Kuiskaaminen on kovaa työtä: hengitys käy kiivaaksi ja äänihuulet jumittuvat puristukseen
Runoissa ja sanonnoissa metsä kuiskailee hellästi, ja toisilleen supattavien kaverien välille syntyy side. Fysiologisesti kuiskiminen ei kuitenkaan ole parasta ajanvietettä, logopedian opettaja Susanna Sid varoittaa.

— Ilma tulee hälynä, kuvaa emeritaprofessori, äänenkäytön tutkija Susanna Sid.

Hän selventää asiaa kuiskaamalla muutamia sanoja. Ääni hiljenee pehmeän hönkäileväksi — kuulijan pitää nojautua äänen lähdettä kohti ja keskittyä. 

Mitä kuiskaaminen oikein on? Sid lähtee liikkeelle äänihuulten toiminnasta. Äänihuulet sijaitsevat kurkussa, henkitorven päällä. Kun ihminen hengittää, äänihuulet ovat auki ja ilma kulkee niiden läpi edestakaisin. Mitä syvempään hengitetään, sitä aukinaisempia äänihuulet ovat. Kun ihminen puhuu, äänihuulet ovat lähes kokonaan kiinni paitsi värähtelevät hieman.

Kun ihminen kuiskaa, äänihuulet ovat osittain kiinni ja osittain auki. Auki on ainoastaan pieni kolmionmuotoinen aukko äänihuulten alaosassa. Äänihuulet eivät kuiskaamisen aikana värähtele eivätkä liiku muutenkaan. Ne ovat jumittuneet paikoilleen. Kuiskauksen vaatima ilmavirta kulkee pienestä kolmiosta.

Kuin kone jumittuisi

Sid näyttää ruotsalaista YouTube-videota, jonka nimi on Röstresan. Se on harvinaisuus: Sidin mukaan YouTubessa on vain vähän ei-animoituja videoita kuiskaamisesta.

Videossa ruotsalainen lääkäri työntää nenänsä kautta kurkkuun laryngoskoopin eli kurkunpään tähystimen. Sen päässä on pieni kamera. Lääkäri puhuu eri nopeuksilla, hengittää, laulaa, rykii ja kuiskaa. Samalla voi katsoa, miten äänihuulet toimivat.

Kuiskaamisen kohdalla tosiaan näkyy selvästi, miten äänihuulista muodostuu pieni kolmio. Äänihuulet eivät liiku samalla tapaa kuin puhuessa. Kaikki ikään kuin pysähtyy, vähän kuin kone menisi jumiin.

Huminaa ja havinaa

”Tuli räiskyy nuotiossa / Savu hiljaa leijailee / Ja kun illan tummetessa / metsä meille kuiskailee.” Laulun kuiskaileva metsä viittaa todennäköisesti puiden huminaan.

Puiden pitämää ääntä on verrattu kuiskaamiseen monet kerrat. Kuulkaa korpeimme kuiskintaa. Missä kuusten kuiske soi. Huminan aiheuttaa puiden läpi puhaltava, oksia ja lehtiä liikuttava tuuli.

Kuten kuiskauksessa, myös puiden huminassa ilmavirta aiheuttaa hiljaista, humisevaa tai havisevaa ääntä.

— Kuiskaus muistuttaa huminaa. Haaa, haaa, sanoo Sid puita jäljitellen.

Kuiskaamisen desibeliarvoksi äänen tutkijat mainitsevat suhteellisen usein noin 30 desibeliä vieressä kuiskattuna, metrin päässä jo vähemmän. Puiden lehtien havinan desibelit riippuvat tuulen voimakkuudesta, mutta usein puhutaan 10—30 desibelistä. Laulujen vertaukset sopivat siis myös äänen voimakkuuden suhteen.

Nielu kuivuu

Tee koe ja kuiskaa. Huomasitko, että kuiskaaminen hieman rasitti kurkkua? Kun kuiskaus loppui, kurkku palasi entiselleen. Se johtuu siitä, että kuiskatessa ihmisen kurkussa on paljon jännitystä. Kuiskaaminen rasittaa ja väsyttää huomattavasti enemmän kuin puhuminen.

Kuiskaajan äänihuulet eivät ole mukavassa ja luonnollisessa asennossa. Äänihuulten liikkeitä ohjaavat kurkunpään rustot, jotka nekin joutuvat epäluontevaan asentoon. Sid vertaakin kuiskaamista puristukseen.

Lisäksi kuiskaaminen kuivaa nielua ja äänihuulia. Kun hengityksen aiheuttama ilmavirta kulkee hengitysteiden limakalvon vierellä, äänihuulten limakalvo kuivuu ja jäykistyy.

Myös puheen aikana ilmaa tulee suusta ulos, mutta huomattavasti vähemmän. Tätä voi kokeilla laittamalla kämmenen suun eteen. Kun kämmeneen puhuu, siinä tuntuu hiukkasen ilmavirtaa. Kun kuiskaa, ilmaa tulee huomattavasti enemmän. Kuiskatessa ihminen joutuu siis hengittämään paljon enemmän ja siksi myös hengästyy nopeammin.

Puhu hiljaa

Kuiskaamisen rasittavuuden kokee äänenkäytön tutkijakin haastattelun aikana. Vaikka hän on antanut kuiskausnäytteitä yhteensä alle minuutin, se tuntuu jo kehossa.

— Minä olen vanha ja minulla on huonot keuhkot. Huomaan, että jestas kun on rasittavaa tämä kuiskaaminen. Mutta minulla on myös 74 tuntia luennointia viidessä viikossa, eikä se rasita minua.

Rasittavuuteen liittyy se usein annettu neuvo, ettei flunssassa saa kuiskata. Monissa flunssissa — ei kaikissa — äänihuulet ovat muuttuneet normaalia punaisemmiksi ja turvonneet. Ne kaipaavat lepoa. Äänihuulet eivät kuitenkaan saa sitä jännittyessään ja muodostaessaan kuiskaamiseen tarvittavaa kolmiota. Hiljaa puhuminen on flunssaiselle, myös käheä-ääniselle, usein sittenkin parempi ratkaisu kuin kuiskaaminen.

Sointi katoaa

Kuiskaus voi kuulostaa hellältä (rakastaja yöllä), ilkeältä (juoruilua juhlissa), miellyttävältä (rauhoittava ASMR-video, autonomous sensory meridian response) tai vihaiselta (kiivas sähähtävä komento). Mutta ennen kaikkea kuiskauksessa on vähemmän ominaisuuksia kuin puheessa, edes hiljaisessa puheessa.

Ihmisten kuiskausäänet eroavat toisistaan paljon vähemmän kuin puheäänet, Sid kertoo. Miehet ja naiset kuulostavat enemmän toisiltaan. Kuiskaamisesta puuttuu sointi, koska sointi syntyy äänihuulten värähtelystä. Myös intonaatiota on kuiskauksissa vähemmän kuin puheessa. Kuiskausäänet eivät kuulosta matalilta ja korkeilta läheskään niin paljon kuin puheäänet.

— Koska kuiskaaminen on työläämpää, se on myös monotonisempaa, se on tasapaksua, Sid selittää.

Osa konsonanteista ei ole soinnillisia (esimerkiksi k, p ja t), kun taas kaikki vokaalit ovat. Siksi nimenomaan vokaalit vaimenevat kuiskatessa, mutta soinnittomat konsonantit kuuluvat huomattavasti paremmin.

Yhdistävää kuhinaa

Seurassa ei saa kuiskia! Mitäs siellä takarivissä supatellaan? Kertokaa nyt ihmeessä koko luokalle, mikä niin kiinnostaa.

Moni meistä on kuullut kuiskailun paheksuntaa varsinkin lapsuudessa. Julkista kuiskaamista ei pidetä soveliaana, koska siinä kaksi ihmistä ikään kuin ottaa muulta seurueelta jotain, vähän kuin omisi yhteisiä leluja tai boolimaljan.

— Kuiskailijat itse usein pitävät kuiskeen luomasta sidoksesta. Kuiskaaminen voi luoda me-henkeä, Sid sanoo.

Kuulemiseen ei vaikuta vain äänen kovuus vaan myös tila, jossa ääni soi. Tietyntyyppisissä tiloissa kuiskaaminen kuuluu — ja kauas, Sid varoittaa. Kirkonpenkissä ei yleensä kannata kuiskailla, koska kirkkosalin akustiikka voi lennättää salaisuuden yllättävän monen korviin.

 

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 9/2021. 

Kuiskaus teatterissa

”Menas (Kuiskaa): Nouse tuoliltasi, päällikkö, minä pyydän, ja kuuntele kun puhun.” Näin kuuluu repliikki Shakespearen näytelmässä Antonius ja Kleopatra. Näytelmissä usein kuiskataan, mutta niin että jopa kaukana oleva yleisö kuulee. Näyttelijät kuulevat puolestaan salin akustiikan vuoksi helposti lavalle, mitä yleisö kuiskii.

Kuiskausta, jonka on oikeasti tarkoitus kuulua hyvin näyttämöltä yleisölle, kutsutaan teatterikuiskaukseksi.

Lavalla siihen voidaan lisätä vähän äänihuulitoimintaa, professori emerita Susanna Sid sanoo. Se ei siis ole välttämättä oikea kuiskaus vaan kuiskaukselta kuulostavaa puhetta.

— Jos teatterissa on pitkä kuiskaava repliikki, niin siinä on usein pientä äänihuulisoundia mukana.

Teatterin kuiskaaja ei nimikkeestään huolimatta kuiskaa vaan puhuu selkeästi, jotta repliikkinsä unohtanut näyttelijä saa heti kiinni käsikirjoituksesta. Toisinaan kuiskaaja joutuu jopa huutamaan.