Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 4/2024.
Teollisuuskoneiden jyskeen yli erottuu huuto. Osa sanoista kuulostaa etäisesti tutuilta. Pian yksi koneista piippaa virheilmoituksen sähköiselle näytölle toisella kielellä. Kahvinurkkauksessa työterveysasioista ja virkistystoiminnasta muistuttelevan ilmoitustaulun kielivalikoima on kirjava, samoin lähikorttelien äänimaisema.
Tällaisissa yhteisöissä saksan kielen professori, monikielisyystutkija Leena Kolehmainen tekee tutkimusta.
— Kielisuunnittelu koskee kaikkia työpaikkoja. Kommunikaation on toimittava työturvallisuussyistäkin, professori sanoo.
Teollisuusmiljöö on hänelle tuttu lapsuudesta asti.
— Olen piippujen juurella kasvanut. Synnyin Varkaudessa.
Yksi hänen tutkimustensa näyttämöistäkin on nimenomaan menneisyyden Varkaus.
— Saksasta tuli paperikoneita asentajineen, ja saksalla oli yhteisössä iso rooli.
Kolehmainen kerää tuosta ajasta muistitietoa.
— Menneestä puhutaan ylpeänä, ja näkyviäkin merkkejä on vielä, vaikkapa nimistössä Saksalankuja.
Hän tekee tätä tutkimusta osana kansainvälistä verkostoa, joka on kiinnostunut kommunikaatiosta ja kielenoppimisesta Keski-Euroopan ja Suomen teollisissa ympäristöissä.
Stubbin malliin
Leena Kolehmainen on miettinyt kielten ja turvallisuuden kytköksiä myös työyhteisöjä isommassa mittakaavassa: koko Suomen ja huoltovarmuuden kysymyksenä.
— Kenen välittämän tiedon varaan jättäydymme — osana Natoa, osana Eurooppaa ja osana maailmaa? Kuinka hankimme tietoa ja tulemme itse ymmärretyksi?
Monipuolisen kielitaidon arvo korostuu kriiseissä, ja kriisit ovat arvaamattomia.
— Nyt on pula ukrainan kielen asiantuntijoista. Korona taas osoitti, että monikielinen viestintä on terveysturvallisuuskysymys.
Kolehmaisen työpaikalla humanistisen tiedekunnan kielten osastossa opetetaan yli 30 kieltä ja tutkitaan vielä useampia. Yhden erityisalaa on arabia tai japani, toisen venäjä tai portugali.
— Kaikki nämä kielet ovat myös keskinäisen kommunikaatiomme kieliä. Samalla osasto tukee sitä, että suomi pysyy yhteisenä työkielenä englannin ja muiden rinnalla.
Professori arvostaa monikielisyyteen panostamista ja sitä, että Suomeen muuttava satsaa suomeen. Kun osaa paikallista kieltä, urallakin pääsee aina pidemmälle.
— Presidentti Stubb on tässä loistava esikuva. Hän on jo nyt näyttänyt, miten monipuolinen kielitaito auttaa luottamuksen rakentamisessa.
Kolehmaiseen kielikipinä tarttui kotoa. Lapsuudenkodissa kyläili vanhempien kollegoja Saksasta ja Sveitsistä.
— Samalla tavalla nykyopiskelijoiden innostus on usein lähtöisin jonkun käheän ihmisen tapaamisesta — tai hyvästä opettajasta.
Kielet altavastaajina
Suomalaisnuorten kielitaidon kapeneminen on kieliammattilaiselle raskas aihe. Puheen alkuun puristuu huokaus.
— Kun mediassa puhutaan kielivalinnoista, lapset ja nuoret freimataan toimijoiksi, vaikka kyse on kuntien tekemistä päätöksistä ja koulutuspolitiikasta, professori pohtii.
— Kyselytutkimusten mukaan lapset itse olisivat innostuneita oppimaan muitakin kieliä kuin englantia, mikä tietenkin on hauska ja helpottava tieto.
Kielet on kuitenkin pantu valinnoissa samalle viivalle kädentaitoaineiden kanssa, ja opetuksen minimiryhmäkokoja korotettu. Näin kielten opetusryhmät eivät lopulta toteudu.
— Kuinka matematiikan oppimiselle kävisi, jos se olisi samaan tapaan valinnaista?
1990-luvulle asti yli 30 000 asukkaan kuntien oli tarjottava ainakin viiden vieraan kielen opetusta. Säännön purkamisen jälkeen opettajat ovat todistaneet kielten 30-vuotista alamäkeä ja yrittäneet harata vastaan.
— Koulun on tietenkin hyvä vahvistaa myös kädentaitoja, mutta ei valintojen silti näin pitäisi mennä. Nykyjärjestelmä ei tuota tarvittavaa kieli- ja kulttuuriosaamista.
Krooninen osaajapula
Klassinen kielitaitoihanne saksoineen ja latinoineen on ehkä mennyttä, mutta saksan merkitys taloudessa, tekniikassa tai eurooppalaisessa politiikassa ei ole kadonnut. Kaupan alalla pula saksan osaajista on Suomessa kroonistunut.
— Aasiassa saksan suosio onkin nousussa.
Täällä ei näy auttavan edes se, että Pohjolan ja saksankielisen Euroopan historiat ovat solmiutuneet toisiinsa satojen vuosien mitalta.
Kolehmainen osallistui maaliskuussa suomalais-saksalaisten kulttuurisuhteiden konferenssiin koillisessa Saksassa. Tapaamispaikka, vuonna 1456 perustettu Greifswaldin yliopisto, on hyvä esimerkki yhteisestä menneisyydestä.
— Valtakuntamme vanhimpia yliopistoja, Kolehmainen muistuttaa.
Greifswald nimittäin liitettiin Ruotsin kuningaskuntaan vuonna 1631, jonka jälkeen olimme osa samaa emämaata lähes kaksi vuosisataa.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.