Kansainvälisten konfliktien sankarit ja konnat
Kun konfliktista ryhdytään puhumaan sankaritarinan tai klassisen tragedian termein, vastakkainasettelut kärjistyvät ja diplomatia vaikeutuu, politiikantutkija Riikka Kuusisto sanoo. Näin kävi myös Afganistanissa.

Maailmanpolitiikan tutkija, vanhempi yliopistonlehtori Riikka Kuusisto on tarkastellut kansainvälisiä konflikteja narratiivien kautta. Kun ohjukset jysähtävät kohteisiinsa ja luodit viuhuvat, voi valtionjohtajien puheista ja uutisoinnista monesti erottaa perinteisen sankaritarinan tai lohduttoman tragedian juonikaavoja.

— Yhdestä ja samasta tapahtumasta voi aina kertoa monia erilaisia tarinoita. Kertojasta riippuu, millainen on juoni ja millainen on roolijako.

Kun Yhdysvallat lähti syyskuun 2001 kaksoistorni-iskun jälkeen Afganistaniin kostoretkelle terroristijärjestö Al-Qaidaa vastaan, länsi kertoi klassista sankaritarinaa. Yhdysvallat pelasti maailmaa islamistiselta terrorismilta ja pahuuden ruumiillistumalta Osama bin Ladenilta.

Sankarit ja konnat

Talebanin tarina oli todennäköisesti lännen tarinan peilikuva, Kuusisto arvioi: Taleban taisteli omassa tulkinnassaan pelastaakseen Afganistanin vääräuskoisilta imperialisteilta.

Kun länsi on vetäytynyt ja Taleban vallannut asemansa takaisin, länsi on alkanut nopeasti kertoa sankaritarinan sijaan tragediaa. Siinä hirmuinen Taleban on ottanut pyörremyrskyn tavoin Afganistanin haltuunsa ja hyväntahtoinen länsi voi vain voimattomana katsoa sivusta, kun viattomat siviilit joutuvat murhenäytelmän uhreiksi.

— Sekä sankaritarinan että tragedian ongelma on liiallinen mustavalkoisuus ja ehdottomuus. Molempien roolijako on tiukka. Konnat ovat konnia, uhrit viattomia ja sankarit ehdottomasti hyvän puolella. Molemmat antavat tapahtumista yksinkertaistetun kuvan, Kuusisto toteaa.

Satiirin ongelma

Afganistanin nykytilanteesta voisi kertoa myös synkkää satiiria, jossa ei ole sen paremmin pelastajia kuin traagisiakaan sankareita. Hyvällä ja pahalla ei ole selvää rajaa.

Etenkin maaseudulla sama ihminen on voinut kantaa poliisin tunnusmerkkejä, harjoittaa huumekauppaa ja kannattaa hiljaa mielessään Talebania. Satiirissa tarinalta puuttuu myös suunta ja päämäärä, Kuusisto sanoo.

— Satiirin ongelma on sen lamaannuttava vaikutus. Kaikki on vaikeaa, ei ole suuntaa tai toivoa. Kukaan ei tiedä, kuka on hyvän puolella ja mitä pitäisi tehdä seuraavaksi.

Olkoon juonikaava mikä tahansa, jättävät kaikki tarinat aina jotain tai jonkun näkökulman kertomatta. Tarinasta tippuu pois se, mikä tekisi kertomuksesta ristiriitaisen.

Kuusiston mukaan sillä on väliä, millaista tarinaa päättäjät ja media konflikteista kertovat. Esimerkiksi mustavalkoinen sankaritarina johtaa helposti diplomatian sivuuttamiseen ja voimakeinojen käyttöön.

 

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 7/2021.