Senegalilainen tutkija ja kirjailija tutkii, miten kieli auttaa oppimaan

Jules Mansalyn intohimo on kirjoittaminen. 

– Yhdistän kirjoittamalla tutkijan identiteettini elettyyn elämään ja kokemuksiin. Tietoa Afrikasta luovat yhä usein ulkopuoliset ja se tieto perustuu eurosentrisiin käsityksiin ja kolonialismiin, kirjailijanimeä Jules Ndotty käyttävä Mansaly kertoo.

Mansalyn kirjoittaminen ei rajoitu tiettyihin teemoihin tai maantieteellisiin alueisiin. Pikemminkin se kattaa useita tiloja.

– Esimerkiksi viimeisimmässä kirjassani käsittelen Covidin kokemusta. 

Oppimis- ja kirjakeskus Samineen 

Mansalyn mukaan kirjoitettu kirja on edelleen hyvä ja voimakas väline, joka auttaa oppimaan, varustautumaan ja kohtaamaan ihmiskunnan erilaiset haasteet.

Kulttuuriaktivistina Mansaly on rakentanut oppimis- ja kirjakeskuksen Samineen, Senegalin ja Guinea-Bissaun rajalla sijaitsevaan kaupunkiin. Keskuksen tavoitteena on antaa paikallisille asukkaille mahdollisuus saada kirjoja ja kehittää opettajien ja oppilaiden monikielisiä luku- ja kirjoitustaitoja. 

Tutustuminen keskustakampuksen Afrikka-tutkimukseen

Jules Mansaly valittiin Helsingin yliopiston uuteen Afrikan uran alkuvaiheen liikkuvuusohjelmaan. Toukokuun loppuun 2023 kestävän vierailunsa aikana Mansaly työskentelee yhdessä Afrikan tutkimuksen professori Friederike Lüpken kanssa. He edistävät monikielisyyteen koulutuksessa liittyviä hankeideoita, erityisesti monikielisten ympäristöjen opetus- ja oppimismenetelmiä. 

Vierailunsa aikana Mansaly luennoi tutkimuksestaan ja kirjailijuudestaan.  

– Työstämme lisäksi professori Lüpken kanssa apurahahakemusta monikieliseen koulutushankkeeseen, joka kattaa Malin, Gambian ja Senegalin, yhteistyössä Gambian yliopiston, Malissa sijaitsevan UNESCOn toimipisteen ja LILIEMA Senegalin kanssa. Keskitymme opettajankoulutukseen ja osallistavaan monikieliseen opetukseen näissä erittäin monikielisissä Länsi-Afrikan maissa, mutta myös Suomessa, Mansaly kertoo.

Mikä on LILIEMA?

Friederike Lüpke on luonut yhdessä paikallisten aktivistien sekä senegalilaisten ja eurooppalaisten tutkijoiden kanssa opetus- ja oppimisohjelman, LILIEMAn, joka on mukautettavissa mihin tahansa monikieliseen ympäristöön.  

Malissa ja Gambiassa on otettu koulujen opetussuunnitelmiin mukaan kaksi- ja monikielinen opetus, jossa tarjotaan joitakin maan kansalliskieliä kolonialismin peruja olevien virallisten kielten (Gambiassa englanti ja Malissa ranska) lisäksi. 

– Haluamme kehittää tapoja, joilla nämä kielet ja monikielisyys sisällytetään koulujen opetussuunnitelmiin. Tällä hetkellä opettajat eivät saa koulutusta opettamistaan kansallisista kielistä tai monikielisyyspedagogiikasta, eivätkä he ole itse oppineet näitä kieliä virallisesti koulussa, joten heillä ei ole kokemusta niiden lukemisesta ja kirjoittamisesta. 

LILIEMA auttaa tässä ongelmassa.  Sen sijaan, että kielet asetettaisiin hierarkkiseen järjestykseen ja opetettaisiin niitä erikseen tai tarjottaisiin luku- ja kirjoitustaitoa yhdellä kielellä, LILIEMA on kehittänyt menetelmän, joka perustuu Länsi-Afrikan nykyisiin ruohonjuuritason käytäntöihin, jotka ovat syntyneet keskeisten kirjoituskielten ympärille. 

Käyttäen esimerkiksi senegalilaisille kielille kehitettyjä virallisia aakkosia, LILIEMA opettaa äänteiden ja kirjainten välisiä assosiaatioita tässä aakkostossa ei yhden kielen perusteella vaan opettajien ja oppijoiden koko repertuaaria hyödyntäen. LILIEMA mukautuu siten joustavasti mihin tahansa kielelliseen kontekstiin ja tarjoaa kestäviä ja siirrettävissä olevia luku- ja kirjoitustaitoja. 

– Tutkimme, missä määrin tällainen osallistava menetelmä voisi tarjota mallin monikielisen koulutustietoisuuden luomiseen ja monikielisten identiteettien ja taitojen vaalimiseen myös virallisessa koulutuksessa, Lüpke sanoo. 

Suomi ja Afrikka voivat saada oppia toisiltaan 

Suomen koulujen opetussuunnitelma luo oikeudelliset puitteet innovatiiviselle ja osallistavalle monikieliselle opetukselle. Samaan aikaan suomalainen koulutusjärjestelmä kamppailee monikielisten oppijoiden integroinnin ja tukemisen kanssa, sillä Suomen kielellinen monimuotoisuus on lisääntynyt valtavasti maahanmuuton myötä. Monikielisen opetuksen toteuttaminen on vasta alkuvaiheessa.

Vaikka Suomi onkin tunnustanut monikielisemmän yhteiskunnan muuttuvat koulutustarpeet, kieli-ideologiat sekä opettajien ohjauksen ja monikielisten opetusmenetelmien puute haittaavat sen toteuttamista. Länsi-Afrikan opettajilla taas on pitkäaikaista kokemusta erittäin monikielisistä luokkahuoneista, vaikka opetussuunnitelmat eivät heijasta monikielisyyttä lainkaan. Opettajien epävirallinen osaaminen voi tarjota hyvän pohjan monikielisten luokkahuoneiden kehittämiselle Länsi-Afrikassa, mutta myös Suomessa, erityisesti kun otetaan huomioon maahanmuuttajien kasvava määrä monikielisistä yhteiskunnista globaalissa etelässä. 

Länsi-Afrikan yhteiskunnat ja yksilöt ovat hyvin monikielisiä. Mali on tunnustanut 13 alkuperäiskansojen kieltä kansalliskieliksi eli kieliksi, joita voidaan käyttää koulutuksessa. Kaikkiaan maassa käytetään noin 68 kieltä. Malin virallinen kieli on ranska. Gambiassa virallinen kieli on englanti, ja 11 kielellä on kansalliskielen asema. Niistä jopa seitsemän on tarkoitus ottaa käyttöön virallisessa koulutuksessa. Suomessa puhutaan nykyisin suomen, ruotsin ja tunnustettujen alkuperäiskielten sekä viittomakielten lisäksi yli 150 kieltä äidinkielenä.

– Yksikään koulu ei voi tarjota virallista opetusta kaikilla näillä kielillä, eikä yksikään opettaja hallitse edes pientä osaa näistä kielistä. Tarvitaan kipeästi menetelmiä, joissa keskitytään kielitietoisuuteen ja joiden avulla opettajat ja oppilaat voivat olla itsenäisiä yhteisoppijoita, jotka tekevät monikielisyyden yhdessä näkyväksi ja kehittävät joustavia kieltenvälityskäytäntöjä, Mansaly kertoo. – Näitä taitoja korostetaan suomalaisessa perusopetussuunnitelmassa, ja ne voivat toimia inspiraationa länsiafrikkalaisissa yhteyksissä.

– Tästä syystä tärkeä osa suunniteltua hanketta ja yhteistyötä on LILIEMAn jatkokehittäminen. LILIEMA-ohjelma on monikielinen lukutaitomalli, joka on kehitetty ja toteutettu menestyksekkäästi useissa kyläyhteisöissä Senegalin eteläosassa, Friederike Lüpke toteaa.