Helsingin yliopisto loisti Slushissa

Science Pitching -kilpailun voitto, sijoittajien, yrittäjien ja median kiinnostusta, hyviä keskusteluja – sitä Slushista haettiin ja sitä myös saatiin.

Helsingin yliopisto näkyi laajasti ja pitkälle viime viikon Slush-tapahtumassa, ihan konkreettisestikin. Hämärässä hallissa yliopiston kirkkaana loistanut logo johdatti ihmisiä osastolle magneetin tavoin, ja esittelyssä olevat hankkeet kiinnostivat kävijöitä ruuhkaksi asti.

Oman osaston lisäksi yliopistolaiset esittäytyivät Slushissa laajalla rintamalla. Torstaina 12. marraskuuta Messukeskuksessa kisattiin ensimmäistä kertaa järjestetyssä, tiedeinnovaatioita esittelevässä Science Pitching -kilpailussa. Kilpailun kymmenestä finalistista kahdeksalla on juuret Helsingin yliopistossa.

Kisan voitti Helsingin yliopistossa solubiologina työskentelevän Virpi Muhosen COPLA-joukkue innovaatiollaan, joka on syntynyt Helsingin yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston tutkijoiden yhteistyönä. Virpi Muhosen lisäksi tiimiin kuuluvat Helsingin yliopistolta Constance Trouvé, Eve Salonius ja professori Ilkka Kiviranta. Tampereen teknillisestä yliopistosta mukana ovat Anne-Marie Haaparanta, Kaisa Laine ja professori Minna Kellomäki.

COPLAn innovaatio keskittyy rustovaurioiden varhaiseen korjaamiseen sekä ihmisillä että eläimillä. Sen tavoitteena on estää COPLA-istutteen avulla nivelvaurioiden syntyminen ja poistaa tekonivelleikkausten tarve – ensimmäisessä vaiheessa tutkijat keskittyvät eläinten nivelien korjaamiseen.

Laadukas tutkimus on tie innovaatioihin

Keskiviikkona 11. marraskuuta Helsingin yliopiston osastolla keskusteltiin muun muassa siitä, miten yliopistoissa syntyneitä innovaatioita voitaisiin hyödyntää suomalaisissa perheyrityksissä. Aiheesta keskustelivat Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Leena Mörttinen ja Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola.

– Yliopistojen monipuolisesta osaamisesta on valtavasti hyötyä yritysmaailmalle, kun ratkaisemme isoja ongelmia ja tartumme esimerkiksi digitalisaation tuomiin mahdollisuuksiin. Globaali murros monella alalla samaan aikaan vaikuttaa paljon sekä yrityksiin että tieteen tekemiseen. Molempien on muututtava, Leena Mörttinen sanoi.

Samalla Mörttinen kuitenkin huomautti, että Suomessa lähdetään liikkeelle usein teknologia edellä – silloinkin, kun ratkaisuja pitäisi miettiä enemmän asiakkaan tarpeiden kautta. Mörttinen patisti myös yliopistoa ja yritysmaailmaa tutustumaan toistensa osaamiseen nykyistä paremmin.

Asiaa painotti myös Jukka Kola, jonka mukaan yliopistomaailma on kuitenkin avautunut viime vuosina paljon elinkeinoelämään päin. Helsingin yliopistossa on monia tutkijoita, jotka ovat innostuneita tekemään asioita, joista elinkeinoelämä hyötyy ja jotka parantavat koko yhteiskunnan hyvinvointia.

– Todellisia innovaatioita syntyy, kun yliopistossa tehdään laadukasta monitieteistä tutkimusta. Sen edellytyksistä on kuitenkin huolehdittava kunnolla, jotta olisi mahdollista, että tutkimuksesta kumpuaisi myös kaupallistamismahdollisuuksia. Meidän pitää kasvattaa yliopistossa sukupolvia, jotka näkevät myös yrittäjyyden yhtenä uravaihtoehtona, Kola sanoo.

Kiinnostuksesta, keskusteluista ja kontakteista huolmatta ison messuosaston rakentaminen ja pyörittäminen on iso ponnistus. Kannattiko Slushiin osallistua, yliopiston tutkimustulosten kaupallistamisesta vastaavan HISn toimitusjohtaja Jari Strandman?

– Ehdottomasti kannatti. Etsimme 15 uudelle innovaatiolle sijoittajia ja yrittäjiä, ja Slushissa tavoittaa juuri näitä ihmisiä. Ilman heitä lupaavinkaan innovaatio ei muutu menestyväksi yritykseksi. On myös tärkeää vahvistaa Helsingin yliopiston mainetta yliopistona, jossa syntyy paljon innovaatioita, joita sekä halutaan että osataan kaupallistaa.

"Kampukselta vauhtia tuotekehitykseen". Katso video keskustelusta!

Jari Strandman Ylen aamu-tv:n haastattelussa 12.11.2015

Helsinki Innovation Services (HIS)

Lisää aiheesta: "Slush 2015: huikeita tiedeinnovaatioita ja tiukkaa kisaamista"

Lue lisää aiheesta: Korkeakoulu- & tiedepolitiikka