Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 9/2025.
Kuuntele juttu
Viime keväänä KAJ-huuma kävi kuumana. Ruotsiksi laulavan vöyriläistrion saunarallatus Bara bada bastu raikasi kautta maan, mutta faneilla oli pulma: moni ei ymmärtänyt laulusta juuri enempää kuin muutaman sanan kertosäkeestä.
Vöyrin murre eroaa rutkasti koulussa opetetusta yleissuomenruotsista. Niin Yle, Helsingin Sanomat kuin iltapäivälehdetkin julkaisivat juttuja, joissa laulun sanomaa avattiin. Ilta-Sanomat haastatteli laulajien lukioaikaista suomen opettajaa, joka kertoi esimerkiksi, että ”perkele, e va på värman jär” tarkoittaa ”perkele, täällä on lämpö päällä”.
Murretutkijan näkökulmasta vöyrinruotsi ei kuitenkaan ole erityisen kumma tapaus.
— Vöyri on tosi tyypillinen Pohjanmaan maakunnan keskiosan ruotsalaismurre, josta löytyy monia samanlaisia piirteitä kuin Mustasaaren kunnasta tai pohjoisempana Uudenkaarlepyyn suunnasta, kertoo dosentti
Suomenruotsalaiset murteet muodostavat jatkumon, jossa naapuripitäjien kielet muistuttavat usein toisiaan, mutta erot kasvavat etäisyyden mukaan.
Melodia erottaa
Kun suomenruotsalainen matkustaa Tukholmaan ja avaa suunsa, paikalliset äkkäävät oitis, että keskustelukumppani tulee idempää. Paljastavin piirre on puheen intonaatio eli melodia. Ruotsinruotsalainen liki laulaa lausuttavansa, mutta standardisuomenruotsia puhutaan yhtä monotonisesti kuin suomea.
— Ruotsalaisista se voi kuulosta hassulta. Osin se johtuu siitä, että Ruotsissa ei tiedetä, että Suomessa on äidinkielisiä ruotsinpuhujia. Koska puhe kuulostaa erilaiselta, se tulkitaan kielenoppijan aksentiksi, professori
Ruotsinruotsissa sanan melodia voi myös muuttaa sen merkitystä. Esimerkiksi anden voi tarkoittaa joko henkeä tai sorsaa riippuen siitä, kuinka sana soi. Kyseessä on kevytversio esimerkiksi kiinassa esiintyvästä tonaalisuudesta eli siitä, että sanan sävel määrää sen merkityksen.
Suomenruotsissa ilmiötä ei muutamia poikkeusmurteita lukuun ottamatta esiinny.
Selkoääntämystä
Tutkijat eivät ole varmoja, lausuttiinko suomenruotsiakin muinoin laulavaisella intonaatiolla. Vanhat ruotsinkieliset tekstit antavat vihiä kielessä tapahtuneista äänteenmuutoksista, mutta eivät melodiasta.
Lindströmin mukaan on kuitenkin luultavinta, että kun ruotsin kieli juurtui nykyisen Suomen rannikolle keskiajalla, intonaatio olisi jo syntynyt. Piirre on 800 vuoden kuluessa voinut hiipua, luultavasti suomen kielen vaikutuksesta.
— Se katoaa helposti, koska voimme hyvin puhua suomenruotsia ilman sitä. Käytännön puhekontekstissa sorsa ja henki menevät harvemmin sekaisin, Lindström selittää.
Lennokkaan melodian kadossa on yksi hyvä piirre: monien skandinaavien mielestä kaikista pohjoismaisista kielistä juuri suomenruotsia on helpointa ymmärtää.
— Suomenruotsi on ääntämiseltään vähän niin kuin selkoruotsia, ainakin helsinkiläispohjainen standardisuomenruotsi.
Var e vessan?
Suomen kieli on vaikuttanut suomenruotsiin monella tavalla. Vaikutus näkyy esimerkiksi siinä, missä järjestyksessä sanoja ladotaan lauseeseen tai siinä, miten äänteet lausutaan.
— Suomenruotsin a-äänne muistuttaa enemmän suomen kuin ruotsinruotsin pitkää a:ta, Therese Leinonen mainitsee.
Selkeimmin suomen vaikutus käy ilmi sanastosta. Suomenruotsalainen voi sanoa jätte kiva ja hittade du vessan, kun Ruotsissa sanottaisiin esimerkiksi trevlig ja toa. Vaikka valtaosa suomenruotsin sanastosta on yhteistä ruotsinruotsin kanssa, siihen on tullut kosolti lainasanoja suomesta.
Esimerkiksi -ista- tai -ttaa-päätteisiä suomalaisverbejä on pesiytynyt suomenruotsin murteisiin aika liuta, Leinonen kertoo. Rämista, kolista ja kotkotta ovat suoria lainoja suomesta. Joissain tapauksissa ruotsinkieliset ovat napanneet naapureiltaan vain johtimen ja yhdistäneet sen ruotsalaiseen sanaan. Vaikkapa verbin jamsutta pohjalla on ruotsin höpöttämistä tarkoittava jamsa.
— Siitä näkee, kuinka syvää kontakti on ollut. Ei ole lainattu vain yksittäisiä sanoja vaan myös sananmuodostustyyppejä.
Perkele potkii
Suomen kieli näkyy myös fraaseissa, vaikkapa siinä, kun suomenruotsalainen tekee jotain vahingossa, i misstag. Ruotsinruotsissa sanottaisiin av misstag.
— Se i tulee varmasti suomen inessiivistä, Jan Lindström sanoo.
Toinen vastaava käännöslaina on gå på kaffe. Meneehän suomenkielinenkin kahville.
— Ruotsissa se olisi ska vi fika. Gå på tulee suomalaisesta fraasista.
Sitten on eräs suomalainen sanajoukko, josta ruotsinkieliset ovat mieluusti lainailleet: voimasanat. Ruotsia jutteleva nuorisoporukka voi maustaa puhettaan suomalaisella vitulla.
— Monien mielestä suomenkieliset kirosanat ovat ekspressiivisempiä. Perkeleessä on niin vahvat konsonantit, että se antaa emootiolle enemmän voimaa kuin jos sanoo, että fan också.
Muinaisaarteita
Suomenruotsin kehityskulut voi tiivistäen jaotella kahteen lootaan, Lindström selittää: aktiiviseen ja passiiviseen. Esimerkiksi edellä esitellyt suomalaisvaikutteet lukeutuvat ensimmäiseen. Suomessa puhutut ruotsin murteet kehittyvät siis aktiivisesti eri suuntaan kuin ruotsinruotsi.
Passiivinen kehitys taas tarkoittaa sitä, että ruotsinruotsissa tapahtuvat muutokset eivät yllä Suomen murteisiin. Tällöin murteeseen jää jäänteitä kielen vanhemmasta versiosta. Sellaiset ovat kielitieteilijöille aarrearkku.
Kielessä tapahtuvat muutokset alkavat usein niiden ydinalueilta. Sieltä ne lyövät aaltoina syrjäseuduille, mutta kuten aallot, nekin heikkenevät etäisyyksien kasvaessa. Siksi vanhat puhetavat säilyvät usein parhaiten kielialueen reunamilla, Leinonen kertoo.
— Monet suomenruotsin murteet, jotka eivät ole alkaneet yleiskielistyä, ovat aika vanhakantaisia, Lindström sanoo.
Yksi esimerkki ovat tietyt diftongit. vokaaliyhdistelmät. Ruotsin tunnilla opetetaan, että kivi on sten, mutta monessa murteessa esimerkiksi Pohjanmaalla voidaankin sanoa stein. Gröt eli puuro taas on gröit ja ben eli jalka bein. Kussakin tapauksessa jälkimmäinen muoto on vanhempi.
Vanhoja diftongeja löytyy myös Norrlannista ja Gotlannista sekä joistain norjan murteista. Monet suomenruotsin muinaisjäänteet elävät tipoittain myös muilla syrjäseuduilla.
Presidentti & vadelmat
Suomenruotsalaiset murteet ovat myös säilyttäneet muinaisruotsin äänteiden pituusjärjestelmän paremmin kuin Ruotsin murteet.
— Standardiruotsissa Ruotsin maassa on periaatteessa vain kahta tavukvantiteettia, joko pitkä konsonantti tai pitkä vokaali, Lindström selittää.
Esimerkiksi sana foto voidaan lausua ”fuutu” tai ”futtu”, mutta ei ”futu”. Sen takia monien suomalaisten sukunimien ääntäminen voi tuottaa ruotsinruotsalaisille vaikeuksia. Presidentti Tarja Halosen sukunimi muuttuu helposti muotoon ”Hallonen”.
— Se onkin hauska juttu, kun se tarkoittaa vadelmia.
Muinaisruotsissa tällaista sääntöä ei ollut, kuten ei myöskään Suomessa puhutuissa nykymurteissa. Esimerkiksi vecka eli viikko oli muinaisruotsissa nominatiivissa vika ja taivutetussa muodossa viku. Sanan suomenruotsalainen murrevariantti ääntyy yhä ”viku”.
Myös sellaiset verbit kuin göra ja fara ääntyvät suomenruotsissa usein lyhyellä ensivokaalilla.
— Murteissa on myös tala, mutta helsinkiläiselle niin puhuva on jo landelta, Lindström kertoo.
Se, että vokaalien ja konsonanttien monipuolisemmat ääntämystavat ovat säilyneet suomenruotsissa, johtuu niin ikään luultavasti suomen kielen vaikutuksesta.
— Suomen kielessä on tuli, tulli ja tuuli, Lindström mainitsee.
Miehekäs vene
Kenties kaikkein hurjin menneisyyden muistomerkki liittyy substantiivien sukuihin. Ammoisessa germaanissa substantiivit jakautuivat maskuliiniin, feminiiniin ja neutriin. Kolmen suvun systeemi on yhä saksassa ja islannissa.
Englannissa suvuista on luovuttu kokonaan, mutta ruotsin karsintalinja on ollut maltillisempi. Perusruotsissa maskuliini ja feminiini ovat sulautuneet yhteen ja muodostaneet en-sanojen kategorian, kun taas ett-sanat ovat vanhoja neutreja.
— Mutta vanha systeemi on säilynyt monissa suomenruotsalaisissa murteissa, Leinonen toteaa.
Perusruotsalainen viittaa esimerkiksi sanoihin båt ja sol pronominilla den. Mutta tietyissä suomenruotsin murteissa båt-sanaan viitataankin maskuliinisella han-pronominilla ja sol-sanaan feminiinillä pronominilla hon.
Myös sanojen määräisten muotojen taivutuspäätteet eroavat sen mukaan, ovatko ne maskuliineja vai feminiinejä. Standardiruotsissa molemmat sanat taipuvat samalla tavalla, båten ja solen. Mainituissa murteissa sanotaan niin ikään solen, mutta båt taipuukin båtn tai båtin.
Toisaalta Kokkolassa ja Alavetelissä vanha kolmijako on kadonnut tyystin. Talo, standardiruotsiksi ett hus, onkin ein hus. Määräinen artikkeli taas on he, joka on mutatoitunut det. Vanhat en- ja ett-muodot elävät siis sulassa sovussa jokaisessa sanassa, eikä kenenkään alaveteliä opiskelevan tarvitse muistella, kumpaan sukuun substantiivi kuuluu.
Pohjalaiset pärjäävät
Suomenruotsalaiset murteet voivat hyvin, Therese Leinonen kertoo. Sellainen uhkakuva, että standardiruotsi korvaisi murteet, ei näytä ainakaan lähitulevaisuudessa todennäköiseltä.
— Murteet ovat vahva osa ihmisten identiteettiä. Kun maailma tulee yhä globaalimmaksi ja englannilla on niin suuri rooli, paikallinen identiteetti on tullut jopa tärkeämmäksi.
Suomenruotsalaisia murteita voi suojella erityisesti se, että ne ovat vähemmistökieli. Sama näkyy muuallakin maailmassa. Esimerkiksi saksan murteet ovat säilyneet paremmin sellaisissa maissa, joissa se ei ole valtakieli.
Ruotsissa kielen murteiden kirjo on haalistunut selvästi vuosikymmenten saatossa.
— Se johtuu osittain kielipoliittisista tekijöistä. Murteita on vähätelty. Ruotsissa monella alueella puhutaan yleiskieltä, jossa on regionaalisia vivahteita. Perinteiset pitäjämurteet ovat paljon heikommassa asemassa.
Eivät suomenruotsinkaan murteet ole kokonaan kadolta säästyneet. Esimerkiksi Satakunnan murteet ovat sammuneet. Vielä 1960-luvulla myös Espoossa ja Vantaalla saattoi kuulla murteita, jotka olivat aika kaukana yleiskielestä. Sittemmin ne ovat pitkälti korvautuneet helsinkiläisellä puheenparrella.
— Pohjalaismurteet taas ovat säilyneet erityisen hyvin, koska ne ovat maantieteellisesti niin kaukana Helsingistä ja vanhasta pääkaupungista Turusta, Leinonen kertoo.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Kiinnostuitko suomenruotsin murteista? Niitä voi kuunnella
Kun KAJ’n jäsenet antoivat ennen Euroviisuja suomalaiselle medialle haastatteluja, he puhuivat erinomaista suomea. Siellä täällä vilahtelevat sijamuotovirheet kuitenkin paljastivat, ettei kyseessä ole heidän äidinkielensä.
Kevin Holmström, yksi kolmikosta, kertoi Ylelle, että suomen puhuminen hermostuttaa. Trio kutsui puhumaansa suomea ”rallisuomeksi”. Kotimaisten kielten keskus nosti rallisuomen maaliskuussa kuukauden sanaksi. ”Tärkeintä on juuri kielitaidon hyödyntäminen, ei virheetön ulosanti”, tiedotteessa kannustettiin.
Professori Jan Lindströmin mukaan valtaosa suomenruotsalaisista on sujuvasti kaksikielisiä. Asennemuutosta se voi toki vaatia, kuten suomea äidinkielenään puhuviltakin.
— Jos on pikkuisen vaikeuksia kielessä A tai B, Suomessa ajatellaan, että et ole oikeasti kaksikielinen. Se voi johtaa henkisiin lukkoihin. Yliopistossakin moni puhuu ensin ihan kelvollista ruotsia, mutta sanoo, että tyvärr måste jag fortsätta på finska.
Yksi syy suomenruotsalaisten suomen taidolle on se, että vuodesta 1968 alkaen jokaisen koululaisen on täytynyt opiskella toista kotimaista kieltä. Vastentahtoinen suomenkielinen nuoriso puhuu pakkoruotsista, mutta yhtä lailla monia ruotsinkielisiä tuskastuttaa pakkosuomi, tvångsfinska.
— Kyllä siitä puhutaan, varsinkin Pohjanmaalla. Ei tosin ihan samoilla oheismerkityksillä kuin pakkoruotsikeskustelussa, Lindström kertoo.
Pakkoruotsin ja -suomen ansiosta Suomessa on vahva kielitaitoreservi, Lindström arvioi. Toisaalta hänestä tuntuu, että kouluopetus voisi johtaa parempiinkin tuloksiin. Etenkin suomenkielisten ruotsin kielen taito tuntuu paikoin heikolta.
— Aikaisemmin yksi sivistyneen ihmisen piirre oli, että osasi vastata jossain määrin ruotsiksi kysymyksiin. Se on vähentynyt. Ei sekään ole hyvä, että pohjoismaisten yritysten huippuvirat ovat tarjolla vain suomenruotsalaisille, Lindström toteaa.