eläkkeelle, uutta ei pestattu. Asiakaspalvelussa on entistä vähemmän työntekijöitä ja julkaisutoimintaa on supistettu. Kirjastolle lahjoitetut Peter von Baghin ja Max Jakobsonin kokoelmat pääsevät asiakkaiden käyttöön vasta vuosien viipeellä.

Viime keväänä Kansalliskirjasto pyöri aamuisin ja iltaisin itsepalvelulla. Palaute oli negatiivista, ja käytäntöä muutettiin. Mutta muutos on kuitenkin tullut jäädäkseen.

EI SAA SANOA EI

Jatkossa Kansalliskirjaston asiakkaat varaavat ajan kirjastonhoitajalle tai saavat neuvot sähköpostitse. Kehitteillä on uusi palvelusysteemi käytännölle. 

— Todennäköisesti kirjastoa joudutaan kuitenkin pyörittämään myös ilman asiakaspalvelua, Kansalliskirjastoon kuuluvan tutkimuskirjaston johtaja Liisa Savolainen toteaa. 

Toinen vaihtoehto olisi, että kirjasto olisi auki nykyistä harvemmin — ja myös siitä tulisi huonoa palautetta. 

— Kansalliskirjaston asiakkaat ovat vaativia, ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm kertoo. 

— Monet ovat käyneet kirjastossa vuosikymmeniä ja tottuneet vanhaan palvelumalliin. 

Vaikeaksi ja kalliiksi kirjaston pyörittämisen tekee myös se, että Kansalliskirjasto on Suomen kirjastoista se, joka auttaa silloin, kun muualta ei löydy vastausta ongelmaan.

HANKALAT AJAT

Erityisen ikävästi säästöt näkyvät aukioloajoissa. 1990-luvulla kirjasto oli jopa sunnuntaisin auki. Vuoden 2016 loppupuolella se on auki vain joka toinen lauantai. Arkisin ovet sulkeutuvat jo viideltä, paitsi keskiviikkoisin, jolloin kirjasto palvelee iltakahdeksaan. Monien asiakkaiden, esimerkiksi opetusta antavien tutkijoiden, on hankala ehtiä arkisin kirjastoon.

Syy löytyy työvuoroista. Seitsemän tunnin aukioloajan saa mahdutettua yhteen työvuoroon, Savolainen selittää. Jos kirjasto aukeaa kymmeneltä, kello viiden jälkeen alkaa raksuttaa iltavuoro, jolloin paikalle tarvitaan uusi ihminen.

Kaisa-kirjastossa eli yliopiston pääkirjastossa on puolestaan pidennetty aukioloaikoja, ja se on nykyään lauantaisin auki viiteen. Meilahden, Viikin ja Kumpulan kampuskirjastot ovat sen sijaan lauantaisin kiinni. 

Helsingin yliopiston kirjastojen aineistot sijaitsevat lähinnä avokokoelmissa, kun taas 90 prosenttia Kansalliskirjaston aineistoista on suljetuissa kokoelmissa. 

— 40 prosenttia lainoista on lukusalilainoja, ja osa vaatii erikoisvalvontaa, Savolainen toteaa.

Säästöt ovat kuitenkin syöneet myös Helsingin yliopiston kirjastoa. Hankintamenoissa on säästetty 1,4 miljoonaa vuodesta 2015 vuoteen 2016. Pääosa säästöistä syntyi siitä, että yli 1 500 lehden tilaus lakkautettiin.

ANKARAA KARSINTAA

Kansalliskirjasto ei voi säästää samalla tapaa aineistoissa kuin Helsingin yliopiston kirjasto, koska se kerryttää kansalliskokoelmaansa vapaakappaleilla. Sillä on lakiin perustuva vaatimus käsitellä ja säilyttää ne. Kirjaston tulee myös pitää kansalliskokoelma kaikkien halukkaiden, ei siis vain yliopistolaisten, saatavilla. 

Säästöjä on tehty Kansalliskirjastossa sijaitsevaan humanistiseen kokoelmaan, johon hankitaan esimerkiksi taiteen tutkimuksen ja filosofian kirjallisuutta. 

— Perinteisesti olimme hankkineet paljon monografiasarjoja. Ne ovat kalliita ja ennakoimattomia, kun kirjojen välissä voi olla seitsemän vuoden väli, mikä taas on hankalaa budjetoinnin kannalta. Niitä on karsittu hyvinkin paljon, Savolainen kertoo. 

Kansalliskirjasto saa yli kaksi kolmasosaa rahoistaan suoraan opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja loput Helsingin yliopistolta. Lahjoitusrahaa tulee jonkin verran.

KAIKKIEN KÄYTÖSSÄ

Helsingin yliopiston kirjasto on viime vuosina hankkinut runsaasti kirjoja sähkökirjapaketteina. Kansalliskirjaston humanistiseen kokoelmaan niitä ei tule yhtä paljon.

— Painettua kirjaa voi lainata kaukolainana: se voidaan lähettää Joensuuhun tai Ouluun. Painettu kirja säilyy. Filosofinen ja historiallis-kielitieteellinen aineisto ei välttämättä vanhene, vaan 1980-luvulla julkaistuilla kirjoilla on yhä käyttöä, Savolainen luonnehtii.

Kansalliskirjaston humanistinen kokoelma on kaikkien käytettävissä, samoin kuin Helsingin yliopiston kirjaston kokoelmat ja suomalaiset yliopistojen kirjastot ylipäänsä. Tämä on harvinaista: monessa maassa vain yliopistolaiset saavat käyttää yliopiston kirjastoa. Suomalaisesta käytännöstä on iloa esimerkiksi tietokirjailijoille ja toimittajille. 

Savolainen arvioi käytännön pohjaavan skandinaaviseen tasa-arvoon.

— Hyvinvointiyhteiskunnassa maksetaan veroja, joilla pidetään auki julkisia paikkoja.

HYVÄSTIT ENGELIN HELMELLE?

Kansalliskirjaston säästöt saivat viime keväänä julkisuutta, kun ylikirjastonhoitaja Ekholm ilmoitti, ettei suostu irtisanomisiin. Media innostui tymäköitä kommentteja lausuneesta johtajasta.

— Jotkut kysyvät, oliko se laskelmoitua. Ei todellakaan ollut. Ei tuollaista tee kovin mielellään, Ekholm toteaa. 

Jos säästöt vielä jatkuvat, joudutaan käymään läpi hyvin vallankumouksellisia vaihtoehtoja, Ekholm ja Savolainen painottavat. 

— Laatutasoa on laskettu niin paljon kuin on hirvitty, Savolainen toteaa. 

Saranavaiheen jälkeen joudutaan ehkä tekemään dramaattiselta vaikuttavia ratkaisuja. Voi olla pakko.

Peruskorjatut, historialliset, uljaat tilat eivät ehkä jonain päivänä kuulukaan Kansalliskirjastolle, Ekholm pohtii. Ehkä joskus katsellaan taaksepäin ja muistellaan aikaa, jolloin voitiin työskennellä elokuvamaisen kauniissa rakennuksessa.

— Voimmeko luopua tiloista ja toimia muualla? Dublinissa kirjasto on näyttely- ja museotilana. Nämä ovat valtakunnan kalleimpia tiloja, vuokramenot ovat kolme miljoonaa vuodessa. Meidän pitää miettiä, mikä on Kansalliskirjaston ydin.

Yksi asia on kuitenkin selvä. 

— Kansalliskirjasto voi olla hyvin erilainen vuonna 2020. Ellei rahoituspohjaa pystytä laajentamaan, kannattaa varautua siihen, että lähivuosina joudumme tiedottamaan aika radikaaleista uudistuksista.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/10/16.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.

Lue lisää aiheesta: Korkeakoulu- & tiedepolitiikka