Vuoden nimi on Käärijä

Käärijä on valittu Vuoden nimeksi 2023. Valinnan tekivät nimistöntutkimuksen asiantuntijat.

Vuoden nimeksi 2023 on valittu Käärijä. Käärijä sijoittui toukokuun Euroviisuissa hienosti toiseksi, keräten ylivoimaisesti eniten yleisöääniä ja synnyttäen valtavan Käärijä-huuman Suomessa ja eri puolilla Eurooppaa. Kieliasiantuntijoita Käärijän menestyksessä ilahdutti erityisesti se, että niin artistin nimi kuin edustuskappale ovat suomenkielisiä – nyky-Suomessa kun usein ajatellaan, että kansainvälisyys eri elämänalueilla edellyttäisi englannin kielen käyttöä tai vähintään ”ääkkösten” välttelyä. Käärijä on kertonut artistinimen syntyneen spontaanisti hänen ”kääriessään” voittoja rahapeliautomaatista.

Toiseksi Vuoden nimi -äänestyksessä ylsi Nysväri, kapeiden kolojen ja rakojen puhdistamiseen tarkoitetun siivousharjan nimi. Nysväämisellä viitataan pikkutarkkaan toimintaan usein negatiiviseen sävyyn, mutta tuotenimen voi tulkita suhtautuvan tarkkaan siivoamiseen humoristisella itseironialla tai jopa ylpeydellä. Nysväri sopii mainiosti Sini-siivousvälinetuotteiden informatiiviseen ja paikoin kekseliääseenkin nimistöön.

Kolmannen sijan äänestyksessä jakoivat Espoon kaupunginteatteri ja Ransunraitti. Espoon kaupunginteatteri vaihtoi elokuussa nimekseen &-merkin, mutta nimiasiantuntijat ovat suhtautuneet uuden nimen toimivuuteen hyvin epäilevästi. Niinpä Vuoden nimi -finaaliin valittiin teatterin vanha, kaikin puolin toimiva nimi. Ransunraitti-kadunnimi taas on kunnianosoitus Ylen Pikku Kakkosen suosikkihahmo Ransu Karvakuonolle. Yle Tampereen toimitus sijaitsee kyseisen kadun varrella.

Muut finaaliin päässeet nimet olivat Hukkasiini, Mosaiikki ja Uvja. Ehdokkaat perusteluineen ovat nähtävillä Nimistöntutkimuksen päivien verkkosivuilla.

Valintaan osallistui 45 nimistöntutkimuksen asiantuntijaa

Vuoden nimi on tunnustuspalkinto, joka annetaan kuluneen vuoden aikana esillä olleelle hyvälle nimelle. Palkinnon saaja voi edustaa mitä tahansa erisnimikategoriaa, kuten paikan-, henkilön-, yritys- tai tuotenimiä. Palkinnolla halutaan nostaa esille onnistuneita nimivalintoja ja kiinnittää huomiota nimenannon merkitykseen yhteiskunnassa.

Vuoden nimi valittiin Nimistöntutkimuksen päivillä 10. marraskuuta järjestetyssä äänestyksessä, johon osallistui 45 nimistöntutkimuksen, -huollon ja -suunnittelun asiantuntijaa. Palkinto jaettiin nyt seitsemättä kertaa. Vuonna 2017 palkinnon voitti Tampereen yliopisto, vuonna 2018 Helsingi Sõnumid, Maaelu Tulevik sekä Pealinnaleht, vuonna 2019 Liisankatu, vuonna 2020 Tikkurilan kirkko, vuonna 2021 Koronavilkku ja vuonna 2022 Eläinsairaala Savon Murre.

Nimistöntutkimuksen päivät on Helsingin yliopistolla vuosittain järjestettävä tapahtuma, jossa esitellään erisnimiin kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta. Tapahtuma järjestettiin nyt 26. kerran.

Lisätietoja:

Filosofian tohtori, tutkija Lasse Hämäläinen

lasse.j.hamalainen@helsinki.fi

040 7428373

Filosofian tohtori, dosentti Taarna Valtonen

taarna.valtonen@helsinki.fi