Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 8/2023.
Keväällä 2020 suomalaiset seurasivat hämmentyneinä koronauutisia ja kuuntelivat viranomaisten ohjeita. Kaikista ohjeista ei pystynyt päättelemään, ovatko ne suosituksia vai sääntöjä.
Jos tilanne hämmensi ketä tahansa, niin varmasti vielä enemmän niitä, joille yleiskielen ymmärtäminen on vaikeaa. Heitä on paljon. Ainakin 750 000 suomalaista tarvitsee tai vähintään hyötyy siitä, että uutiset ja muut tekstit kirjoitetaan tai luetaan selkokielellä.
Selkokieleen tukeutuvat esimerkiksi kehitysvammaiset ihmiset, muistisairaat ja ne, joiden suomen kielen taito ei vielä riitä yleiskieleen. Pandemiakriisin alussa Selkosanomien verkkosivujen kävijämäärä kaksinkertaistui. Myös Ylen selkokielisillä uutisilla riitti seuraajia.
Millaista poikkeusolojen viestintä oli, onnistuivatko viranomaiset? Entä miten media välitti tietoa selkokieltä tarvitsevien kannalta? Tätä kielitieteilijä Mikko T. Virtanen Helsingin yliopistosta ja viestintätieteilijä Auli Kulkki-Nieminen Tampereen yliopistosta selvittävät käynnissä olevassa tutkimuksessaan.
Laatu pysyi yllä
Virtanen ja Kulkki-Nieminen haastattelivat korona-ajan kokemuksista kehitysvammaisia ja maahan muuttaneita ihmisiä. He ovat myös käyneet läpi koronapandemian aikana kirjoitettuja selkokielisiä uutisia sekä viranomaisten, kuten THL:n, Kelan ja sosiaali- ja terveysministeriön, sivuilla julkaistuja tekstejä.
Tutkijoiden mukaan selkokielisten uutisten toimittajat onnistuivat vaativassa työssään kaiken kaikkiaan hyvin.
— Voimavaroihin nähden uutisointi oli laadukasta ja monipuolista, Virtanen arvioi.
Toimittajat eivät ainoastaan välittäneet tietoa vaan huomioivat myös kriisin ja rajoitusten aiheuttamat kokemukset ja tunteet. Esimerkiksi kehitysvammaisille suunnatun Leija-lehden jutuissa kirjoittajat painottivat, että ihmisoikeuksien pitää toteutua myös poikkeusoloissa.
Suuria huolia
Media käsitteli kriisiaikana paljon henkistä kestämistä ja sopeutumista. Lähtökohta oli, että ihminen pärjää ja sopeutuu. Toimintakykynsä menettäneet jäivät kuitenkin turhan vähälle huomiolle, tutkijat huomauttavat.
Selkokielisissä uutisissa otettiin huomioon myös virallista tietoa kyseenalaistava puhe. Lukijoille kerrottiin, että korona on totta ja että rokotukset kannattaa ottaa. Myös selkokielisessa journalismissa maalattiin uhkakuvia siitä, mitä vastuuttomasta toiminnasta voi seurata.
Koronakriisiä käsiteltiin uutisten ohella esimerkiksi henkilöhaastatteluissa. Media todella toimi tiedon välittäjänä, niin kuin pitikin — myös selkokielellä.
— Koronassa ei ollut mitään hyvää, mutta se toi esiin viestinnän tärkeyden ja sen, mitä siinä pitää huomioida kriisin aikana. Ihmiset tarvitsevat tiedon lisäksi tukea, Kulkki-Nieminen korostaa.
Kehitysvammaliiton Verneri.net-sivuston kysymys–vastaus-palsta kosketti myös tutkijoiden tunteita. Lukijoiden kysymyksissä nousi esiin tärkeitä kysymyksiä: mitä pahimmillaan tapahtuu, jos terveydenhuolto kuormittuu? Eräs kysyjä halusi tietää, annetaanko kehitysvammaisten ihmisten kuolla.
— Palstalla käsiteltiin isoja asioita. On hienoa, että palvelu oli olemassa, Virtanen sanoo.
Auttoiko tieto?
Entä miten uutiset saavuttivat kohderyhmänsä? Haastateltavat olivat pääpiirteissään tyytyväisiä uutisointiin. Tieto oli heidän mielestään monipuolista ja ymmärrettävää — joskin sitä olisi voinut olla enemmänkin.
Kuitenkin suurin osa tarvitsi rajoitusten ja ohjeiden ymmärtämiseen myös tukihenkilön apua. Kehitysvammaiset ihmiset saivat tietoa asumisyksikkönsä ohjaajilta ja maahan muuttaneet esimerkiksi perheenjäseniltään.
Selkokielellä käytävä keskustelu on usein epäsymmetristä: kielellisesti vahvempi keskustelee kielellisesti heikomman kanssa. Korona-ajan epävarmuus oli yhteinen kokemus. Se saattoi tasapainottaa asetelmaa.
— Keskustelimme kriisistä, sen aiheuttamista kokemuksista ja epäkohdista, Kulkki-Nieminen kuvaa.
Kirkkaita ajatuksia
Myös tutkijat hyötyvät siitä, jos he osaavat kertoa työstään selkeästi. Virtasen mielestä myös yleistajuisessa tiedeviestinnässä voitaisiin huomioida nykyistä vahvemmin selkokielen käyttöä.
Selkokieli on lukijalle helppoa mutta kirjoittajalle vaativaa. On osattava pelkistää ja tuoda esiin asian ydin.
— Kun joutuu pysähtymään ja miettimään kieltä, joutuu samalla miettimään näkökulmaa. Selkokieli haastaa minut tutkijana ajattelemaan kirkkaammin, Virtanen pohtii.
Kulkki-Nieminen on samaa mieltä. Tutkijoista parhaita opettajia ovat ne, jotka osaavat kertoa asian yksinkertaisesti ja tuoda esiin pääasiat tieteestäkin.
— Tietenkään liikaa ei voi yksinkertaistaa. Siinä on vaara, että tuotetaan uutisankkoja.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Selkokieli puhuttelee
Selkokieli on selkeää yleiskieltä ymmärrettävämpää. Rakenne ja sanasto ovat mahdollisimman luettavia. Lauseenvastikkeita, ylimääräisiä sivulauseita ja liiallista passiivin käyttöä kannattaa karttaa. Tekstiin otetaan mukaan vain asian ydin, ja se kerrotaan konkreettisesti.
Ohjeet on hyvä antaa käskymuodolla. Ylipäätään selkokielisessä tekstissä lukijaa puhutellaan suoremmin kuin yleiskielisessä.
— Imperatiivi ei ole epäkohtelias, yliopistonlehtori Auli Kulkki-Nieminen tähdentää.
Noin kymmenen prosenttia suomalaisista tarvitsee selkokieltä, mutta se on hyödyksi paljon laajemmalle joukolle silloin, kun aihe tai viestintätilanne on vaikea.
Entä viranomaiset?
Monet julkishallinnon viestintäyksiköt ovat alkaneet kehittää viestintäänsä selkeämmäksi. Esimerkiksi Kelassa työskentelee kielenhuoltajia, jotka varmistavat tekstien ymmärrettävyyden.
Myös muun muassa Verohallinto ja THL ovat alkaneet kiinnittää entistä enemmän huomiota kielen selkeyteen. Porissa sijaitseva Satasairaala antaa kaikille potilasohjeet selkokielellä.
Tehtävää kuitenkin riittää. Hallintolaki velvoittaa viranomaisia käyttämään ymmärrettävää kieltä, mutta selkokieltä ei mainita.
Niukasti tutkittu aihe
Selkokieltä on toistaiseksi tutkittu melko vähän. Auli Kulkki-Niemisen kielitieteen väitöskirja vuodelta 2010 oli ensimmäinen laaja tutkimus aiheesta Suomessa.
Mikko T. Virtasen, Kulkki-Niemisen ja Tiuhti Harjun vuosi sitten käynnistynyt hanke tuo tietoa selkokielisen viestinnän haasteista ja onnistumisista covid-kriisin aikana.
Tutkijat painottavat diskurssianalyysiä, laadullista tutkimustapaa, jossa syvennytään kielenkäytön ja viestinnän tuottamiin merkityksiin, prosesseihin ja käytänteisiin.
Ymmärrettävää, yhteisöllistä ja yhdenvertaista? Selkokielisen journalismin ja viestinnän saavutettavuus koronapandemian aikana -hanketta rahoittaa Helsingin Sanomain Säätiö.