On aika avata kesäkirja. Suositamme teoksia, joiden avulla kesäsadetta tuskin huomaa, ellei sitten istu ja lue sateessa.

Kuulumme vedelle

Emmi Itäranta
Teemestarin kirja
Teos, 2012
226 s.

teemestari

Jos yllättävä sadekuuro pilaa lomapäivän suunnitelmat, kannattaa sukeltaa maailmaan, jossa sade on harvinainen ilonaihe. Emmi Itärannan synkässä tulevaisuusvisiossa meidän jälkeemme ei seuraa vedenpaisumus vaan veden niukkuus. Valtameret ovat nousseet, lähteet kuivuneet tai saastuneet, ja jäljellejääneitä vesivaroja kontrolloi kovaotteinen armeija.

Tässä maailmassa salaisia lähteitä ja vanhoja seremonioita vaalivat teemestarit. Nuori Noria on seuraamassa isäänsä teemestarin uralle. Se saattaa hänet moraalisten pohdintojen äärelle. Jos vettä ei riitä kaikille, kenelle sitä annetaan? Onko veden salaaminen oikein, kun lapsia on kuolemassa sen puutteeseen? Kuinka jakaa vettä kyläläisille paljastamatta sitä armeijalle?

Itärannan esikoisteos on kirjoitettu runollisella kielellä, joka välillä on kuin aforismien virtaa. Vesi, usein niin itsestään selvänä pidetty ja kuitenkin niin välttämätön, nousee päärooliin. ”Vesi ei kuulu meille, vaan me kuulumme vedelle: kun se on valunut sormien ja huokosten ja ruumiiden läpi, meitä ei erota maasta enää mikään.” Loppu on onneton vaan ei vailla toivoa.

Itseäni kosketti Teemestarin kirjassa kielen kauneus ja sanoman kirkkaus. Itäranta myös vetoaa lukijaan suoraan: voisiko jokin saada sinut toimimaan toisin tänään, jotta tästä tarinasta ei tulisi totta?

MISSÄ TILANTEESSA / Kesämökillä sateen rummuttaessa kattoa.

REETTA VAIRIMAA

Kongon viemää

Barbara Kingsolver
Myrkkypuun siemen
Suomentanut Arvi Tamminen
Like, 1999
(useita painoksia)
557 s.

”Kun sadekausi lankesi päällemme Kilangassa, se oli kuin raamatun vitsaus. Meitä oli varoitettu odottamaan sadetta lokakuussa, mutta heinäkuun päättyessä — yllättämättä ketään muita Kilangassa, paitsi meidät — pilvettömältä taivaalta alkoi sataa kaatamalla. Satoi kissoja ja koiria, sammakoita, lutikoita, sitten satoi sisiliskoja ja käärmeitä. Saimme sateen, jollaista emme olleet ikinä nähneet tai osanneet edes uneksia Georgiassa.”

Amerikkalainen perhe kohtaa Belgian Kongossa muutakin hallitsematonta kuin sadekauden. Isä, lähetyssaarnaaja, unelmoi hartaista opetuslapsista, vaikkei kukaan suostu jokeen kastettavaksi. Äiti, Etelävaltioiden sulotar, uupuu miehensä hulluuteen ja viidakon vaatimuksiin. Paikallinen opettaja Anatole suostuu tulkkaamaan avuttomille tulokkaille kieltä ja tapoja. Kaikki eivät suostu. On vuosi 1959, kumous on alkamassa.

Saarnamiehen tyttäret, mukavuuksia haikaileva Rachel, vastakohtaiset mutta yhtäläisen älykkäät kaksoset Leah ja Adah sekä kikongon kielen vaivatta oppiva pikku Ruth May, sopeutuvat tai eivät sopeudu. Siirtomaavalta kaatuu, maa itsenäistyy, mutta demokratia jää tyngäksi, kun uusi yksinvaltias ottaa johdon suurvaltojen pelatessa taustalla. Kongo-joen suuntaa ei käännä vieras eikä oma johtaja.

Barbara Kingsolver, evoluutiobiologi, on kirjoittanut vuolaana virtaavan romaanin, jota lukee kuin trilleriä. Rikas köyhä maa muuttuu hirmuhallinnosta hirmuhallinnoksi samaan aikaan kun eräs perhe murenee. Se voisi masentaa, ellei kirjan imu olisi niin väkevä.

MISSÄ TILANTEESSA / Satoi tai paistoi, tuskin huomaat.

ARJA TUUSVUORI

Untuva, harso vai pallero?

Juha Vartiainen
Suuri pilvikirja
Readme.fi, 2013
200 s.

Muistatko sen onnellisen ajattomuuden olon, joka tulee nurmella tai veneen pohjalla maatessa ja pilviä katsellessa? Täydellinen olotila ei tarvitse mitään lisää, mutta jos pilvet alkavat kiehtoa muutenkin kuin taivaankannella vaeltavina muotoina, tartu Juha Vartiaisen Suureen pilvikirjaan

Oikeastaan kirja kertoo vesihöyrystä.  Vaikka pilvet eivät ole vain vesihöyryä, vesihöyryn käyttäytyminen eri oloissa selittää liki kaiken pilviin liittyvän. Kirjassa on paljon asiaa ilmakehän ilmiöistä ja veden kierrosta.

”Sama vesi, joka nyt sataa pilvistä ja kastelee meitä, on satanut tuhansia vuosia sitten myös esi-isiemme päälle. Samaa vettä joivat dinosaurukset kymmeniä ja satoja miljoonia vuosia sitten. (…) Pilvien rakennusaine eli vesi ei katoa maapallolta mihinkään ja kaiken lisäksi sitä riittää.”

Kirja esittelee eri pilvisuvut ja –lajit havainnollisen kuvituksen kera. Cumulus-kumpupilven humilis-laji on kauniin ilman pilvi, se piirretyn pilven prototyyppi. Jos taivaalla on Nimbostratus-pilvi, se tietää tasaista ja kauan kestävää sadetta, välillä reipastakin.

Aamun vallinharjamaiset Altocumulus castellanus –hahtuvapilvet tietävät, että sateenvarjolle on päivän mittaan käyttöä.

Suuri pilvikirja antaa eväitä nähdä enemmän ja ennakoida sään muutoksia. Kokeneillekin hankalasta pilvien tunnistamisesta ei kuitenkaan kannata ottaa paineita. Tärkeintä on katsoa taivaalle.  

MISSÄ TILANTEESSA / Poutasäällä nurmikolla selällään maaten.

MARJA PEMBERTON

Kunhan olet mahdollisimman kyyninen

generation P

Viktor Pelevin
Generation P
Suomentanut Arja Pikkupeura
Tammi, 2000
310 s.

”WOW! ACAPULCOPSIS NOW!”

Viktor Pelevin kirjoittaa neuvostosukupolvesta, joka valitsi Pepsin samaan tapaan kuin heidän vanhempansa valitsivat Breznevin. Koska vaihtoehtoja ei ollut.

”GUCCI FOR MEN. OLE EUROOPPALAINEN. HAISE PAREMMALTA.”

Tatarski opiskelee neuvostokansojen kirjallisuutta. Uraa pitää miettiä uudestaan, kun Neuvostoliittoa parannetaan niin paljon, että se lakkaa olemasta. Tatarskista tulee copywriter, myöhemmin kompromenttointiosaston vanhin creator. Taivas on rajana.

”Tämä on kultakuumeen aikaa niin kuin Klondykessä. Kahden vuoden päästä kaikki on vallattu.” Virvokkeita nautitaan ja pöhinää piisaa kuin ikuisessa Slushissa. Todellisuuden salaisuudet valkenevat Tatarskille pikku hiljaa.

Homma menee jokseenkin niin, että copywriterit tuossa kerroksessa kirjoittavat poliitikkojen tekstit, joiden sisällöstä vastaa iso raha. Oligarkkien puheet kirjoittavat myös copyt, toisessa kerroksessa vain. Oligarkit puolestaan ovat virtuaalisia, 3D-animoituja.

”Mutta miten sitten… Hetkinen… Minkä varassa tämä kaikki sitten on?”

”Sitä älä ajattele ikinä, hän sanoi. Siis kerta kaikkiaan koskaan.”

Pelevin panee tasapuolisesti halvalla diktatuureja ja nihilististä markkinahöttöä. Parodia vallan virtuaalisuudesta ei ole parissa vuosikymmenessä pahentunut.

Reagan oli toisella kaudellaan jo animoitu.”

MISSÄ TILANTEESSA / Hesarin sijasta, kun maailman meno on liikaa ja sade vain jatkuu.

MIKKO PELTTARI

Paavikin on kasa molekyylejä

Guss Mattsson
Hyvä herrasväki
Suomentanut Kauko Kare
Karisto, 1967
128 s.

Hyvä herrasväki tarjoilee valikoiman päätoimittaja Guss Mattssonin (1873–1914) Dagens Tidningissä julkaistuja pakinoita vuodelta 1913. Pakinoita on kaikesta: Paun kaupungin kadonneista gobeliineista Goethen kiharaan ja ylioppilaiden epäahkeruudesta Espanjan kuninkaan platinaisiin housunnappeihin.

Mattssonin pakinat ovat vastaansanomattoman hauskoja ja kekseliäitä. Teksti on tyyliniekan kynäilemää. Sata vuotta kirjoittamishetkestä ei tunnu juurikaan muuttaneen maailmaa. Yhdessä pakinassaan kotihengettärille antama roolitus pölykätköjen torjujana saattaa haiskahtaa tomuttuneelta. Valtiopäiväedustaja Mattssonin ansioitui kuitenkin naisten äänioikeuden kannattajana.

Mattsson osasi kirjoittaa hauskasti ja ymmärrettävästi myös tieteestä. Useissa pakinoissa sivutaankin kemian keksintöjä. Mattsson oli väitellyt Helsingin yliopistossa aiheenaan hiilivedyt. Hän oli myös yliopiston kemian dosentti.

Mattsson oli osuva ennustaja. Hän väittää, että vuonna 2034 ”Jokaisella on mukanaan puhelin” ja ”ei ole enää muunlaisia lehtiä kuin puhelimitse ja kaukokuvin toimitettuja.”

Lisää Mattssonin suomennettuja pakinoita on saatavilla myös Tänään-kokoelmassa (Karisto, 1961).

MISSÄ TILANTEESSA / Lukuhetkeä varten voinee pian tilata mieleisensä kesäsään. Mattsson ennakoi, että lähitulevaisuudessa on mahdollista huuhtoa sadepilvet tiehensä lentokoneen kuumailma-apparaatilla.

MAISA PURANEN

Pohjoinen taivas on korkealla

Engel

Jukka Viikilä
Akvarelleja Engelin kaupungista
Gummerus, 2016
215 s.

Suomi on maa, jossa lapset leikkivät pimeässä, kirjoittaa Jukka Viikilän romaanin C. L. Engel yöpäiväkirjaansa. Ja merenrantaan helsinkiläiset menevät hakeakseen karaistusta.

Engel on ajautunut haaveiden Berliinin sijaan Euroopan syrjäisimmille rannoille, joilla pimeys yltää lounasaikaan asti ja pakkanen uhkaa jäädyttää keuhkot. Vilun lisäksi kaupunginarkkitehtia ravistelee vieraus. ”Toiveeni on, että rakkauteni piiri kasvaisi. Kaikkialla vain on niin kylmä.”

Viikilän romaanin päähenkilö ei piekse suuta vaan keskittyy työn maailmaan ja työn maailmassa viivaimensuoriin kynänvetoihin. Öisin kirjatuissa ajatusfragmenteissa kuitenkin paljastuu mies, joka tahtoisi halata tytärtään ja hellii puutarhansa kirsikkapuita kaakeliuunin lämmöllä.

Parhaimpina hetkinään hän hymyilee suomalaisille, joille kaunein kukka on peruna. Läkähdyttävän helteen poissaolo saattaa yhtäkkiä tuntua siunaukselta, ja taivas on korkealla. ”Tuuli on pyyhkäissyt naakat taivaalta. Sateen uhka virkistää kuin kahvi.”

Viikilän maalaaman Engelin synkkyys ei ahdista, mutta hänen huomionsa kaiken katoavuudesta koskettavat. Tosi maailma romaanin ympärillä saa kaikin mokomin olla harmaa ja hidas, kunhan mikään ei katkaise lukuhetken rauhaa. Kirjan kieleen haluaa jäädä olemaan.

MISSÄ TILANTEESSA / Pitkinä, hiljaisina hetkinä.

VIRVE POHJANPALO

Teksti on julkaistu Kirjat -palstalla Yliopisto-lehden numerossa Y/05/17.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.